Vihapuhetta ja törkyä vai hyvää, hauskaa ja kaunista – somen tarjontaan voit itse vaikuttaa
”Minun uutisvirrassani on aamuisia silmäpussiselfieitä ja kuvia tiskipöydän totaalisesta kaaoksesta. Se on ihanaa!”
Kuva: Unsplash16.1.202423:00
Uusi vuosi, uusi minä ja niin edelleen. Nyt on uusi vuosi, mutta minä en ole uusi. Olen vanha. Ja siksi mietin, että pitäisikö lakata hukkaamasta aikaansa sosiaalisessa mediassa. Pitää somepaasto?
Nykyään puhutaan paljon siitä, että sosiaalinen media asettaa ihmisille liikaa paineita, kun sinne postataan vain täydellisiä koteja ja täydellisiä vartaloita. Ja että netissä on kauheasti vihapuhetta ja kaikenlaista äärihölmöilyä.
En kyllä pysty allekirjoittamaan tätä. Minun ystävilläni ei ole täydellisiä koteja, eikä täydellisiä vartaloita. Tai on, mutta ei ihan kaikilla, jos näin sopii sanoa. Nekin, joilla on jompikumpi tai molemmat, postaavat muutakin kuin kuvia täydellisyydestä, eivät he muuten ystäviäni olisikaan.
Minun uutisvirrassani on aamuisia silmäpussiselfieitä ja kuvia tiskipöydän totaalisesta kaaoksesta. Se on ihanaa!
Lisäksi seuraan esimerkiksi ryhmää Shit-Riders-Unite, jossa ihmiset ympäri maailman jakavat epäonnistumisiaan hevosten kanssa. Eikä Pönttöuunikokit-ryhmässäkään mene kaikilla aina hommat ihan ykkösellä maaliin. Paistamisen sijaan joku ilmoittaa ”krematoineensa” kanan. Julkaisut rohkaisevat jatkamaan tyrimistä sen sijaan, että asettaisivat paineita.
Seuraan myös monia kansainvälisiä ryhmiä, joissa jaetaan kuvia, kokemuksia tai elämäntarinoita. Nämä ovat kiinnostavia, koska niissä pääsee näkemään muualla maailmassa asuvien ihmisten autenttista arkea.
Se tuki, kannustus ja huumori, mitä tuntemattomat ihmiset kansallisuudestaan riippumatta näissä ryhmissä toisilleen jakavat, palauttaa uskoni ihmisyyteen joka ikinen päivä.
Instagramin minulle tällä hetkellä tarjoilema sisältö on kykykilpailujen mykistävät koe-esiintymiset, äiti- ja ysäriteinivitsit sekä afrikkalaisten lasten energiset tanssivideot. Välissä vilahtaa jokunen voimaannuttava meemi. Lisäksi luen sieltä runoja, sekä tarinoita pyytettömistä ystävällisistä teoista, joita ihmiset ovat tehneet toisilleen. Uskoni ihmisyyteen lisääntyy jälleen.
En törmää vihapuheeseen. Jos törmään, poistun paikalta. Rakastan hyviä keskusteluja ja perusteltuja mielipiteitä. Mutta heti, jos esimerkiksi jossain ryhmässä homma alkaa mennä huutamiseksi, lopetan ryhmän seuraamisen. Sama koske fanaattisuutta missä tahansa asiassa. En pysty lukemaan, tulee päänsärky.
Niin kuin elämässä yleensä, myös somessa se, mihin kiinnität huomiosi, lisääntyy. Sitä kutsutaan algoritmiksi. Kannatan keveyttä, iloa, lämpöä ja toisten kunnioittamista. Sitä on tarjolla todella paljon, jos sitä haluaa nähdä.
Liikaa aikaa somen selaaminen vie, sitä en kiellä. Ehkä napakka ruutuajan rajaaminen olisi tarpeen. Mutta vaikka myös oikeassa maailmassa näkee paljon hyvää ja kaunista, kokonaan en kyllä malta pysytellä poissa somekuplastani. Uusi ihastukseni on Dull Mens Club, lämpimän itseironian tyyssija Facebookissa. Kyllä, sinne pääsee naisetkin. Menkää, oi menkää!
Kirjoittaja on Ylöjärven Karhella asuva hevosalan yrittäjä ja kirjailija.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
