Skräppäys saa muistot elämään

Jaana Kankaanpää 

Mielipide

21.11.200715:00

Kolumni

Riitta Mustonen

Nyt leikkaa

Ensimmäisestä interrail-matkastani on tallella albumi, johon on valokuvien lisäksi liimattu matka- ja pääsylippuja, lehtileikkeitä ja kreikkalaispojalta saatu postikortti. Albumi on ilmiselvä skräppi ja minä olen tietämättäni harrastanut skräppäämistä.

”Ei se ole sen kummempaa. Jokainen joka osaa leikata ja liimata, osaa skräpätä”, vakuuttaa kuvaamataidon opettaja Johanna Jokipaltio. Hänkin on skräpännyt koko ikänsä, mutta vasta selattuaan amerikkalaisia skräppioppaita harrastus sai nimen.

Skräppääminen on muistojen tallentamista. Erilaisten asioiden, kuten valokuvien, sanojen, kirjainten ja koristeiden yhdistämistä kauniiksi kokonaisuuksiksi niin, että niistä muodostuu tarina. Skräppi voi olla yhden kartongin tai kokonaisen albumin kokoinen tai sen voi tehdä tietokoneella virtuaalisesti. Vanhojen huussien seinillä on saattanut nähdä mielenkiintoisia skräppejä: lehtileikkeistä koottuja tarinoita istunnon ratoksi.

Oikeastaan skräppäys on siis vanha asia, mutta nyt se on saanut nimen. ”Scrapping” lähti liikkeelle Yhdysvalloista 1980-luvun alussa ja sai suuren suosion myös Ruotsissa, missä jo viitisenkymmentä liikettä myy harrastukseen käytettäviä erikoistarvikkeita.

Jokipaltio uskoo, että kun harrastuksella on yhteinen nimi, se nostaa arvostusta. Voidaan puhua samasta asiasta ja kuulua skräppääjiin. Jokipaltion kirjoittama kirja Nyt skräpätään ilmestyi Maahengen kustantamana tänä syksynä.

Skräppäämisessä ei ole sääntöjä, miten asiat pitää tehdä. Skräppiin voi käyttää mitä tahansa materiaaleja, kunhan muistaa liimata valokuvat happovapaalle paperille, jos haluaa, etteivät ne ajan mittaan vahingoitu. Skräppääjän ei tarvitse olla taiteilija, sillä tärkeintä on tehdä itsensä oloista tulosta.

Skräppäys ei ole kallis harrastus. Välineiksi riittävät sakset ja liima, mutta innokas harrastaja hankkii valokuvaleikkurin, harkkoreunaiset sakset, leimasimia, kirjasimia, koristenauhoja ja tusseja.

Lähes kaikilla on kotona laatikko, jossa lojuu sekalaisia valokuvia elämän varrelta. Ne ovat loistavaa aineistoa skräppäämiseen. Valokuvista voi koota tarinan, jonka höysteenä on kuvaan liittyviä muistoja, sanoja, itse tehtyjä koristeita omin käsin ommiteltuna.

Tällainen skräppi sopii yhtä hyvin lahjaksi kuin perinnöksi lapsenlapselle tai koristeeksi seinälle.

”Skräppääminen on hyvä tapa tallentaa muistoja. Se mikä tänään tapahtuu, on huomenna muisto. Eli voi myös ottaa valokuvia uusia skräppejä varten”, Jokipaltio huomauttaa.

Skräppäystarvikkeita verkkokaupassa myyvä Sandy Talarmo muistuttaa, että esimerkiksi leimasimet ovat pitkäikäisiä ja erilaisin tekniikoin saa parillakin leimasimella lukemattomia muunnelmia. ”Myös kierrättäminen käy oikein hyvin, kun vain pitää mielessään, mitkä materiaalit sopivat käytettäväksi valokuvien kanssa.”

Kunnon skräppääjä säilyttää muistoalbumien tekoa varten kaikenlaista: lapsen ensimmäisen hiuskiehkuran, pääsylipun konserttiin, karttoja, esitteitä, lehtileikkeitä, nappeja, kangaspaloja. Kiinnekohtia muistoihin, tunnelman tekijöitä ja mitä vain mie-

likuvitus keksii.

Talarmon kokemuksen mukaan skräppäystä harrastavat enimmäkseen naiset, mutta ikähaarukka on laaja teini-ikäisistä mummoihin. Keski-ikä voi olla kolmenkympin tienoilla.

Jokipaltio huomasi skräppäyskirjaa kirjoittaessaan, että miehetkin voivat innostua muistojen tallentamisesta. Kirjan kymmenestä esimerkkihenkilöstä neljä on miehiä. ”Vävypoikani on ottanut digikuvia ja taiteillut niitä uusiksi kokonaisuuksiksi tietokoneella. Skräpätä voi myös yhdessä, kuten tekee tyttäreni perhe: vanhemmat ja lapset leikkaavat ja liimaavat yhteisiä skräppejä. Tai perustaa skräppikerhon”, Jokipaltio kannustaa.

Skräppäys tyydyttää monilla tavoin. ”Siinä voi käyttää käsiä ja mielikuvitusta. Kun tulos miellyttää omia ja muiden silmiä, se tuottaa mielihyvää. Lisäksi on tärkeää muistella. Muisteleminen on terapeuttista.”