Kalenteri paljastaa uuden pääministerin

Mielipide

21.1.201908:00

Kolumni

Unto Hämäläinen

Merkitsen uuteen kalenteriin tärkeät päivämäärät: vaimon, lasten ja lapsenlapsen syntymäpäivät sekä hääpäivän. Oman syntymäpäivän kohdalle kirjoitan 65 v. Hirmuista!

Pistän ylös myös kolme muuta päivämäärää: eduskuntavaalit 14. huhtikuuta, eurovaalit 26. toukokuuta ja EU:n puheenjohtajuuden alku 1. heinäkuuta.

EU:n puheenjohtajakauden alku on tärkeä päivämäärä, koska siihen mennessä maahan on saatava uusi hallitus, joka kykenee johtamaan myös unionia seuraavat puoli vuotta. Kausi on vaativa, koska syksyllä valitaan uusi komissio.

Tuijotan näitä kolmea päivämäärää ja muistelen, milloin oli edellinen kerta, kun Suomen politiikan vuosikalenteri oli yhtä kiireinen ja kinkkinen kuin nyt.

Vuosi oli 1999. Keväällä pidettiin eduskunta- ja eurovaalit ja Suomen ensimmäinen EU:n puheenjohtajuuskausi alkoi heinäkuussa.

Vaalien välissä muodostettiin uusi hallitus, pääministeri Paavo Lipposen toinen kabinetti.

Silloinen kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö kertoo kirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys, miten hallituksesta sovittiin.

Lipponen soitti Niinistölle, ja keskustelu meni näin.

”Paavo Lipponen tässä, terve. Tervehdyksestä kului tovi, niin kuin aina, ja sitten hän lisäsi verkkaisesti: -Tässä olen ajatellut vanhaa pohjaa, osapuilleen, mites teillä? -Voidaanhan sitä ajatella, sellainen tuntuma on, muotoilin takaisin. Vähän taisi kuulostaa ulospäin siltä, kuin kaksi kylänukkoa olisi raitilla lämpimäkseen jutellut”, Niinistö kirjoittaa.

Lipponen ja Niinistö saattoivat sopia vanhan hallituspohjan jatkamisesta, koska demareilla ja kokoomuksella oli yhdessä puolet eduskunnan paikoista. He myös aavistivat, että pienemmät hallituskumppanit vasemmistoliitto, vihreät ja Rkp olivat halukkaita jatkamaan.

Hallitus koottiin nopeasti ja nimitettiin jo huhtikuun puolessa välissä.

Avainministerit pysyivät entisillä paikoillaan. Paavo Lipponen jatkoi pääministerinä, Sauli Niinistö valtiovarainministerinä ja Tarja Halonen ulkoministerinä.

Muillakin ministerillä oli pari kuukautta aikaa valmistautua Euroopan unionin puheenjohtajuuteen, jonka Lipposen hallitus hoiti mallikkaasti.

Toista on nyt.

Aikataulu on kireämpi kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Eduskuntavaalit pidetään kuukautta myöhemmin, ja siksi hallitusneuvottelut pääsevät liikkeelle vasta huhtikuun lopulla.

Myös poliittinen tilanne on erilainen.

Uutta hallitusta ei voi koota pääministeri Juha Sipilän hallituksen pohjalle, koska nykyinen pohja ei kykene säilyttämään enemmistöä seuraavassa eduskunnassa.

Sinisille on tulossa suurtappio, ja puheenjohtaja Sampo Terho uskoo puolueen saavan vain muutaman kansanedustajan. Nyt sinisillä on 18 edustajaa ja peräti viisi ministeriä.

Tuleva hallitus pitää siis rakentaa toiselle pohjalle. Näillä näkymin hallitukseen tarvitaan kaksi suurta ja kaksi pientä puoluetta, jotta sillä olisi vankka enemmistö eduskunnassa.

Olen toimittajana seurannut aika läheltä yhdeksät eduskuntavaalit ja niiden jälkeen käydyt hallitusneuvottelut.

Kokemuksen perusteella olen tullut allergiseksi yhdelle sanalle. Se on kynnyskysymys. Kielitoimiston mukaan kynnyskysymys on ”ratkaisevan tärkeä kysymys jonka ratkaisusta neuvottelujen jatkuminen riippuu”.

Mitä enemmän puolueet asettavat ennen vaaleja kynnyskysymyksiä, sitä hankalampi on vaalien jälkeen muodostaa hallitusta. Vetoankin puoluejohtajiin: älkää asettako liikaa kynnyskysymyksiä. Jämäkkä voi olla muullakin tavalla.

Ensi keväänä hallitusta muodostetaan muutoinkin hankalissa olosuhteissa. Neuvottelujen aikana puolueet joutuvat käymään eurovaalikampanjaa.

Kahden rintama sota ei nopeuta eikä helpota sopimista.

Niinpä ennustan, ettei uusi hallitus aloita ennen eurovaaleja. Niiden jälkeen tarvitaan vielä muutama päivä neuvotteluja ennen kuin presidentti Sauli Niinistö pääsee nimittämään uudet ministerit.

Merkitsen 31. toukokuun kohdalle: Hallitus aloittaa. Kirjoitan siihen myös pääministerin nimen ja hallituspuolueet, mutta ne jätän toistaiseksi omaan tietooni.