Miten saada lapsi lukemaan? – Kirjailija jakaa omat vinkkinsä ja innostavan lukulistan
Mila Teräs lukee kirjoja ääneen 11- ja 14-vuotiaille tyttärilleen.
Lukuinnostuksen sytyttämisessä tärkeintä on saada kirjoja lapsen ulottuville kotona tai kirjastossa, sanoo Mila Teräs. Kuva: Kari SalonenValitettavasti edes maailman paras kirjasto ei pysty tarjoamaan kirjaa, joka sulattaisi takuuvarmasti jokaisen lukemista karttavan lapsen tai nuoren sydämen. Onneksi aina on sentään mahdollista tukeutua kirjalistoihin ja erinäisiin lukemista edistäviin vinkkeihin.
Mila Teräksen mielestä kaiken lähtökohta on se, että lapset ja nuoret pääsevät helposti käsiksi kirjoihin. Jos kotoa ei löydy kirjahyllyn puolikastakaan, voi lähikirjasto toimia kirjallisena aarreaittana.
Toisekseen kirjoja kannattaa lukea ääneen, vaikka lapsi osaisi jo itsekin lukea. Teräs lukee edelleen 11- ja 14-vuotiaille tyttärilleen, jos nyt ei aivan joka päivä, niin ainakin viikoittain.
"Jo vauvalle voi lukea ääneen ja sitä voi jatkaa vaikka teini-ikäisellekin. Se on hyvä keino saada pidettyä kirjat mukana elämässä, vaikka olisi paljon muutakin kiinnostavaa", Teräs sanoo.
Sopivaa lukemista kannattaa lähteä kartoittamaan lapsen mieltymysten kautta. Jotkut rakastavat jännitystä ja kauhua, kun taas toisille sopii kevyt hupailu.
Mila Teräksen kirjavinkkejä nuorille
Aleksi Delikouras: Nörtti-sarja
Anneli Kanto: Viisi villiä Virtasta ja Futistyttö-sarjat
Heidi Viherjuuri: Hilja-sarja
J. K. Rowling: Harry Potter -sarja
John Boyne: Leijuva Poika
Jyri Paretskoi: Shell’s Angles -sarja
Kalle Veirto: Ohut hauska kirja, Ohut hauska kirja 2 sekä urheiluaiheiset kirjasarjat
Karin Erlandsson: Helmenkalastaja
Kristina Ohlsson: Lasilapset
Magdalena Hai: Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri
Maria Kuutti: Anna ja Elvis -sarja
Marja Aho: Riku ja Allu -sarja
Netta Walldén: Rubenin tutkimuksia -sarja
Salla Simukka: Sisarla
Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä sekä Heinähattu ja Vilttitossu -sarjat
Tuutikki Tolonen: Auttamistoimisto Luna sekä Mörkövahti
Vuokko Hurme: Kiepaus
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
