Haapalan tila syntyi uudelleen, kun sisarukset löysivät Lontoosta ja Helsingistä halun palata juurille

Korhosen perheen esikoinen Juho (oik.) ja kuopus Kaisa päättivät jatkaa sukutilaa yhdessä perustamalla matkailu­yrityksen. Kaisan puoliso Graig Tyler pyörittää navetassa panimoa. Kuva: Lari Lievonen

Mielipide

14.4.202008:00

Kolumni

Riitta Mustonen

Juuri ennen koronapandemiaa maaliskuisena iltana Haapalan navetan ruutuikkunoista Sotkamon Vuokatissa tuikkivat valot. Tarjoilijat kantavat apetta turisteille: lähiseudulla tuotettua ruokaa ja omassa panimossa pantua olutta. Lasiseinän takana nuori lippalakkipäinen isäntä kertoo pienelle ryhmälle, miten jalo juoma panimossa syntyy.

Tilan päärakennuksen pirtissä suomalaismiehet juovat iltakahvia ja katsovat samalla keinutuoleissa kiikutellen iltauutisia. Venäläispari lämmittää keittiössä mikrossa iltapalaansa ja vetäytyy aterioimaan omaan aittaansa.

Eila ja Aimo ­Korhonen iloitsevat siitä, että ­aikuiset lapset pala­sivat kotiseudulle. Lounas oman tilan navetassa kuuluu heidän syytinki­sopimukseensa. Kuva: Lari Lievonen

Seuraavan päivän lounasaikaan Aimo ja Eila Korhonen saapuvat päivän pääaterialle entiseen navettaansa. Ensin salaatit, leivät ja juoma, sitten tarjoilija tuo pöytään päivän lämpimän ruuan. Aterian päättävät jälkiruoka ja kahvi. Pariskunnan paikka on aina sama: kahden hengen pöytä seinän vieressä, mistä on hyvät näkymät sekä saliin että panimoon.

”Lounas kuuluu meidän syytinkiin”, Korhoset ilmoittavat. ”Täällä meillä oli ennen 36 lehmää märehtimässä.”

Lehmien aika oli 1980-luvulla. Sen jälkeen Aimo Korhosella oli viherrakennusyritys ja navetta täynnä yrityksen koneita ja laitteita. Navetassa oli myös vanha maitohuone ja yhdessä nurkassa perheen sauna.

Eila Korhonen kertoo, miten alkuun tuntui hurjalta ajatukselta, että nuoret pistävät tilalle pystyyn matkailuyrityksen ja omaa kotia tulevat asuttamaan ihan vieraat. Päärakennus on yli 150 vuotta vanha ja Eilakin on asunut siinä yli 30 vuotta.

”Mutta kun vastapainona oli, että saatiin Kaisa tänne Lontoosta ja Juho Helsingistä, niin onhan se ihan mahtavaa”, vanha emäntä summaa.

Korhoset rakensivat uuden talon eläkepäivilleen pellon toiselle laidalle. ”Se on ihana. Mihin me kaksi ihmistä noin isoa taloa edes tarvittaisiin”, Eila Korhonen tuumii nyt.

Craig Tyler harrasti oluita jo kotimaassaan Englannissa. Haapalan panimo on rakennettu entiseen navettaan. Kuva: Lari Lievonen

Kaisa Tyler, 28, sanoi jo pikkutyttönä vanhemmilleen, että jos kukaan muu sisaruksista ei tule, niin hän ainakin palaa takaisin asumaan kotitaloon. Lukion jälkeen Kaisa lähti Helsinkiin opiskelemaan kokiksi ja tapasi siellä englantilaisen Craig Tylerin, joka oli Suomessa tapaamassa kaveriaan. Mies tuli parin kuukauden päästä Suomeen uudelleen, ja se oli menoa. Kaisa päätti muuttaa Lontooseen.

Englannin kokemus on monella tavalla silmiä avaava. Kaisa pääsi töihin Jamie Oliverin ravintolaan, missä kaikki ruuat tehtiin alusta alkaen itse. Kaisalle syntyi ajatus, että jos hän joskus perustaa oman paikan, siellä toimitaan samalla tavoin.

Kaisa on Korhosen lapsikatraan kuopus. Sisaruksista Ida on meikkitaiteilija Helsingissä ja Hanna sairaalassa töissä Kajaanissa. Esikoinen Juho, 40, oli opiskellut konservaattoriksi ja sisustusarkkitehdiksi ja asui Helsingissä puolisonsa Venlan kanssa, mutta hänellä oli samanlaiset haaveet kuin Kaisalla: palata Vuokattiin yrittämään.

”Englannissa rupesin ajattelemaan vähän eri tavalla kotitilaa. Muutto kotimaahan aikaistui, kun päätettiin yrittää yhdessä veljen kanssa”, Kaisa Tyler kertoo.

Syntyi suunnitelma lähiruokaravintolasta ja maatilamajoituksesta, mutta myös pienpanimosta, sillä Craig oli Englannissa harrastanut oluita. Koulutukseltaan Craig on tuotesuunnittelija, mikä täydentää hyvin sisarusten osaamista – yrityksen muotokieli on Craigin käsialaa.

Vanha pirtti on entisessä asussaan majoittujien käytössä. Kuva: Lari Lievonen

Komea lehtikuusikuja johtaa Haapalan tilalle, ja talo seisoo avaralla paikalla mäellä, mistä on näkymät niin Vuokatin rinteille kuin Sapsojärvelle.

