LISÄÄ ROOLEJA, ETTÄ KAIKILLE RIITTÄÄ!

Jos meistä tulisi kuuluisia! Näverin kunnan päättäjinä televisio-ohjelmaan ovat menossa Merja Kajan, Juhani Ahtinen ja Iiris Mäenpää. 

Teatterikärpänen

Jos haluatte kyläänne vipinää ja bussilasteittain vieraita, perustakaa kesäteatteri. Perustakaa hyvä. Vaikka sellainen kuin on Hausjärvellä Turkhaudan kylässä, viljavien peltojen keskellä, kaukana keskuksista. Ainakin, jos mittana ovat harrastajien into ja kehittymisen halu, Miinan montussa saatetaan olla palkintosijoilla.

Ei siis ole ihme, että Eero Schroderus kirjoitti näytelmäänsä lisää rooleja monttulaisia varten.

”Tästä tulee helposti koko perheen harrastus”, myöntävät pitkään mukana olleet Juhani Ahtinen ja Pentti Pullinen.

Ahtinen aloitti laulavana tukkilaisena ja oli sittemmin roudarinakin ennen ensimmäistä puheroolia vuonna 2002. Kumpikin mies on myös kansantanssien taitaja. Pullisen lavaesiintyminen alkoi tanssilla vuonna 1994 ja pian hän oli jo pääroolissa Laulu tulipunaisesta kukasta -näytelmän Olavina.

Perheenjäseniä on ollut vuosien mittaan näyttelemässä, orkesterissa tai laulamassa. Ahtisen nuorin, 16-vuotias tytär, toimii tänä kesänä ääni- ja valomestarina.

Kausi on jälleen aloitettu ilmaisutaidon kurssilla. Kurssi on kansalaisopiston järjestämä ja avoin kaikille. Joka kesä tulee uusia kasvoja mukaan sekä kurssille että teatteriporukkaan.

”Ujotkin uskaltavat, meillä on niin kannustava ilmapiiri”, Leena Ahtinen väittää.

Kesän näytelmäksi valittu Täällä Näveri – kuuleeko Eurooppa? edustaa tuoretta kesäteatteriohjelmistoa. Näytelmässä Näverin kunnan asukkaat lähtevät tositeeveen keinoin maailmaa valloittamaan.

Yleisö saa huomata, miten kameran läsnäolo saa ihmisen muuttumaan. Suhteellisuudentaju hämärtyy, ja kaikesta tulee viihdettä, kuolemastakin. Nykyajan hullutuksia tarjotaan katsojille hauskasti, mutta vakavammilla tausta-ajatuksilla. Huono itsetunto ajaa ihmistä luomaan valheellista kuvaa itsestään.

Ensi-ilta lähestyy, mutta vielä näytelmä on tekovaiheessa.

Ohjaaja Riittamaija Kuusela-Rantanen ei hyväksy puolivillaista sisääntuloa. Roolia on kannettava kulissien taakse.

”Samat jutut koskee jokaista, joka stagelle nousee”, ohjaaja kuuluttaa ja määrää kohtauksen uusintaan.

Välillä hän hyppää lavalle ja näyttää, mistä roolissa on kysymys: sen pitää tuntua, sen pitää näkyä koko kehossa. Näverin kunnan johtoporukka hakee sijaintejaan, asentojaan ja ilmeitään. Teollisuusneuvos Pyrhösen (Timo Prinkkilä) on kaivauduttava kunnanjohtaja Hilakarin (Iiris Mäenpää) korvasta sisälle aivoihin, kuvaannollisesti.

”Överiksi vaan, karsitaan sitten!”

”Ei tuo ole vielä lopullista, se muuttuu vielä”, toteaa Pentti Pullinen katsomossa.

Hän tietää, että vaikka tekijöillä olisi kuinka hauskaa tekstiä lukiessa, monenlaiset tunteet ehditään käydä läpi ennen kuin näytelmä on valmis. Viimeiset kaksi viikkoa ovat yhtä rutistusta.

”Siinä on ne tietyt etenemisvaiheet ja lainalaisuudet. Se on hyvä ymmärtää, ettei anna periksi.”

Pullinen ja hänen Kaisa-vaimonsa pysyvät tänä kesänä taustajoukoissa, sillä kotitilalle rakennetaan parhaillaan viljankuivuria. Muina kesinä aikaa vievä harrastus on kyetty yhdistämään maanviljelijän kesäkiireisiin. On joustettu.

”Tietysti on ollut tilanteita, että ennen viljan puimista on ollut mentävä teatterille.”

