Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • TUUREN URA SAI TUULTA PURJEISIIN

    Rillumarei-revyy  Esa Pakarisen hengessä vie Tuure Kilpeläisen helmikuussa maata  kiertävälle radalle. Kuva: tuomo manninen
    Rillumarei-revyy Esa Pakarisen hengessä vie Tuure Kilpeläisen helmikuussa maata kiertävälle radalle. Kuva: tuomo manninen 

    Tuure Kilpeläinen, 40, on kulkenut pitkän tien tuntemattomasta lauluntekijästä keikkalavojen vetonaulaksi. Mies myöntääkin, että osa rokkipojan haaveista on nyt toteutunut.

    Kilpeläisen ja Kaihon karavaani -yhtyeen Valon pisaroita -albumi ilmestyi keväällä 2010. Levy nousi korkealle myyntilistoilla ja sen myötä Tuure Kilpeläisen kaihoisa ja maanläinen iskelmärock on saavuttanut laajan kuulijakunnan.

    ”Suosion kasvun on huomannut parhaiten maakuntia kiertäessä. Keikoilla käy nyt paljon ihmisiä, ja osa saapuu paikalle pidemmän matkan päästä. Se, jos mikä lämmittää artistin mieltä”, Tuure Kilpeläinen toteaa.

    Vielä vuosi sitten Kilpeläinen oli suurelle yleisölle tuntematon muusikko. Hänen kolme ensimmäistä soololevyään keräsivät kriitikoilta kehuja, mutta ne myivät huonosti.

    ”Elin monta laihaa vuotta. Tein viime vuonna enemmän keikkoja kuin siihenastisella uralla yhteensä”, Kilpeläinen laskeskelee.

    Harva meistä on kuitenkaan välttynyt kuulemasta hänen säveltämiään ja sanoittamiaan kappaleita viime vuosina. Kilpeläinen on kirjoittanut lauluja muun muassa Kari Tapiolle, Vesa-Matti Loirille, Jonna Tervomaalle ja Jorma Kääriäiselle.

    ”Olen aina ollut tuottelias lauluntekijä. Minulla on yleensä koko ajan yksi tai kaksi biisiä kesken päässäni. Onneksi lauluni ovat kelvanneet muillekin artisteille.”

    Kilpeläinen syntyi uuskaupunkilaiseen työläisperheeseen. Perhe muutti Ouluun ja Lappeenrantaan ja päätyi lopulta Kouvolaan rivitalonpätkään.

    ”Edesmenneellä isälläni oli levoton kulkurin sielu. Hän ei ollut tyytyväinen oikein mihinkään. Muutimme usein, ja kesäisin reissasimme ahkerasti asuntovaunulla pitkin Suomea.”

    Kilpeläisen mukaan hänen musiikkinsa kaihoisa estetiikka on juuri lapsuusvuosien peruja.

    ”Muistan, kun kummisetäni soitti vanhaa kitaraa kesähelteellä joskus 70-luvulla. Irwinin ja Fredin levyt olivat kovia sanoja tuolloin.”

    ”Varsinaisen musiikillisen herätyksen koin viisivuotiaana kuullessani Beatlesien Hard days nightin isoista ämyreistä täysillä. Tajusin heti, että se on mielettömän hyvää musiikkia. Kokevatkohan nykypäivän lapset enää vastaavia ahaa-elämyksiä”, kuusivuotiaan tyttären isä kysyy.

    Kilpeläinen muutti Helsinkiin parikymppisenä. 90-luvun alun lamavuosina hän paiski kokinhommia, kunnes muusikon työ vei mennessään. Se oli yksi lapsuuden haaveista.

    ”Olen ollut kiinnostunut musiikista jo pikkupojasta lähtien. Äänitin mankalla kasetille kaikenlaista musiikkia ja katselin silmä kovana euroviisuja televisiosta. Kappaleet itsessään ovat kiinnostaneet minua aina.”

    Tuure Kilpeläisen ja hänen Kaihon Karavaani -orkesterinsa voi nähdä helmikuussa starttaavalla Rillumarei-revyy-kiertueella.

    Esa Pakarinen 100 vuotta -juhlakonserttien sarja tulee varmasti olemaan mieleenpainuva kokemus sekä artisteille että yleisölle.

    ”Harjoitusten perusteella odotettavissa on hauskoja iltamia. Emme tule esiintymään tarkan käsikirjoituksen mukaan. Pyrimme siihen, että myös yleisö voi osallistua esityksen kulkuun”, Kilpeläinen paljastaa.

    Hän on tutustunut Esa Pakarisen tuotantoon kunnolla vasta revyy-kiinnityksen myötä. Hän arvostaa Pakarista monipuolisena ja osaavana viihdyttäjänä.

    ”Pakarisen on täytynyt olla todella fiksu kaveri. Hän on tajunnut, millä tavalla sodan kokenutta kansaa tulee viihdyttää, ja tehnyt sen hyvin.”

    Kilpeläisen mukaan rillumarei-viihteen keulakuvien Esa Pakarisen ja Reino Helismaan perintö kuuluu edelleen suomalaisessa musiikissa. Hän pitää itseään yhtenä perinteen jatkajista.

    ”Koko homman perusajatus on säilynyt samana entisajoista. Ensin viihdytetään ihmisiä. Välillä ollaan vähän tillin tallin ja sitten jatketaan matkaa”, hän naurahtaa.

    Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani esiintyy Saariselän Tunturiblues-tapahtumassa

    21.-22.1.

    Rillumarei-revyy käynnistyy Helsingin Kulttuuritalolta 12.2. Konserttipäivät:

    www.esapakarinen.fi