Kotipihan eläimet innostivat Helena Wariksen kirjoittamaan satukirjoja lapsille – eläinten hauskat kommellukset eivät lopu kesken

Islanninhevoset ovat vieneet Helena Wariksen sydämen, vaikka nuorena hänessä ei ollut tippaakaan hevostytön verta. Kuva: Kari Salonen

Mielipide

24.2.202023:00

Kolumni

Laura Kuivalahti

Kun auto kaartaa lumettomalle pihamaalle, aitauksesta kajahtaa ilmoille moniääninen koirakuoro. Tämän talon luo ei saavuta salaa.

Kovaääninen tervetulokomitea on iloisen rapainen, lumeton tammikuu näkyy selkeästi eläinten turkeissa.

Ruskeanharmaan maiseman keskellä katse hakeutuu automaattisesti suureen valkoiseen koiraan. Se on laumanvartijakoira, nimeltään Olaf. Ja tässä kuussa siitä tuli kirjallisuuskentän tähti.

Helena Waris avaa kotitalonsa ulko-oven. Sisältäkin kuuluu koiran haukkua, luonnollisesti.

Kirjailijan kotitalo sijaitsee Mikkelin Ristiinassa. Löydön kylässä on 70 taloa, ja Mikkelin torille matkaa on 17 kilometriä. Täällä eletään rauhaisaa maalaiselämää. Pihamaan aitauksissa asustelevat koirien lisäksi kanat, kukot, pässit ja hevoset.

Joskus kahden hehtaarin tontilla vierailee myös metsäneläimiä, kuten kettuja, mäyriä, kauriita ja peuroja. Onpa talon läheisyyteen uskaltautunut jopa ilveksiä.

Waris on asunut yli satavuotiaassa hirsitalossa vuodesta 1997 saakka. Koti löytyi myynti-ilmoituksen perusteella. Avioeron jälkeen kylältä löytyi myös uusi puoliso.

”En haluaisi asua missään muualla kuin täällä. Paitsi ehkä Lapissa. Mikkelissä asuin pari vuotta kerrostalossa ja se riitti. Se ei ole lainkaan minun juttuni”, Waris sanoo.

Wariksen puoliso Janne Nykänen kolistelee sisälle kahville. Hän on ollut tekemässä puutöitä ja viemässä perheen kahdelle islanninhevoselle oksia kaluttavaksi.

Jo lapsesta saakka Waris on ollut eläinrakas, mutta ei hän nuorempana talleilla kuluttanut aikaansa. Hevosten hankkiminen tuntui mahdolliselta Nykäsen kanssa, onhan mies tehnyt töitä lomittajana.

”Minusta tuli heppatyttö vasta 45-vuotiaana”, Waris naurahtaa.

Pihan perukoilla on pieni mökki, jota Waris kunnostaa omaksi kirjoitustuvakseen. Hän on jo haalinut sinne paljon vanhoja esineitä luomaan tunnelmaa. Kuva: Kari Salonen

Omien eläinten lisäksi Warista työllistävät työt kirjailijana.

Ensimmäistä pitkää tarinaansa Waris alkoi kirjoittaa 16-vuotiaana. Tuohon aikaan hän luki paljon J. R. R. Tolkienin tuotantoa sekä muita historiallisiin ympäristöihin sijoittuvia fantasiakirjoja. Se näkyi myös Wariksen omissa teksteissä.

Vuosien kuluessa Waris ehti kirjoittaa tarinan moneen otteeseen uudelleen. Alun perin kertomus sijoittui Irlannin kaltaiseen ympäristöön, jossa eleli druideja ja lohikäärmeitä. Teksti kuitenkin tökki pahasti, eikä Waris halunnut näyttää sitä kenellekään.

”Toisen lapseni syntymän jälkeen vuonna 2003 tai 2004 koin suomalaisen kansallisromanttisen herätyksen. Aiemmin minulla ei ollut minkäänlaista kiinnostusta Suomen historiaa kohtaan, mutta näin yllättäen unen, jossa kirjani hahmot olivat Kolilla. Tajusin, että koko tarina on siirrettävä Suomen maaperälle.”

Uusi versio oli pian valmis, ja Waris päätyi lukemaan prologia ääneen Mikkelissä. Kannustavien kommenttien rohkaisemana hän päätti lähettää tuotoksensa kustantajalle. Sitten toiselle. Ja kolmannelle.

Viiden seuraavan vuoden aikana Waris ehti saada kolmetoista hylkäyskirjettä kustantamoilta. Sinnikkyys kuitenkin palkittiin, ja vuonna 2009 Otava julkaisi Wariksen esikoisromaanin Uniin piirretty polku.

”Kirjoitin esikoiskirjaani 21 vuotta.”

