Merja Kyllönen: Pyhä peruna

Brysselissä peruna on varsinainen kansallisherkku. Sitä on saatavilla kaikissa muodoissa lähes kaikkialla. Ehdoton nähtävyys ja perunan maistelupaikka on tietysti Euroopan parlamentin lähellä Place Jourdanilla sijaitseva maailmankuulu fritti- eli ranskanperunakioski.

Perunan syönti on nykyään meillä Suomessa kaiken maailman dieettien ja kevennysten takia lähes rikollista. Ilmeisesti elintasomme on niin korkea, että on helppo unohtaa, miten suuri merkitys perunalla pohjoisissa maissa on ollut varsinkin talvi- ja kevätkuukausina.

Tuoretta kasvisravintoa oli vaikea saada, joten perunalla ehkäistiin keripukkia.

Euroopassahan peruna on kuulunut ruokapöytiimme vasta viitisensataa vuotta. Etelä-Amerikassa sitä on käytetty paljon kauemmin.

Andien keskiosissa perunaa viljeltiin jo tuhansia vuosia sitten. Titicacajärven ympäristössä villiperunaa syötiin noin kymmenentuhatta vuotta sitten.

Peruna oli pitkään lähinnä Keski-Euroopan kartanoiden erikoisuus. Viljely kohtasi ankaraa vastustusta, koska perunan epäiltiin aiheuttavan monenlaisia sairauksia. Mukulan arveltiin sopivan lähinnä sioille.

Vähitellen perunanviljely kuitenkin yleistyi ja viljelijät oppivat valitsemaan oloihin paremmin sopivia lajikkeita.

Suomalaiset pääsivät yli ennakkoluuloistaan vasta 1700-luvun lopulla. Tuolloin peruna oli Keski-Euroopassa arkiruokaa, ja Pommerin sotaan vuosina 1757–1762 osallistuneet suomalaiset olivat päässeet sitä maistelemaan.

Alun perin peltiseppien Saksasta mukanaan tuoma ruoka alkoi maistua suomalaisillekin. Nauris alkoi hiljalleen jäädä pelloilla ja keittiössä kakkoseksi.

Tänä päivänä peruna ei taida olla edes kakkonen ainakaan trendikkäissä ruokapöydissä. Kouluruokailulegendojen kumiperunat elävät aikuistenkin muistoissa.

Varmana tietona pidetään, että peruna lihottaa. Näin se on kadonnut valitettavan monen suomalaisen ruokalautaselta kokonaan.

Brysselissä ei olla hiilihydraatittomia, kun perunat, patongit ja croissantit ovat ruokalistan keskiössä. Hilloa ja suklaata tursuu joka suunnasta. Siihen kun liittää vielä ihan ruokottoman kalliit kuntosalihinnat, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi ihmiset lenkkeilevät lähipuistoissa ahkerasti kesken työpäivänkin.

Kohtuus kaikessa. Sokerin tai valkoisen jauhon syöntiä tuskin on tarpeen lisätä keskieurooppalaisten jalanjäljissä, mutta perunan syömisen voisimme kotimaassa ihan huoletta nostaa arvoonsa.

Sesongin mukaisesta lähiruuasta saa jos jonkinnäköistä herkkua, joten turhaan me piilottelemme upeita kotimaisia pottujamme vakan alla. Pottugourmet’ta kehiin, aivoille hiilareita! Muusit, lohkot, keitot ja paistokset kunniaan! Juostaan sitten vaikka ympyrää, jos housut alkavat puristaa.

Usein se, mitä itse pidämme häpeiltävänä kansanperinteenä, onkin maailmalla nostettu kunniaansa. Olisiko meidän aika kohottaa kotimaisen perunamme profiilia? Pottua jälleen pöytään!