Metsätilakaupassa sadan vuoden takainen meininki

Puutavarayhtiöt ostivat 1900-luvun alussa aggressiivisesti kokonaisia maa- ja metsätiloja talonpojilta. Valtiovalta puuttui lainsäädännöllä asiaan ja sääti vuonna 1925 Lex Pulkkisen. Se velvoitti yhtiöt palauttamaan vuoden 1915 jälkeen laittomasti hankkimansa maat asutustoimintaan.

Lex Pulkkisella ja kolmea vuotta aikaisemmin säädetyllä torpparivapautuslailla Lex Kalliolla on ollut kauas­kantoinen vaikutus suomalaisen yhteis­kunnan kehittymiseen. Yksityinen pientilavaltainen perhemetsänomistus vaikutti sotien lopputulokseen ja jälleenrakentamiseen ratkaisevalla tavalla.

Maanhankinnan sääntely purettiin Lipposen hallituksen aikana vuosituhannen vaihteessa. 2010-luvulla sääntelyn purkamisen vaikutukset ovat kiihtyneet, kun metsärahastot ovat tulleet metsätila­markkinaan.

Vielä viisi vuotta sitten kolmessa neljästä euro­määräisessä metsätila­kaupassa oli ostajana yksityinen metsän­omistaja. Viime vuonna tuo luku oli enää 44 prosenttia. Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa instituutiosijoittajien osuus metsätilojen kauppasummasta oli viime vuonna jo noin 80 prosenttia.

Sääntelyn purkamisen lisäksi kehitykseen on useita syitä. Lainojen korot ovat olleet pitkään lähellä nollaa, ja osakemarkkina on kohonnut kaikkien aikojen ennätykseen. Sijoittajat hakevat vaihtoehtoja ja haluavat hajauttaa varojaan kiinteään omaisuuteen.

Metsäsektorin uskotaan olevan voittaja, kun ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi fossiilisia raaka-aineita korvataan ja hiilensidontamarkkinoita kehitetään. Metsämaan arvoa korottaa myös maanjalostuspotentiaali esimerkiksi tuulivoimatuotantoon.

Verotuksen muutokset ovat vauhdittaneet kehitystä. Kun Ahon hallitus teki metsävero­uudistuksen vuonna 1993, määritettiin yhteisöverokanta ja pääomaverokanta samaksi 25 prosenttiin. Nyt rahastoja ja yhtiöitä verotetaan 20 prosentin yhteisöverokannalla ja meitä perhemetsänomistajia 30 tai 34 prosentin pääoma­verokannalla.

Lisäksi ainakin osa metsärahastoista on hyödyntänyt lainsäädäntötekstin porsaanreikää ja käyttänyt metsävähennystä, vaikka Ahon hallituksen perusteluiden mukaan metsävähennyksen käyttäminen on tarkoitettu vain luonnollisille henkilöille ja niiden muodostamille yhteisetuuksille.

Edellä mainittujen syiden vuoksi rahastomuotoisen metsänomistaminen lisääntyy vauhdilla, ellei lainsäätäjä halua jarruttaa kehitystä kuten se 1920-luvulla teki. Kuka omistaa isänmaata, on edelleen iso yhteiskunnallinen kysymys.

Omistajuudella on iso merkitys metsätalouden hyväksyttävyyteen ja paikallis­kulttuuriin esimerkiksi metsästysoikeuden vuoksi. Jos paikallinen väestö ja kunnat eivät koe saavansa metsätaloudesta muuta kuin hakkuiden jäljet, putoaa elinkeinon hyväksyttävyydeltä pohja pois.

Rahastojen siirtyminen ulkomaisiin käsiin on jo alkanut. Yksittäisiä metsätiloja ei juuri ulkomaille osteta, mutta kymmenientuhansien hehtaareiden metsärahasto vaihtaa helposti omistajaa minne päin maailmaa tahansa. Kun päätöksentekijät ovat maan äärissä, voivat seurauksetkin olla moninaisia.

Katsooko hallitus muutosta tekemättä mitään? Järeitäkin keinoja löytyy, kuten maanhankinnan sääntelyn palauttaminen Ruotsin mallin mukaan. Siellä erillisen maanhankintalain selkeä tarkoitus on edistää haja-asutusalueiden työllisyyttä ja asutusta sekä säilyttää omistusrakenne, joka tällä hetkellä vallitsee yksityisten ja oikeushenkilöiden maanomistuksessa.

Oikeushenkilöiden tulee hakea aina lupa halutessaan ostaa metsämaata yksityishenkilöiltä mistä tahansa Ruotsissa. Luvan myöntämisen kriteerit ovat tiukat.

Hallitus on selvittelemässä ohjelmansa mukaisesti rahastojen hyödyntämiä veroetuja ja vähäistä verojalanjälkeä. Jos kotimaista omistajuutta halutaan aidosti edistää ja turvata, luulisi perhemetsänomistamisen olevan valtiovallan suojeluksessa kuten 1920 luvulla.

Lex Pulkkisen takuumiehinä olivat maalaisliitto ja sosiaalidemokraatit. Löytyykö samankaltaista kaukokatseisuutta Marinin samalle perustalle rakentuvalta hallitukselta?

Kun maanhankinnan sääntelyyn tuskin halutaan palata, jää vaihtoehdoksi verolainsäädännön tarkistaminen. MTK on esittänyt hallitukselle tuloverolain 55 §:n täsmentämistä siten, että metsävähennyksen käyttäminen rajattaisiin selkeästi rahastoyhtiöiden ulottumattomiin eli koskemaan vain luonnollisia henkilöitä ja perinteisiä yhteismetsiä.

Metsätilamarkkinan oikaisemiseksi tarvittaisiin lisäksi metsävähennysprosentin nostamista 60 prosentista 90 prosenttiin.

Jos asiaan ei tartuta nyt, kiihtyy metsien siirtyminen kasvottomille omistajille. Sillä on merkittävät yhteiskunnalliset seuraukset tulevina vuosikymmeninä.

Kuka omistaa isänmaata, on edelleen iso yhteiskunnallinen kysymys.