Hyvä metsänhoito tuottaa myös lajikirjoa

1950-luvulla yleisenä kansallissanontana oli ”Suomen metsien vihreä kulta.” Oppia saaneet metsäammattilaiset käänsivät sen näin: ”Suomen metsien vihreä valhe.”

Näiden metsäammatti- ihmisten avulla metsän kasvu on lisääntynyt erittäin paljon. Samoin metsien puutavaramäärä on kasvanut. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että metsän hiilivarasto on lisääntynyt. Hiilensidonta lisääntyy kasvun lisääntyessä.

1950-luvun metsät olivat määrämittahakkuiden jäljiltä vajaatuottoisia.

Määrämittahakkuulle toinen nimi on jatkuva kasvatus. Sillä päästään ennen pitkää ”vihreä valhe” -tilanteeseen, jossa sekä metsän puumäärä että metsän kasvu vähenevät.

Jatkuvan kasvatuksen seurauksena puusto muuttuu kuusivaltaiseksi, koska mänty ei kasva alispuuna. Kuusi valtaa lähes kaikki maalajit. Lopuksi mäntyjä on kitukasvuisina soilla ja kallioilla.

Kehittyneessä metsänhoidossa viimeistä edellinen hakkuu oli siemenpuuasento. Tämä toimii vieläkin erittäin hyvin mäntymetsän uudistuksessa. Metsäyhtiöt eivät suosi tätä menetelmää, koska on kallista erikseen hakata se pieni puutavara siitä pienestä yksityisen metsänomistajan siemenpuualasta.

Tässä tapahtuu se parhaan suvun jatkuminen. Yhtä kallista on se muutaman puun haku ylispuista.

Missään kasvinviljelyssä tai kotieläintaloudessa ei valita suvun jatkumiseen huonointa siementä ja kitukasvuisinta eläintä. Siinähän geeniperimä aikojen kuluessa huononisi.

Luonnon aukkohakkuuta on myrsky tai metsäpalo. Jos myrskyn jäljiltä on yhtään puita pystyssä, ne ovat mäntyjä. Metsäpalon jäljiltä jos mitä jää, niin ne ovat paksukaarnaisia mäntyjä. Tämä on luonnon­valinta mäntymetsän uudistuksessa.

Vielä 1980–90-luvullakin niin sanotut Osaran aukot olivat kirosana, vaikka niissä nuori metsä oli hyvässä kasvussa. Tänä päivänä ne ovat puumäärältään sekä kasvultaan pohjoisen parhaita. Siellä on sekä hiilivarasto että hiilinielu ylivoimaisesti parempi kuin vastaavassa verrokkimetsässä.

Luonnon oma onnistunut taimettuminen saattaa olla niin tehokasta, että jos taimikkoa ei hoideta harventaen, maa­pohjassa ei ole mitään vihreää vaan kariketta. Vanhassa luonnontilaisessa metsässä pohjakasvustona on ainoastaan vihreää sammalta. Marjoja ei kasva kummassakaan.

Vanhassa kuusikossa luonto on paljon vähälajisempaa, koska vain muutama lintulaji viihtyy kuusikossa. Kasvin­syöjänisäkkäistä ainoastaan orava saa sieltä ravintoa.

Parasta luonnon hoitoa on, että metsässä olisi tasaisesti kaiken ikäistä aukosta hakkuukypsään.  Silloin eläin- sekä kasvilajisto on paljon monipuolisempaa kuin ikimetsässä, joka ei ole mikään hiilinielu, koska pääasiassa vain kasvava puu sitoo hiiltä.