Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Pandemia perui muusikon työt – lahjakas nuori artisti jäi tyhjän päälle

    Esikoisalbuminsa juuri julkaisseella Aili ­Järvelällä piti olla kaikkien aikojen keikka­kevät monella rintamalla. Toisin kävi.
    Aili Järvelältä peruuntui tältä keväältä keikkoja monen eri kokoonpanon kanssa. Hän yrittää löytää pysähtymisestä positiivisen puolen, vaikka vielä se on ollut vaikeaa.
    Aili Järvelältä peruuntui tältä keväältä keikkoja monen eri kokoonpanon kanssa. Hän yrittää löytää pysähtymisestä positiivisen puolen, vaikka vielä se on ollut vaikeaa. Kuva: Antti Kokkola

    Aili Järvelää harmittaa. Hän oli juuri palannut Itävallasta keikkakiertueelta kansanmusiikkiyhtye Friggin kanssa ja mennyt kyläilemään lapsuudenkotiinsa Kaustiselle, kun koronavirusepidemia lähti jylläämään Suomessa.

    Kansainvälisesti arvostettu Frigg viettää juuri 20-vuotisjuhlavuottaan ja julkaisi sen kunniaksi Frixx-juhla-albumin.

    Kevään piti olla kiireinen. Järvelä olisi keikkaillut laulaja-lauluntekijä Matti Johannes Koivun kanssa, soittanut lastenmusiikkia Mutaveijarit-yhtyeessä, konsertoinut Tapiola Sinfonietan solistivieraana Taidetestaajat-konserteissa sekä jatkanut kiertuetta Friggin kanssa Shetlandinsaarille Skotlantiin.

    Nyt kaikki eri kokoonpanojen kanssa sovitut esiintymiset kotimaassa ovat joko peruuntuneet tai siirtyvät myöhemmäksi.

    Kaiken lisäksi Järvelältä tuli juuri helmikuussa EP, joka täydentää hänen kolmessa osassa julkaistun esikoisalbuminsa. Nyt sitäkään materiaalia ei pääse kuulemaan elävänä, ainakaan hetkeen.

    Se ei ole pelkästään koronan vika. "Olen niin paljon muiden jutuissa mukana, että se oma asia, jota haluaa tehdä, saattaa monesti jäädä muiden juttujen jalkoihin", Järvelä harmittelee.

    Ensimmäinen oma levy saikin kypsyä rauhassa useamman vuoden. Suurin työ tehtiin parin viime vuoden aikana Järvelän saatua apurahan albumia varten.

    Taiteilijan laaja tausta kuuluu vahvasti levyllä: kokonaisuuden ensimmäinen osa koostuu kaustislaisista kansanlauluista, toinen Eino Leinon ja Saima Harmajan runoihin sävelletyistä lauluista ja viimeinen Järvelän täysin omista kappaleista.

    Lauluosuuksien lisäksi Järvelä on soittanut viulut ja koskettimia levylle itse. Tyylillisesti levy on yhdistelmä perinteistä soittimilla soitettua popmusiikkia, modernimpaa indietä ja kansanmusiikkivaikutteita.

    Kaustislainen kansanmusiikkiperinne elää myös Järvelän perheessä. Hänen isänsä on pelimanni kolmannessa polvessa, ja myös kaikki sisarukset soittavat.

    "Emme ole kuitenkaan mikään laulava Von Trappin perhe. Kaikilla oli omat soittoläksynsä, omat juttunsa."

    Järvelä kokeekin perheen lisäksi vähintään yhtä suureksi vaikuttajakseen ruotsalaisen laulaja-lauluntekijä Eva Dahlgrenin, jota hän kuuli ensin lapsena sisarustensa ovien takaa.

    Perheestä löytyy lohtu myös nyt poikkeusaikana. Järvelä ehti Kaustiselle vanhempiensa ja sisarustensa luo ennen ohjeita karanteenista, joten keikkojen peruunnuttua hän jäi sinne.

    Järvelän työt kattavat musiikkialalla poikkeuksellisen laajan skaalan musikaalitöistä indiepopin kautta kansanmusiikkiin, mutta pandemia perui kerralla kaiken, ja toimeentulo onkin yhtäkkiä epävarmaa.

    "Uskallan ounastella, että tämä kevät antaa vastauksia. Vielä en ole siinä pisteessä, että osaisin nähdä tämän positiivisen kautta", Järvelä ennustaa.

    Omasta mielestään parhaat laulunsa hän on kuitenkin tehnyt ollessaan ahdistunut. "Kyllä tämä voi siis vielä sitä kautta iloksi muuttua. Sitä odotellessa!"

    Aili Järvelä: Lainattua, Sinistä, Omaa – kolmen EP:n esikoissooloalbumi.

    Frigg: Frixx – yhtyeen 20-vuotisjuhla-albumi.

    Mutaveijarit: Nyt mennään.