Vaikuttavuutta liito-oravan suojeluun

Ympäristöministeriö on lakimuutoksella kumoamassa elykeskuksen velvollisuuden määrittää metsänkäsittely liito-oravan lisääntymispaikan osalta. Tämä ei ole hyvä muutos edes maanomistajan kannalta.

Jatkossa juridinen vastuu liito-oravan lisääntymispaikan säilymisestä metsänhakkuun yhteydessä siirtyisi kokonaan maanomistajalle ja hakkuun suunnittelijalle. Vaarana on, että asioiden jälkipuiminen siirtyisi käräjäoikeuksiin.

Muutos ei mitenkään selkiyttäisi nykyistä tilannetta, päinvastoin.

Vaikea on löytää perusteita sille, että viranomaisen asiantuntemus ja vastuu lajin suojelun turvaamisessa syrjäytettäisiin. Onko taustalla osittain halu päästä pois vuosikausia jatkuneesta viranomaiselle kiusallisesta tilanteesta?

Useat viime vuosina tehdyt tutkimuksethan ovat osoittaneet, että ympäristökeskukset ovat syyllistyneet luonnonsuojelulain vastaiseen menettelyyn rajaamalla ministeriön ohjeistuksen mukaisesti liito-oravan lisääntymispaikat niin suppeiksi, että ne eivät enää täytä lajin lisääntymispaikan edellytyksiä.

Syynä tähän lienee ollut ympäristöministeriön tavoite välttää liito-oravan suojelusta maaomistajille maksettavat korvaukset.

Elykeskuksen nykyinen tehtävä määrittää metsänkäsittely metsänhakkuun yhteydessä on perusteltu. Se takaa, että tiedossa olevat lajin esiintymät on mahdollista säilyttää, kun niiden tilanne tarkastellaan tapauskohtaisesti ennen hakkuuta. Tämä takaa myös maanomistajan oikeusturvan.

Nykyinen ohjeistus on kuitenkin syytä uusia, sillä liito-oravasta on kertynyt paljon uutta tietoa. Helsingin yliopiston luonnontieteellisen museon Ilpo K. Hanskin johdolla toiminut tutkimusryhmä on lähes 20 vuotta tutkinut liito-oravan biologiaa, käyttäytymistä ja elinympäristövaatimuksia.

Ympäristöministeriön tulisikin suunniteltujen heikennysten sijaan aktiivisesti hakea muita keinoja liito-oravan suojelun kohentamiseksi, kun selvitykset osoittavat, että lajin kannan lasku jatkuu. Liito-oravan suojelussa tulisi tehdä myös uusia avauksia.

Liito-oravan suojelun tehostamiseksi tulisi muun muassa tehdä valtakunnallinen kannan hoitosuunnitelma, jossa lajin suojelun alueelliset tarpeet ja eroavaisuudet otettaisiin huomioon.

Liito-oravakantahan on Etelä-Suomessa selvästi vahvempi kuin esimerkiksi Kainuussa, jonka pohjoisosat ovat lajin esiintymisen reuna-aluetta, mitä ei lajin suojelussa nykyisellään oteta mitenkään huomioon.

Lajin suojelun vaikuttavuutta olisi mahdollista lisätä myös, jos suojelutoimia keskitettäisiin ja tehostettaisiin erityisesti liito-oravan esiintymisen kannalta tärkeillä ydinpopulaatioiden alueilla, jotka ovat lajin suojelun kannalta merkittävämpiä kuin yksittäiset esiintymät.

Tämä ajatus on ollut esillä muun muassa liito-oravan suojelua käsittelevässä oikeuskirjallisuudessa (Lea Pesonen 2010).

Tämä turvaisi merkittävästi liito-oravan suojelua ainakin Pohjois-Suomessa, jossa liito-oravan esiintyminen keskittyy valtion maille ja muodostuu selvistä lajin suojelun kannalta keskeisistä ydinpopulaatioista.