Kirjailijan kodissa kissat saavat loikoilla pöydällä. Kuva: Kari Salonen

Uransa alkuvaiheessa Waris leimautui niin vahvasti fantasiakirjailijaksi, että tuosta roolista oli myöhemmin vaikea pyristellä eroon. Ei sillä että fantasiassa mitään vikaa olisi, mutta joskus toisenlainen tarina vaatii päästä ulos Wariksen näppäimistön kautta.

Näin kävi esimerkiksi silloin, kun Waris sairastui niin korkeaan kuumeeseen, että teatteriseurueen esiintymisreissu Frankfurtiin jäi väliin.

"Se oli kauhea pettymys. Ajattelin sitten, että on oltava jokin syy, miksi en pääse reissuun. Ehkä näen unen tulevasta kirjasta."

Ja unen Waris totisesti näki. Ei tosin sellaista unta, jota hän odotti.

"Näin unta kolmekymmentävuotiaasta hevarista, Mikke Korhosesta, joka raahaa vesiämpäriä Nuorgamista Helsinkiin. Aamulla mietin, että olipahan uni."

Kaikesta huolimatta tuo yöllinen seikkailu oli niin elävä, että Waris päätti antaa sille mahdollisuuden. Nuorgamin vesi -niminen huumorilla kukitettu romaani ilmestyi viime vuonna.

Uudenlainen aluevaltaus oli edessä myös tänä vuonna, kun Waris hypähti lastenkirjailijan saappaisiin. Otavan suunnalta oli jo aiemmin vihjailtu hyvin painokkaasti, että Waris voisi kirjoittaa lapsille sopivia kertomuksia eläimistä, asuuhan hän itse niiden keskellä.

Ajatus ei puhutellut Warista, mutta se jäi selvästi muhimaan jonnekin alitajunnan perukoille.

Jossain vaiheessa hän alkoi nähdä eläimiään aivan uudessa valossa. Mitä, jos usein Wariksen työpöydällä viihtyvä Aragorn-kissa alkaisi tehdä tietokoneella omia töitään, kun Waris poistuu huoneesta keittämään teetä?

Pässit pullakahveilla -kirja ilmestyi helmikuun alussa, ja kuvituksen siihen on tehnyt Mirjami Manninen.

"Kirjan eläimet eivät ole yksi yhteen omien eläintemme kanssa. Esimerkiksi Kanelipulla-kana on jo edesmennyt, mutta se seikkailee sarjassa."

Sarjan toinen osa ilmestyy syksyllä ja kolmas osakin on jo suunnitteilla. Päästyään vauhtiin, Waris voisi kirjoittaa lastenkirjoja ihan niin pitkään kuin heidän maillaan eläimiä asustelee. Hauskat kertomukset ja kommellukset eivät ainakaan lopu kesken.

"Sarjan kakkososan nimi on Tuli hännän alla. Siinä Aragorn menettää hännästään karvoja lähikontaktissa kynttilän kanssa. Sekin on tosielämästä. Samoin se tarina, kun Musti meni naapurimökin alle ja sitä haettiin sieltä pois pelastuslaitoksen kanssa."

Helena Waris on kirjoittanut yhden kirjan myös yhdessä puolisonsa Janne Nykäsen kanssa. Kuva: Kari Salonen

Yhden kirjan Waris on kirjoittanut yhdessä puolisonsa kanssa.

"Halusimme kirjoittaa suomalaisen Fifty Shades of Greyn, kun huomasimme, että siinä olisi mahdollisuudet päästä miljonääriksi. Eroottisesta tarinasta ei tullut yhtään mitään, vaan siitä tuli poliittinen trilleri ekotwistillä."

Entropia-kirja kertoo lähitulevaisuuden Suomesta, jossa vesi on kauppatavaraa ja sähköt on katkaistu haja-asutusalueilta.

"Yllättävän moni asia on toteutunut sitten kirjan ilmestymisen vuonna 2015."

Ympäristö on tärkeä teema myös Wariksen omassa elämässä. Pikamuotia vastaan hän on puhunut niin pontevasti, että shoppailuhimo on kadonnut hänen lapsiltaankin.

"Eihän tämä nyt ihan normaali tammikuu ole", Waris sanoo ja katsoo lumettomalle pihalle.

Waris on pääsääntöisesti kasvissyöjä, mutta itse teurastettua lihaa hän kyllä syö.

"Tarvittaessa teurastamme yhdessä omat eläimemme Jannen kanssa. Ei se tee pahaa, mutta ei siihen mitenkään turru. Aina se tuntuu ikävältä."

Vaikka eläinten määrä on viime aikoina vähän vähentynyt, pihapiiri ei varmasti tule hiljenemään haukahduksista, määkäisyistä, kotkotuksista ja hirnahduksista vielä pitkään aikaan.

Itse asiassa Olafin pentupäiväkirjat -sarjassa väläytellään jopa ajatusta laamasta.

"Olen miettinyt, tuleeko se vielä joskus toteu­tumaan."