Koski ei ymmärrä työelämää

Susanna Koski kyselee (MT 21.2.), miksi työnantajan pitäisi ottaa poliittisten lakkojen kustannukset kannettavakseen. Edellisessä kirjoituksessa jo kerroinkin syyn. Mutta kertaan, jotta Koskikin ymmärtäisi.

Poliittisella lakolla kritisoidut päätökset on synnytetty yrittäjä- ja työnantajajärjestöjen voimakkaan lobbauksen siivittäminä ja seurauksena. Työnantajat vaikuttakoot etujärjestössään, jotta näiltä tilanteilta tulevaisuudessa vältytään. On myös erittäin poikkeuksellista, että maan hallitus näin selvästi rikkoo tekemänsä sopimuksen.

Suomessa lakon toimintatavat ovat selvät. Työntekijä ei tule työpaikalle eikä työn­antaja maksa palkkaa.

Muista maista löytyy toisenlaisia lakkomalleja, joissa työntekijät ovat työpaikalla, mutta työt ovat pysähdyksissä. Tuolloin työnantaja maksaa palkkaa, ja lakon kiistana olevat asiat murentavat suoraan ja pitkäaikaisesti työilmapiiriä ja tuottavuutta työpaikoilla.

Koski vaatii kirjoituksissaan joustoja ja paikallisen sopimisen lisäämistä työ­paikoille. Todellisuudessa jo nyt valtaosa työehtosopimuksista mahdollistaa paikallisen sopimisen monista asioista.

Näyttäisi ennemminkin olevan kyse siitä, puhutaanko todellisesta sopimisesta vai työnantajan yksipuolisen sanelun mahdollistamisesta ja minimityöehtojen alittamisesta yleisesti työmarkkinoilla.

On haihattelua, että työ­ehtojen polkemisella saavutetaan kestävää tuottavuutta.

Itärajan takana suoritettiin 70 vuotta kokeilua, jossa ei ollut vapaita ammattiliittoja eikä Kosken mainitsemia ay-­liikkeen mielettömyyksiä. Siellä saneltiin olematon palkkataso, ja työntekijöille tarjottiin halpaa limppua palkkoja täydentävänä soviteltuna sosiaaliturvana. Siellä kaikki olivat työn syrjässä kiinni.

Vertanen ja Koski eivät päässeet osallisiksi sen kokeilun seuraamuksiin, koska tammikuussa 1940 Suomessa päätettiin yhteistyössä nykyisen suomalaisen mallin edistämisestä. Huomaako Koski, mihin hän on pyrkimässä?