Kansankoulunopettajat olivat kylän kehittäjiä

Hämeenkyrön länsiosassa Kaipiossa aloitti kansakoulu vuonna 1905. Laaja koulupiiri sijaitsi kaukana pitäjän rintamaista. Se oli torpparivaltaista maaseutua, jossa torpat olivat pääosin melko isoja. Niistä muodostui tiloja jo ennen torppari­vapautuslakeja.

Länsiosassa pitäjää kulki huonokuntoinen noin 20 kilometrin pituinen Takamaantie, joka oli läpikulkutie Suodenniemelle ja syvemmälle Satakuntaan.

Kansakoulu merkitsi kylässä aivan uudenlaisen kehityksen alkamista. Vuonna 1914 opettajaksi valittiin somerolainen Artturi Rajala. Vuotta myöhemmin valittiin alakoulun opettajaksi hänen puolisonsa Iida, joka oli kotoisin Laukaasta.

Yhtä Kontiolahden vuotta lukuun ottamatta he opettivat Kaipiossa vuoteen 1955 saakka. Kylässä elettiin ”Rajaloiden aikaa”.

Molemmat olivat saaneet monipuolisen opin Jyväs­kylän seminaarissa. He toivat Kaipioon opettajataitojensa lisäksi taloudellisen kasvun ja elinvoimaisuuden edistämisen sekä vilkkaan yhdistys-, kulttuuri- ja urheilutoiminnan.

Koulun johtokunta totesi Rajaloista: ”Opettajat ovat ainoita valistustyöntekijöitä kylässä.”

Kylän kehittämisen Artturi Rajala loi huippuunsa 1920-­luvulla. Hän oli käynnistämässä osuustoiminnallisen ”trilogin”: Kaipion Osuuskassa vuonna 1923, Kaipion ja Vesajärven Osuusmeijeri vuonna 1925, Hämeenkyrön Osuuskaupan sivumyymälä vuonna 1928.

Osuuskassa oli pitäjän ensimmäinen, meijeri kolmas, osuuskaupan sivumyymälöitä oli viisi. Vuonna 1923 Artturi Rajala perusti Hämeenkyrön Läntisen Pienviljelijäyhdistyksen. Hän oli ”gebhardinsa” lukenut, sillä valistustyön lisäksi hän viljeli ja hoiti karjaa myös itse.

Rajalalla oli tähän kaikkeen selkeä motiivi kyläläisten yhdistäjänä ja sovinnonteon edistäjänä.

Vuoden 1918 vapaussodan aikana kylässä oli paljon puna­kaartilaisia, mutta valkoiset suojelusvartiostolaiset lähtivät Rajalan johdolla vapauttamaan vankileireiltä kyläläisiä heti, kun siihen sai luvan.

Sitomalla kyläläiset yhteisiin taloudellisiin intresseihin ja harrastuksiin syntyi poliittinen tasapaino, minkä ulkopuolelle jäivät vain äärikommunistit.

Opettaja Rajala toimi keskeisissä tehtävissä kaikissa perustamissaan organisaatiois­sa niiden koko toiminnan ajan. Hänellä riitti luottamustehtäviä myös pitäjässä. Hän toimi muun muassa 44 vuotta maalaisliittolaisena kunnanvaltuutettuna.

Koulun johtokunta totesi opettajapariskunnastaan: ”Rajalat ovat osoittaneet hyvää ja vakavaa käytöstä niin hyvin virassa kuin sen ulkopuolella”. Tähän on helppo yhtyä. Olenkin nimennyt Artturi Rajalan ”Kaipion-Vesajärven läänin maaherraksi”.

Kaipion ja lähialueiden erityinen murhe oli huono tieyhteys. Takamaantietä oli yritetty ­useaan kertaan 1900-luvun alussa saada yleiseksi tieksi.

1930-luvun lopulla Artturi Rajalan ja kylän muiden vaikuttajien työ tuotti tuloksen, kun tie hyväksyttiin valtion­avun piiriin. Sota kuitenkin esti rakentamisen, mutta vihdoin vuonna 1949 työt alkoivat.

Runsaat viisi vuotta myöhemmin tie valmistui monien mutkikkaiden vaiheiden jälkeen. Kustannukset nousivat yli kolminkertaisiksi, ministerit joutuivat tekemään uusia päätöksiä, paikallisten kesken oli riitoja ja tilinpidon väärinkäytöksiäkin epäiltiin.

Takamaantie kuvasti hyvin tieliikenteen tarpeiden muutosta, kun moni tekijä vaikutti samanaikaisesti. Autot lisääntyivät, oli meijeri, osuuskassa, kauppa ja koulu.

Kun tie 1950-luvulla valmistui, aika oli ajanut ohi pienien kyläkassojen ja -meijereiden. Alkoi yhdistymisten aika. Tarve maitoautojen ja linja-autojen kulkemisiin kasvoi. Koulun johtokunta saikin laittaa opettajanhakuilmoitukseen: ”linja-autoyhteydet Tampereelle”.

Vuonna 1953 kylän meijeri yhdistyi Hämeenkyrön Osuusmeijeriin. Kuusi vuotta myöhemmin sekin yhdistyi uuteen, pirkanmaalaisen maakunta-­ajattelun yhteen uranuurtajaan, Osuuskunta Maito-Pirkkaan. Osuuskassa yhdistyi kolme vuotta myöhemmin Hämeenkyrön Osuuskassaan. Osuuskaupan sivumyymälä lopetettiin vuonna 1964.

Hämeenkyrön Sanomien päätoimittaja, kirjailija U.W. Walakorpi kirjoitti vuonna 1935 ajettuaan läpi huono­kuntoisen Takamaantien: ”Tienoolla on vankka ja hyvinvoipa leima. Takamaantien seudut ovat seutua, jolla on tulevaisuus käsissään. Täällä ollaan valveilla ja seurataan ajan virtauksia.”

Nykyinen kehitys Kaipiossa on ollut tyypillistä: väki vähenee ja vanhenee, palvelut heikkenevät, koulu loppui vuonna 2016, osin asfaltoidun Takamaantien kunto heikkenee.

Voisiko vielä löytyä opettaja Rajalan kaltainen uusien virtauksien seuraaja, jolla olisi uskoa, tahtoa ja osaamista kääntää kehityksen kulkua?