Eeva Murtoniemi on Anja Alaselle korvaamaton ystävä
Lappajärveläinen Eeva Murtoniemi on toiminut ystävänä yli kolmekymmentä vuotta. Vuosien varrelle on mahtunut niin ilon kuin surun kyyneleitä. Murtoniemi ja Anja Alanen jakavat keskenään myös asioita, jotka eivät sovi toisten korviin.
Eeva Murtoniemen ja Anja Alasen tavatessa juttu luistaa ja nauru heläjää. Kuva: Johannes TervoIlmassa on silkkaa iloa, kun istutaan Anja Alasen, 93, kotona Lappajärvellä. Rintamamiestalon tuvan pöytä notkuu nisua. Kahvinkeitin rupsuttaa ja nauru raikaa.
Eeva Murtoniemi on ollut Alasen vapaaehtoisena ystävänä kuusitoista vuotta. He tapaavat useita kertoja viikossa.
”Emme sovi päivämääriä ja kellonaikoja. Asun tässä lähellä ja saatan pelmahtaa milloin hyvänsä”, Murtoniemi toteaa.
”Olemme Anjan kanssa puheliaita ihmisiä. Parannamme maailmaa ja laitamme kaikki asiat kohdalleen. Saatamme kertoa henkilökohtaisiakin asioita ja ne eivät kantaudu muiden korviin.”
Jäätyään reilut kolmekymmentä vuotta sitten työkyvyttömyyseläkkeelle, Murtoniemi kohtasi tarpeettomuuden ja tyhjyyden tunteita. SPR:n ystävätoiminta on tuonut elämään uutta sisältöä.
Murtoniemi on ollut vapaaehtoisystävänä viidelle ikäihmiselle. Neljää heistä hän on ollut saattamassa tuonpuoleiseen.
Kerran hän istui sairaalan valvomossa ja piteli kädestä ystävää, joka hiipui hiljalleen pois. Ystävän lähiomaiset asuivat matkojen päässä. Yhdessä he odottivat ja toivoivat, että tytär ehtisi saapua paikalle hyvästelemään äitiään.
”Kun tytär saapui viimein postiauton tuomana, nousin ylös ja sanoin hänelle, että nyt minä lähden ja luovutan tämän paikan sinulle”, Eeva Murtoniemi muistelee.
Anja Alanen asuu yksin omakotitalossa. Hänen aviomiehensä kuoli 1990-luvulla. Kaikki lapset ja lapsenlapset asuvat kaukana Lappajärveltä. Yksinäiset illat kuluvat uutislähetysten ja sanatehtävien parissa.
Hoitaja käy Alasen luona kahdesti päivässä ja hän saa myös siivousapua. Hän on ikäisekseen hyvässä kunnossa ja suoriutuu yhä monista arkiaskareista.
”Laitan puita pönttöuuniin ja lämmitän ruuan mikrossa. Saan tiskattua jotenkuten astiat ja laitettua ne kaappiin. Talon vinttiin en enää mene, koska siellä rupeaa huimaamaan”, Alanen toteaa hymyssä suin.
Selkävaivojen myötä hänen liikkumisensa on vaikeutunut. Viime kesänä Murtoniemen ja Alasen oli luovuttava yhteisistä ulkoilulenkeistä.
”Kävimme vuosikaudet kävelyllä läheisessä metsässä. Istuimme ja kuuntelimme linnunlaulua puistonpenkillä. Mutta nyt se ajanjakso on ohitse”, Murtoniemi toteaa kaihoisasti.
Murtoniemen jokainen ystävä ja ystävyyssuhde on ollut erilainen. Kaikkien ystävien kanssa ei voi tehdä samoja asioita. Esimerkiksi sairaalakäyntien haasteena ovat tiukat vierailuajat.
”Sairaalasängyssä pitkään ollutta ihmistä on vaikea virkistää. Se on niin pieni paikka ihmiselle.”
Moni ystävätoiminnan piiriin ohjatuista vanhuksista saattaa kärsiä muistiongelmista, jolloin aidon ihmissuhteen luominen on vaikeaa.
Sanotaan, että ystävyyttä ei voi pakottaa, mutta sitä voi rakentaa. Murtoniemi oli lähellä luovuttaa ensimmäisen SPR:n kautta välitetyn ystävänsä kanssa.
”Kävin katsomassa häntä hoitolaitoksessa useita kertoja, mutta meidän ystävyytemme ei tuntunut käynnistyvän millään lailla. Sitten rohkaisin mieleni ja kysyin, että tulenko minä vielä. Hän katsoi silmiini ja sanoi, että tule vain. Siitä alkoi meidän pitkä ystävyytemme, joka kesti hänen elämänsä loppuun saakka.”
Kolmentuhannen asukkaan Lappajärvellä on kaksikymmentäviisi SPR:n vapaaehtoisystävää. Useammallekin ystävälle olisi tarvetta. Väki vähenee ja vanhenee kunnassa kovaa kyytiä.
”Kaikki alueemme vapaaehtoiset ovat eläkeikäisiä. Miehiä ja työelämässä olevia ei ole joukossa. Kun me vanhat vapaaehtoisystävät väistymme, nuoria ei ole tulossa tilalle. Ei nuorilla ole aikaa tällaiseen”, Murtoniemi harmittelee.
Talvipäivä kääntyy illaksi ja alamme tehdä lähtöä. ”Jokainen ihminen maailmassa kaipaa ystävää ja tarvitsee ystävän apua. Nämä ihmiset tekevät todella arvokasta työtä”, Alanen toteaa saattaessaan vieraita porstuaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
