Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Mira on täällä taas

    Tuoreella Lähiölaulu-videolla Mira seikkailee maalaismaisemissa peltojen ja hylättyjen huoltoasemien keskellä. Kesän keikoilla  Miran voi nähdä muun muassa Hailuodossa, Loimaalla, Kuortaneella ja Punkaharjulla. Miro Palokallio
    Tuoreella Lähiölaulu-videolla Mira seikkailee maalaismaisemissa peltojen ja hylättyjen huoltoasemien keskellä. Kesän keikoilla Miran voi nähdä muun muassa Hailuodossa, Loimaalla, Kuortaneella ja Punkaharjulla. Miro Palokallio 

    Kun PMMP soitti viimeisiä keikkojaan kolme vuotta sitten, Mira Luoti väitti itselleen, ettei tekisi enää koskaan musiikkia. ”Se tuntui tosi vapauttavalta”, Luoti sanoo.

    Jollain tapaa musiikin parissa hän tahtoi kuitenkin työskennellä, vaikkei artistiksi aikonutkaan.

    Musiikki on ollut aina läsnä Luotin elämässä. Nuorena hän kävi festivaaleilla talkootyöläisenä ja työskenteli kokkina musiikkiharrastusta rahoittaakseen.

    Uhmakkaasta päätöksestä huolimatta uutta musiikkia alkoi vähitellen syntyä, yhteistyössä Pariisin kevät -yhtyeen Arto Tuunelan kanssa. Luoti kertoo kuulleensa Tuunelan musiikissa paljon samoja sävyjä kuin omassa lempimusiikissaan ja PMMP:n säveltäjä Jori Sjöroosin sävellyksissä, joten yhteistyön ehdottaminen tuntui helpolta.

    Aluksi Tuunelan kanssa työskentely jännitti silti, mutta kiireetön ja suunnitelmaton tekeminen sai paineet hellittämään.

    Yhdessä kirjoittaessa muodostui syvä ystävyys, joka mahdollisti laulujen tekemisen hyvin henkilökohtaisista aiheista. ”Siinä oli sellaiset elämäntilanteet, ettei tarvinnut paljoa kaivella menneitä”, Luoti naurahtaa.

    Nyt kappaleista on julkaistu neljä, ja levy seuraa syksyllä. Luoti kertoo, että uuden musiikin julkaiseminen ensimmäistä kertaa sooloartistina oli tasapainottelua onnellisuuden, ylpeyden, pelon ja jännityksen kanssa, mutta vastaanotto on ollut rohkaiseva.

    Artistin haaveena on tehdä video levyn jokaiselle raidalle. Luoti tahtoo tarjota kaikkiin lauluihinsa monta kulmaa kuulijan mielikuvitusta lennättämään; levyn, videon ja keikat.

    Keikoille Luoti palasi keväällä. Laulut ovat uusia, mutta kiertue-elämä tuttua puuhaa. ”Pari keikkaa se vaati, sitten tuli lihasmuistista.”

    Uuden bändin kanssa kiertäessä Luoti nauttii kokiessaan yhtyeen ja musiikin sulautuvan. ”Palaset loksahtelevat ja hioutuvat yhteen.”

    Samojen kappaleiden soittaminen joka keikalla ei kyllästytä Luotia. Hän kertoo muuttuvien elämäntilanteiden tuovan sanoituksiin uusia merkityksiä.

    Oma haasteensa on perheen ja keikkailun sovittaminen toisiinsa. Monen lapsen äidille vaikeinta on saada tarpeeksi unta. ”Joskus en ole ottanut lapsia mukaan, jotta olevinaan nukkuisin. Sitten en osaakaan nukkua, kun he eivät ole siinä lähellä”, Luoti kertoo.

    Edessä on festarikesä. Turussa nuoruutensa viettänyt Luoti odottaa erityisen innokkaana keikkaa Ruisrockissa, jonne teininäkin piti aina päästä. ”Se on unelmien täyttymys ennen kuin siitä ehti unelmoidakaan.”

    Luoti nauttii Suomen kesässä valoisista illoista ja tapahtumien kuhinasta. ”Siinä ei sateet paljoa haittaa”, hän naurahtaa.

    Lapsuutensa kesistä Luoti muistelee lämmöllä vierailuja tutulle maatilalle. Eläimet jaksoivat kiehtoa loputtomiin. ”Maatalon lapset olivat aina ihan kypsiä siihen, kun kerrankin tulimme käymään. Heille eläimet eivät olleet mitenkään ihmeellisiä.”

    Tuttu maatalo myytiin vuosia sitten, mutta Luoti kaipaisi jotain vastaavaa tilalle. ”Olisi ihanaa, että omienkin lasten kanssa olisi paikka, jossa voisi eläinten kanssa touhuta.”

    Hektinen elämäntyyli on kuitenkin estänyt hankkimasta edes kesämökkiä. Omakotitaloelämäkin jäi kokeiluksi.

    ”Olen ehkä kuitenkin niin nuori vielä, että vasta haen sitä paikkaa mihin mennä.”