Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Saisipa takaisin lapsuuteni Joulun

    Siinä oli jännitystä ja odotusta, kirjeiden kirjoittamista joulupukille, tonttujen jalan jälkien seurantaa ja kuuntelua, ja mikä oli myös tärkeää, kilttinä ja erityisen ahkerana olemista.

    Autoin äitiäni missä pystyin ja osasin, myös veljeni auttoi. Onneksi pyykit pestiin ennen jouluaattoa, pulsaattorikone oli kovassa käytössä ja neljässä isossa saavissa oli vettä pyykkien huuhteluita varten ja käsin väännettiin pyykit ja vietiin naruille valumaan kovaan pakkaseen.

    Helppoa ei elämä ollut, kovaa työtä ja kaikki käsin tehtiin. Joulua valmisteltiin hyvissä ajoin.

    Ja kuinkas oli joululahjojen kanssa? Kuinka jännää ja pelottavaa oli nousta hiljaa ja salaa portaita vintille, joka oli pimeä, kolkko ja kylmä ja pakkanen paukahteli nurkissa, ja entistä enemmän pelotti kun natinaakaan ei saanut kuulua, sydän hakkasi.

    Pienen tytön uteliaisuus joutui kovalle koetukselle, josko sieltä kätköistä olisi löytynyt arvoitus. Oliko Joulupukkia vai ei?

    Entäs joulunajan hyrsteet. Joulu oli Juhla. Oli kinkkua, tuuvinkia, laatikoita, lihapaistia, alatoopia, joululimppua, riisipuuroa, rusinasoppaa, nisua, piparkakkuja, joulutorttuja ja sydämiä. Kaikki oli kotona tehtyjä ja leivottuja,

    Jouluaatto tuntui pitkältä, niin pitkältä. Töitä oli paljon, laiskotella ei saanut. Kaiken piti olla ojennuksessa, kun Joulurauha julistettiin radiossa klo 12, Suomen Turusta.

    Oli kuusen koristelua, punaisen, paperisen joulutähden laitto katossa roikkuvaan lamppuun. Koivuniemen herra laitettiin lomalle joulun ajaksi oven karmin päältä.

    Kaivosta veden kantoa sisälle, saunaan ja navettaan. Puiden hakemista kelkalla liiteristä ja niiden kantamista, kappelilla hartaudessa käyntiä ja kynttilöiden sytyttämistä haudoilla.

    Entäs ulkosauna, sen tuoksu, kun sauna lämpeni ja kodan muuripadassa vesi lämpeni ja kuumeni ja pesuvadit oli penkille valmiiksi laitettu ja tietenkin myös vesikauha.

    Pakkasen paukkuessa kevyttä lunta puiden oksilta leijui hiljalleen maahan ja oli hämärää, kuu taivaalta hohkasi, tähdet tuikkivat, kun kipitin avojaloin saunaan lumista polkua pitkin, varpaita kipristi ja paleli.

    Jouluherkkujen syönnin jälkeen tunnelma kohosi, joululaulujen soidessa radiossa alkoi joulupukin odotus, milloin kopina alkoi kuulua. Alkoihan kuuluakin, mutta oli kumma isä ennen kopinan kuulumista katosi, lähti pukkia vastaan. Pukin lähdettyä hän saapui takaisin.

    Aamun sarastaessa oli ehdittävä joulukirkkoon puoli kuudeksi. Kuinka kaunista oli kirkossa, jouluvirret kaikuivat ihmisten veisatessa urkujen säestäessä. Suuri alttaritaulu ja kauniit freskot kiinnittivät huomion ja jäivät pienen tytön sydämeen ja muistoihin papin saarnatessa saarnastuolissa.

    Oli vielä hämyistä kirkosta kotiin lähdettäessä. Ihmiset toivottivat kädestä pitäen Joulun toivotukset ja Siunausta Uudelle Vuodelle.

    Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2019

    Mirja Lepola

    Haapajärvi