Marie Kellgren jatkaa perheensä tietä ammattikalastajana: ”Kuhat melkein kiipeävät männynlatvoihin, kun hylkeitä on niin paljon”

Rannasta tupruaa savua mukanaan lupaava tuoksu. Sataman vihreässä rakennuksessa Porvoon Pellingissä Kellgrenin kalastajaperhe savustaa kalaa kolmen polven voimin. Tytär Marie Kellgren, 29, on ladannut savustusuuneihin lohta sekä hieman ankeriasta ja lahnaa. Samassa tilassa puhisee myös kylmäsavu-uuni.

Viereisessä huoneessa hänen isänsä ja isoisänsä pakkaavat graavilohta. Äiti puolestaan häärää keittiön puolella ja isoäiti paistaa ”salaisella reseptillä” tehtyjä kalapihvejä, jotka viedään kuulemma käsistä.

Kalat on pyydetty alkuviikosta ja aina perjantaisin saalis jalostetaan ja pakataan lauantain torimyyntiin Pellinkiin. Talvisin pyöreää kalaa toimitetaan tukkuun Helsinkiin.

Marie Kellgren levittää yhden pienimmistä rysistä kalliolle. ­Uudemmat ponttoonirysät vaativat vähemmän lihasvoimaa. Kuva: Carolina Husu

Tällä viikolla lohisaalis on ollut heikonpuoleinen. ”Toivottavasti saamme enempi myöhemmin”, Kellgren toteaa ja katselee merelle.

Hän on kalastanut täysiaikaisesti kuusi vuotta ja työskennellyt osa-aikaisesti perheyrityksessä 16-vuotiaasta. Taskussa on myös matkailualan restonomin koulutus.

Pienikokoinen Kellgren ei suoranaisesti näytä ammatti­kalastajan stereotyypiltä. Tuntemattomat usein hämmästelevät, kun ammatti käy ilmi.

Kellgren tuntee vain kaksi muuta naiskalastajaa perin miesvoittoiselta alalta.

Hän ymmärtää, että alalle on vaikea hakeutua, jos ei ole sattunut syntymään kalastajasukuun. Harva lähtee heti investoimaan kalustoon. Paras olisikin aloittaa oppisopimuksella jonkun kalastajan ­firmassa. Lopultahan firman voi ostaa, kun edeltäjät jäävät eläkkeelle.

Kalastaminen on raskasta työtä. Kelit sanelevat, milloin paiskitaan hommia. Kesäsesongin aikana uurastetaan 6–7 päivänä viikossa. Tänä perjantaina Marie on tullut töihin kuudelta ja on luultavasti töissä yhä iltakuudelta.

”Kesällä ei voi olla rantapäiviä”, hän naurahtaa ja huomauttaa, ettei perheyritys ole kultakaivos. Hän on porukasta ainoa, joka nostaa säännöllisesti palkkaa. Myös elämäntapakalastajan on maksettava asuntolainansa.

Perheen kanssa työskentely sujuu Marien mielestä hyvin. ”Puhumme samaa kieltä. Asioita ei aina tarvitse sanoa ääneen, kun kaikki tietävät, mitä pitää tehdä. Päivät rullaavat.”

Kellgrenien kalapihvit paistetaan isoäidin salaisella reseptillä. Ne viedään kuulemma käsistä. Kuva: Carolina Husu

Kalaan lähdetään yleensä kello 7–8 aikaan aamulla. Joskus jo neljältä, jos silloin on tyyntä myrskypäivien jälkeen.

Kellgrenit kalastavat rysillä, joista uusimmat ovat järeitä ponttoonirysiä. Ne ovat kevyempiä kokea ja suojaavat saalista hylkeiltä, jotka ovat saaristossa todellinen riesa.

”Kuhat melkein kiipeävät männynlatvoihin, kun hylkeitä on niin paljon”, Kellgren kuvailee.

Kalastajat saavat tuhoista korvauksia, mutta ne eivät kata kaikkia vahinkoja. Luonnonvarakeskuksen kehittämät hyljekarkoittimet ovat toistaiseksi liian kalliita. Hylkeiden metsästystä puolestaan rajoittaa se, että Pellingin tienoolla kaikki luodot on suojeltu. Haittaeläimiä täytyisi matkata ampumaan avomerelle, eikä saalista saa silloin itselle.

Kellgrenillä on tuttuja, jotka pyytävät hylkeitä. Hän esittelee viikonlopuksi pakkasesta sulamaan nostettua vakuumipakattua hyljepaistia. Liki musta liha on herkullista, mutta metsästäjät eivät saa myydä sitä.

Kellgrenien kalastajaperheen kotisatamassa puhisee kaksi lämmintä savustusuunia ja yksi kylmäsavu-uuni, jota viilennetään helteillä jääpaloilla. Kuva: Carolina Husu

Kalastusta rajoittaa lohilupien vähäinen määrä. Kellgren kritisoi järjestelmää, jossa lupia myönnetään myös eläköityneille kalastajille, jotka sitten kauppaavat niitä muille suolaiseen hintaan.

Perheyrityksessä raha tulee jalostetuista tuotteista. Särkikalojakin Kellgrenit voivat pyytää ja myydä, mutta niiden käsittelylinjastoon pienellä yrityksellä ei ole varaa. Kuhasta maksetaan eniten ja toiseksi arvokkain saalis on lohi. Myös ahvenet ovat arvokaloja, mutta niiden käsittely on työläämpää.

Kalastus on talvisin eri laji kuin kesäisin. Kelirikkoaikaan kalaan ei pääse ja jäiden aikaan liikutaan hydrokopterilla tai mönkijöillä. Kellgren ei valita viimaisista marraskuista tai paukkuvista pakkasista, vaan arvostaa neljää vuodenaikaa. Parasta työssä on se, että saa olla ulkona ja lähellä luontoa.

”Joskus on hauskaakin, kun myrskyää”, Kellgren virnistää.