Vuonna 1868 rakennettuun taloon ei koskettu muuten kuin että entinen keittiö muutettiin majoitustiloiksi ja talon keskelle rakennettiin wc- ja pesutilat sekä keittiö asiakkaiden käyttöön.

Sen sijaan vanha navetta on kokenut täydellisen muodonmuutoksen, mutta vain sisältä. Liki kaksi vuotta kestäneessä remontissa tehtiin kokonaan uusi katto, että saatiin päreet sisäpuolelle näkyviin ja niiden ja vesikaton väliin lämpöeristeet. Hirsiseinät otettiin esiin ja uusittiin alareunasta lahot hirret. Navetan 70-luvulla rakennettuun lisäosaan tehtiin panimo.

Alunperin oli tarkoitus, että myös päätalon yläkerta kunnostettaisiin majoitustiloiksi. Mutta viranomaisilta tuli palomääräys, että jos yläkertaan haluaa rakentaa huoneita, kaikki pirtin hirret pitää panna piiloon.

”Se ei käynyt meille. Niinpä Juho suunnitteli ja rakennutti pihapiiriin kuusi aittamökkiä”, Kaisa kertoo.

Haapalan tila sijaitsee lähellä Vuokatin talviurheilu­keskusta. Majoittujia varten on rakennettu kuusi aittahuonetta ja pellon laitaan on tekeillä hirsisauna. Kuva: Lari Lievonen

Ensimmäiset asiakkaat kaarsivat pihaan kesäkuussa 2018, varttitunnin päästä siitä, kun huoneet saatiin valmiiksi. Siitä pitäen asiakkaita on riittänyt, vaikka etukäteen juuri se jännitti, tuleeko kukaan.

”Kaikki on mennyt paremmin kuin osasimme odottaa. Suurin ongelma on löytää työntekijöitä, varsinkin keittiön puolelle. Meillä tehdään kaikki itse, mutta joillekin on shokki, että ketsuppiakin aletaan valmistaa siitä, että leikataan ensin tomaatit”, Kaisa naurahtaa.

Haapalan ruokalistalla suuri osa raaka-aineista tulee läheltä. Alkuun varsinkin riistan saamisessa oli ongelmia, mutta kahden vuoden aikana yhteistyökuviot ovat hioutuneet sujuviksi. Jos joku raaka-aine loppuu kesken, niin ruokalistaa muutetaan siltä osin eikä haeta esimerkiksi hirvenlihaa vastaavaa lihaa Saksasta.

Lounaan lisäksi Haapala on avoinna iltaisin, jolloin ruuat tilataan listalta. Paikallisten makujen Haapalan lankku on osoittautunut isoksi hitiksi, samoin hampurilaiset, joissa on joko paikallista kyytönlihaa tai hirveä. Briossisämpylät leivotaan itse ja niissä on perunamuusia antamassa lisäpehmeyttä.

Toistaiseksi Haapalan tilan pellot ovat vuokralla, mutta tulevaisuudessa sisarusten haaveena on, että pelloilla voisi kasvattaa mallasohraa ja mahdollisesti myös humalaa omaan olueeseen.

Yksi sesonkiolut on jo valmistettu sataprosenttisesti suomalaisena. Siihen saatiin humalat oman aitan kulmalta.

Haapalan tilan päärakennus on rakennettu samaan aikaan kuin Sotkamon kirkko eli 1800-luvun puolivälissä. Kuva: Lari Lievonen

Haapala ei saanut liikennemerkkiä ison tien kylkeen. Pihatien risteykseen sai sentään pystyttää oman opasteen. Kuva: Lari Lievonen

Vaikka Vuokatin maisemat poikkeavat melkoisesti Lontoon hulinasta, niin muutto Kainuuseen ei ollut shokki Tylereille. Perheeseen syntyi samoihin aikoihin kaksi tytärtä, Freya, 5, ja ­ Ingrid, 3.

Englannissa perheellä oli oma talo, ja Vuokatista löytyi ulkonäöltään lähes samanlainen. ”Se tuntui heti omalta. Ei meistä tunnu, että täällä Kainuussa olisi liian vähän mitään. Craig on täällä tykästynyt luontoon, kun sitä on ihan eri tavalla kuin Englannissa”, Kaisa toteaa.

Juhon puoliso Venla on kätilö ja auttelee Haapalassa sen verran, mitä yksivuotiaan Paulan hoidolta ehtii. Hirsisaunan rakentaminen on pitänyt Juhon kiireisenä koko kevään, sillä majoittujat kysyvät viikoittain saunomismahdollisuutta.

Yhteistyö sisarusten kesken on sujunut hyvin. ”Mielipide-eroja on ollut, muttei niin isoja, ettei oltaisi yli päästy”, Kaisa kiittää.

Yrityksen taloutta ja markkinointi hoidetaan yhdessä. Ensimmäisenä vuonna yrityksen liikevaihto oli 300 000 euroa, mutta viime vuonna jo lähes 800 000 euroa. Tosin tänä keväänä korona on tehnyt tepposet eikä loppukevään tuloksesta vielä tiedä.

Sekä Juho että Kaisa ovat tyytyväisiä ratkaisuunsa palata kotiseudulle ja ryhtyä yrittäjiksi.

”On tämä ollut virkistävää. Tiesin kyllä, että tekemistä riittää koko ajan ja ensimmäisinä vuosina on krooninen aikapula. Mutta on myös hiljaisempia aikoja, sillä matkailu täällä on sesonkiluontoista”, summaa Juho.

”Ja vaikka viranomainen ei myöntänyt meille liikennemerkkiä ison tien risteykseen, niin siitä huolimatta ihmiset ovat tulleet. Se on hieno juttu.”