Tekoäly tehtailee rikoksia
Tekoälyn kehitys on vääjäämätöntä kuten ilmastonmuutoskin. Paitsi että se on monta kertaa nopeampaa.
Tekoäly tekee ilmaiseksi, joten sisällöntuottajien silmissä se on varsin mainio työntekijä. Työttömyys odottaa siis monia. Kuva: Timo FilpusMinun silmissäni tekoälystä on alettu puhua aktiivisesti kuluneen vuoden aikana. Nyt siitä kirjoitetaan päivittäin. Sen suorituskyky on nopeasti noussut ja ”inhimillisyys” kasvanut.
Täytyy kuitenkin muistaa, etteivät edes ihmiset itse tiedä mistä tietoisuus muodostuu, joten tekoälystä ei koskaan tule oikeasti inhimillisesti ajattelevaa olentoa, jonka kanssa voisi olla vuorovaikutuksessa, kuten ihmisten kanssa ollaan.
Se perustuu matemaattiseen loogisuuteen, joka voi toki teeskennellä myötätuntoa, mutta sitä ei siinä aidosti ole. Ja tämä tekee tekoälystä pelottavan.
Olen toki huolissani meidän luovien töiden tekijöiden puolesta. Tekoäly osaa piirtää, säveltää, soittaa ja kirjoittaa. Sen osaaminen perustuu internetiin ladattujen tiedostojen uuteen soveltamiseen.
Se on eräänlaista varastamista. Tekoäly tekee tämän ilmaiseksi, joten sisällöntuottajien silmissä se on varsin mainio työntekijä. Työttömyys odottaa siis monia.
Se osaa myös matkia ja imitoida ketä tahansa. Jo nyt koulukiusaajilla on puhelimissaan välineet toisen nujertamiseksi deepfake videoiden muodossa. Pienellä vaivalla voi koulukaverin kasvot liittää pornoelokuvan kohtaukseen ja laittaa nettiin, josta sitä ei ehkä koskaan saada pois.
Kun tekoäly antaa tällaiseen lisää resursseja, videoiden uskottavuus nousee aivan uudelle tasolle. Tämä tulee mutkistamaan myös oikeusistuinten toimia. Miten tunnistaa väärennetty todiste aidosta? Riittääkö valvontakameran kuva todistamaan murtautujan syyllisyyttä, kun hän väittää sen olevan tekoälyn tekemä väärennös. Ja toisinpäin.
Ikävän naapurin voi näppärästi väärentää syylliseksi johonkin, mitä tämä ei ole tehnyt. Kiitos tekoälyn.
Se osaa myös koodata. Joten silläkään alalla ei ihmistyövoimaa tarvita. Rikolliset hakkerit varmasti hyötyvät tästä kehityksestä.
Tulemme näkemään entistä tehokkaampia ja uskottavampia verkkorikoksia, jotka harhauttavat meitä menettämään omaisuutemme. Tekoäly pystyy myös kehittämään itseään entistä paremmaksi, ja tekemään kaiken edellä mainitun vieläkin tehokkaammin.
Myös tekoälyn kehittäjänä pidetty Geoffery Hinton on julkisesti sanonut katuvansa tekoälyn kehitystyötään. Hän sanoi ajatelleensa, että tekoälyn kehittyminen ihmistä älykkäämmäksi olisi vienyt 30 tai 50 vuotta. Hän myöntää olleensa väärässä.
Koska tekoälyn parissa työskentelee joukko toisistaan riippumattomia tahoja, ja kun se pystyy itseään koodaamaan, sen kehitystä ei voida pysäyttää. Se on vääjäämätöntä kuten ilmastonmuutoskin. Paitsi että se on monta kertaa nopeampaa.
Kirjoittaja on MT:n graafikko.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