Että tärkeysjärjestys se olla pitää.

Tositeeveessä kilpaillaan ja pudotetaan. Teatterilaiset toimivat päinvastoin, ryhmähengessä.

”On mukavaa, jos voi auttaa toista, että päästään vaikean tilanteen yli. Yllättäviä tilanteita voi sattua. Jos vaikka kompastuu, pitää osata mennä pokkana eteenpäin”, Pullinen sanoo.

Niin kuin kerran, kun hänen piti ampua pienoiskiväärillä, mutta ase ei lauennut eikä paukahtanut.

”Sanoin vaan, että pam! Kaikilla oli hauskaa.”

”Mokat ovat kuitenkin kaikkein hauskimpia, niitä muistellaan”, Juhani Ahtinen huomauttaa.

Näytelmässä keskeisessä osassa ovat ihmissuhteet, kunnallispoliittiset juonittelut ja julkisuuden kipeys. Niiden pyörityksessä näyttelijöiden omat arkiasiat jäävät taka-alalle. Sitä voidaan kutsua rentoutumiseksi.

”Loistava vastapaino työlle. Nautin ihan suunnattomasti näyttämöllä olosta”, Leena Ahtinen sanoo.

Hän on siviilissä sosiaalityöntekijä.

”Ei voi kiistää, etteikö se olisi rankkaa. Kun ensin on päivän töissä, sitten illat teatterissa, kyllä tietää tehneensä.”

Hänen mieleensä on jäänyt erityisesti Daarian rooli Kauniissa Veerassa muutaman vuoden takaa. Sitä oli hauska tehdä. Roolia varten hän hankki tietoa ja tarkkaili ollakseen uskottava romaninaisena.

”Parhaita hetkiä on, kun on yksin lavalla ja saa yleisön kanssa vuorovaikutuksen aikaan. Se on hieno tunne”, Pentti Pullinen sanoo.

Leena Ahtinen vastaa teatterin puvustuksesta yhdessä Leena Salosen kanssa. Siinä hyödynnetään kirpputorilöytöjä, ammattiteattereiden lainaamoja, tuunausta ja ompelutaitoa. Kerran marssittiin Riihimäen poliisilaitokselle ja saatiin kuin saatiinkin lainaksi oikeat naispoliisin asut.

Juhani Ahtinen on vetänyt kolme mittavaa EU-hanketta, joiden avulla teatterille on saatu tärkeitä uudistuksia: sähköt, kallis, suurikokoinen ja tuiki tarpeellinen katos, ekovessat, uusi katsomo ja puffettiteltat. Leijonajärjestö on avittanut muun muassa katsomon rakentamisessa.

Näytöksissä on ollut noin neljätuhatta kävijää vuosittain. Lipputuloilla on saatu kulut katettua. Voittoa ei ole tarkoitus kerätäkään, nuorisoseuratoiminnasta kun on kysymys. Puffettia pyörittää kyläyhdistys.

Ohjaajat ovat ammattilaisia, joille maksetaan korvausta ja nuoria pyritään kannustamaan stipendeillä, muutoin toiminta pyörii tekemisen ilosta. Tänä vuonna nuoria on mukana ennätysmäärä.

Ohjaajien vaihtumiset katsotaan hyväksi kehittymisen kannalta. Hausjärveläinen näyttelijä, kansanedustaja Risto Autio kuuluu suosikkeihin. Hän on ohjannut useita musikaaleja paikkakunnan lukiossa.

Sieltä tarttunut teatterikipinä on tuonut Miinan monttuun tänä vuonna Riikka Laitisen, murrosikäisen Sofian rooliin. Riikkaa kiinnostaa näytteleminen uraksi asti. Kunhan valkolakki on ensin päässä, on mietintämyssyn vuoro.

”Miinan monttuun tulee käytettyä aikaa ympäri vuoden. Loppusyksystä aletaan kartoittaa seuraavaa näytelmää”, Juhani Ahtinen kertoo.

Miinan montun tavaramerkki ovat loppukesän yönäytökset. Vaikka näytelmä on sama, tunnelma on yöllä ihan toisenlainen.

Teatterin lisäksi montulla soi musiikki. Monttu soikoon -konsertit on tarkoitus konseptoida jokavuotiseksi, tasokkaan musiikin viikonlopputapahtumaksi. Nuorisoseura Silmu on löytänyt hyviä yhteistyökumppaneita.

Täällä Näveri – kuuleeko Eurooppa? -näytelmän ensi-ilta pe 27.6.2008 klo 19 Miinan montussa. Lisätietoja www.miinanmonttu.net