Minun tilallani suojavyöhykenurmi on kannattavin viljeltävä – se tuottaa tasaisesti vuodesta toiseen säästä riippumatta
”Jos satokauden tulosta mittaa rahallisesti, voittaa pelin suojavyöhykenurmi, jota olen luoman rannoille jättänyt. Se tuottaa tasaista tulosta vuodesta toiseen”, kirjoittaa Simo Ralli. Voit myös kuunnella kolumnin hänen kertomanaan.
Sitkeää uurastusta pelloilla, vaan paras rahallinen tulos saatiin taas suojelemalla vesistöjen rantoja. Kuva: Markku VuorikariNäin ensimmäisten aamupakkasten nitistäessä vielä sinnittelevää vehreyttä on hyvä muistella menneen kesän peltoviljelyksiä.
Tänä vuonna täällä länsirannikon lähettyvillä ei tullut kevättä ollenkaan. Talvi jatkui suurin piirtein toukokuulle ja siitä alkoi yhdellä auringon heilautuksella kesähelteet.
Ruis oli talvehtinut hyvin, ihme kyllä, vaikka sotkin sen älyttömän märkään maahan elokuun monsuunien jälkeen. Ruis näköjään itää vaikka sen riisipeltoon heittäisi, nuo vanhat maatiaislajikkeet ovat sinnikkäitä lisääntyjiä.
Ruiskutin kaikki tarvittavat kasvinsuojelutökötit keväällä. Jos ei rukiille jarrua anna, se kasvaa helposti koripalloilijan mittoihin ja sitä saa kaapia pellonpinnasta puimurin kitaan syksyllä. Kokemuksesta kerron, se on erittäin ikävää puuhaa.
Kaikki mitä ihminen voi tehdä rukiinviljelyn eteen, oli keväällä tehty: loppu kasvukausi annettiin säiden haltijalle.
Onhan se älytöntä, että tekemättä mitään saa parhaan tuloksen, mutta siihen suuntaan viljely on mennyt jo kauan.
Hellettä piisasi kuukauden verran ja se kuivatti pellot niin, että täälläkin kärsittiin kuivuudesta, vaikka asumme hikiävien maiden alueella.
Rikkatorjunta ei toiminut ja kun sateet alkoivat, pemahti myös rikat kasvuun. Pellosta tuli syksyä kohti mentäessä rikkarukiinen sekametelisoppa. Sadolla ei kolkuteltu ennätyksiä ja torajyvillä olisin tanssittanut kylää koko loppuvuoden.
Lopuilla viljelypelloilla oli ohraa. Asun sen verran lähellä Koskenkorvan kylää, että katson velvollisuudekseni kasvattaa ohraa, ainakin sen verran mitä Anoran tuotteita käytän.
Kynnin keväällä ohrapellot. En muista, koska viimeksi olen kyntöauraa vetänyt. Naapuri kertoi heti, että 10 vuotta sitten. Kuten rukiillakin, laitoin myös ohrapeltoon tarvittavat vitamiinit, rikka-aineet ja taudintaltuttajat. Luonto hoitakoon loput.
Syksyllä puidessa totesin, että ohraa tulee kyllä kohtuullisesti kärryille, mutta kouraan ottaessa se tuntui kevyelle. Ja niinhän se olikin.
Kuivata ei tarvinnut paljoakaan, mutta esipuhdistajan kautta piti pyörittää satsia tuntitolkulla, että siitä sai kauppakelpoista, nipin napin.
Faari-puimuri pelasi ja kuivaaja vanhus Jaakko puksutti entiseen tapaan. Ruista kylvin syksyllä hyväksi todetulla viska-lautamuokkaajakylvöllä ja nakkasin samalla ohrapelloille kauraa välikasviksi.
Nyt on joka pelto vehreänä imemässä hiiltä ja pitämässä ravinteet pellossa. Toivottavasti luonto muistaa kiittää ensivuonna.
Asun sen verran lähellä Koskenkorvan kylää, että katson velvollisuudekseni kasvattaa ohraa, ainakin sen verran mitä Anoran tuotteita käytän.
Jos satokauden tulosta mittaa rahallisesti, voittaa pelin suojavyöhykenurmi, jota olen luoman rannoille jättänyt. Se tuottaa tasaista tulosta vuodesta toiseen.
Muutamana vuonna, kun viljasta sai kohtuullisen hinnan, se hävisi, mutta nykyhinnoilla ja tämän kesän olosuhteilla, paras rahallinen tulos saatiin taas suojelemalla vesistöjen rantoja.
Onhan se älytöntä, että tekemättä mitään saa parhaan tuloksen, mutta siihen suuntaan viljely on mennyt jo kauan.
Toki pitää muistaa, että viljelijänä on muusikonrenttu-kölymnistitaiteilija.
Olen aina ihaillut ja arvostanut suurviljelijöitä, kuinka rauhallisesti ja hötkyilemättä he tekevät työnsä ja pellot puskevat laatua joka neliöltä.
Itse tekee kauhealla faarttilla nuo muutaman kymmenen hehtaarin peltohommat pois päiväjärjestyksestä ja sitten vekottimet pitää saada äkkiä piiloon halliin ja naftaliiniin.
Jos minulla olisi 400 hehtaaria viljeltävää, en olisi hengissä yhtä satokautta pidempään. Syränkohtaus tulisi viimeistään syksyllä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
