Niinistön neuvo Putinille pätee myös Suomen metsätaloudelle: pitää katsoa peiliin – huono maine Brysselissä on itse aiheutettu
Setämiestoimittajan erehtymättömyydellä olen tehnyt sen johtopäätöksen, että Suomen metsien tilanne ei ole toivoton.München
Metsäteollisuuden ja metsänomistajien keskeinen ongelma löytyy peilistä. Vaikuttaminen Brysselin ympäristöherännäisiin päättäjiin ja eurooppalaiseen mielipiteeseen on ollut valitettavan suomalaista. Kuva: Pasi LeinoEn ole juomalaulujen ystävä. Yhden ryyppyhoilotuksen avainvärssyn muistan juomista huolimatta hyvin. Se menee näin:
”Palokunta tuli palopaikalle paljon myöhemmin kuin muut.”
Nämä sanat ovat viime kuukausina pyörineet mielessä monta kertaa, kun olen Maaseudun Tulevaisuuden uutena Eurooppa-kirjeenvaihtajana yrittänyt perehtyä suomalaisen metsätalouden haasteisiin.
Perehtymistä on hallinnut metsäteollisuuden ja metsänomistajien poru siitä, miten Suomen metsätalouden maine Brysselissä on niin perin huono. On, vaikka nimenomaan me suomalaiset kuulemma tiedämme metsien kestävästä hyödyntämisestä enemmän kuin kaikki muut yhteensä.
Perehtyneisyyteni on edelleen huteralla pohjalla. Setämiestoimittajan erehtymättömyydellä olen kuitenkin tehnyt sen johtopäätöksen, että Suomen metsien tilanne ei ole toivoton.
Ei metsätalouden harjoittajien eikä ilmasto- ja ympäristönsuojelijoiden kannalta. Ei, koska intressi on yhteinen. Paljon enemmän kuin mitä omaan tietäväisyyteensä pakahtuvat osapuolet Suomessa suostuvat myöntämään.
Metsäteollisuuden ja metsänomistajien keskeinen ongelma löytyy peilistä. Vaikuttaminen Brysselin ympäristöherännäisiin päättäjiin ja eurooppalaiseen mielipiteeseen on ollut valitettavan suomalaista.
Koko ajan on oltu sen entisen palokunnan tapaan pahasti myöhässä ja silloinkin, kun lopulta on päästy paikalle, ”sammutuskalusto” on soveltunut huonosti tulen tyrehdyttämiseen.
Vaikuttamista on hallinnut ja hallitsee samanmielisten usko omaan erinomaisuuteen ja erityisyyteen. Siihen moni suomalainen menestystarina on tyssännyt. Nokia tunnetuimpana.
Suomalainen metsätalous ei ole ajoissa, päättäväisesti, johdonmukaisesti eikä tuloshakuisesti lähtenyt kertomaan tarinaa siitä, että kestävästi uusiutuvilla metsillä voidaan tulevaisuudessa korvata fossiilisia raaka-aineita. Nyt ollaan myöhässä, vaikka tarina on tosi ja sitä pitää edelleen kertoa.
Vieläkin eurooppalaisille vaikuttajille tulee yllätyksenä se, että puupohjaisesta raaka-aineesta voidaan valmistaa jatkossa virvoitusjuomapulloja tai että puukerrostalo on ympäristöteko, ei metsien tuhoaja.
Kestävän metsätalouden puolestapuhujiksi kannattaisi haalia hahmoja, jotka soittavat Brysselin hallintokortteleissa ja yhä ympäristötietoisemmassa eurooppalaisessa julkisuudessa kelloja eri tavalla kuin alan ammattilaiset. Äkkiseltään mieleen tulevat klassisen musiikin mestarit, urheilijat ja Supercellin kaltaisten uuden ajan menestysyritysten johtohenkilöt.
Kiistatta myös pääministeri Sanna Marinin (sd.) johtaman hallituksen on syytä herätä. Juuri nyt, Nato-jäsenyyttä hakevalla ja Ukrainan sodan yhteydessä profiiliaan nostaneella Suomella on se kuuluisa tuhannen taalan paikka vaikuttaa väkevästi.
Pääministeri Marinia parempaa hyvän asian puolestapuhujaa Euroopasta on tällä hetkellä vaikea löytää. Uskottava keulakuva tarvitsee kuitenkin uskottavan, turhasta omahyväisyydestä ja ”besserwisserismistä” karsitun tarinan.
Sen sanoittamisessa riittää tekemistä eikä lisäripaus rehellisyyttä haittaisi. Liian usein vihertävien myyntipuheiden takaa paljastuu, että Suomi yrittää sittenkin ennen muuta puolustaa parjattua tehometsätaloutta.
Kirjoittaja on MT:n EU-kirjeenvaihtaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
