Metsien kuolinpesäomistus on uudistettava
Metsien kuolinpesäomistus kaipaa kehittämistä (Jouni Väkevä MT 22.11.). Olen samaa mieltä, ja mitä pikemmin, sen parempi.
Sodimme yli kymmenen vuotta ja me kaikki kaksitoista perijää hävisimme. Yksi muuttui yhteistyökyvyttömäksi, puhumattomaksi ja vainoharhaiseksi. Asiat eivät edenneet.
Lopulta kun jaoimme, niin kysynpä vaan, kenen etu oli pirstoa pikkutila "sen seitsemäksi sirpaleeksi"? Ei kenenkään. Koko tila on pannulapun kokoisia, mitättömiä tilkkuja.
Missään kohti perikuntamme toiminta ei vastannut sitä, mihin kaksi edellistä sukupolvea oli sen valmistellut. Tilakoon kasvattaminen ei onnistunut. Saati metsänhoitotyöt.
Pahinta kuitenkin oli, kun lapsena luodut ihmissuhteet halvaantuivat, eikä se totta totisesti ollut sen väärti.
Hengissä selvinnyt
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
