Muutos on mahdollinen
13.10.201016:00
Jos on kerran lyönyt puolisoaan, sen ei tarvitse merkitä sitä, että lyö uudestaan. Tapahtunut kannattaa heti selvittää ja hakea ammattiapua.
Väkivalta on aina vakava asia, tapahtuipa se vain kerran tai on jatkuvaa, sanoo Lyömätön Linja Espoossa toiminnanjohtaja Jari Hautamäki.
Pelkällä anteeksipyynnöllä ja kukkien ostolla tilanne ei kuittaannu. Lyöminen jättää jäljen – jos ei fyysistä, niin henkisen haavan, joka vie luottamuksen ja vaikuttaa parisuhteeseen, jos asiaa ei selvitetä. Hellyys katoaa, läheisyyteen tulee särö.
Hautamäki on työssään tavannut satoja väkivaltaan turvautuneita, mutta myös sitä kokeneita miehiä ja naisia. Hän varoo luokittelemasta tapauksia ja korostaa, että jokaisella on oma taustansa ja syynsä, miksi on joutunut hankalaan tilanteeseen. Ei ole yhtä yleistettävää selitystä.
”Suurin osa väkivaltaa tehneistä on ihan tavallisia miehiä. Väkivaltaan turvautumisen raja on lähellä aika monella, sillä kaikkihan me elämme tunteiden kanssa. Väkivaltaa on siellä, missä on ihmisiä eli yhtä hyvin kaupungeissa kuin maaseudulla. Julkisuudessa näkyvät vain ääripäät.”
Hautamäki lisää, ettei kaikki väkivalta ole lyömistä. Toisen kontrolloiminen ja rajoittaminen, kyttäämisen kierre, voi myös olla todella ahdistavaa. Eikä väkivallan tekijä ole aina mies, vaan naisetkin voivat käydä käsiksi, tosin paljon harvemmin kuin miehet.
Ota vastuu itsestäsi ja myönnä tekosi
Toisen lyöminen tai pahoinpiteleminen on harvoin yhtäkkinen teko – ”mites mä nyt näin tein?” -tyyliin – vaan taustalla on monenlaisia paineita tai syitä. Alkoholi saattaa madaltaa kynnystä, mutta yksin sen tiliin lyömistä ei voi panna. Moni lyö tai käyttää henkistä väkivaltaa myös selvin päin.
Väkivallanteon taustalla saattaa olla lapsuudesta opittu malli, väkivaltaa ylläpitävä elämäntapa ja vääristyneet asenteet, kyvyttömyys sietää epävarmuutta tai vaikka liian tiukka elämäntilanne. Monesti ihminen haluaa hallita toista ihmistä väkivallan avulla ja peittää sellaisia asioita, joista on hankala puhua, kuten omia pelkoja ja uhan kokemuksia.
Hautamäki ei kuitenkaan lähtisi ensiksi miettimään syitä, vaan korostaa yksilön vastuuta.
”Ensimmäiseksi pitää myöntää tekonsa ja ymmärtää, että mun tarttee tehdä tälle asialle jotakin. Toiseksi pitää ottaa yhteyttä ammattiauttajaan. Ratkaisun avaimet löytyvät ihmisestä itsestään, ja sukupolvienkin ketjun voi katkaista”, Hautamäki rohkaisee.
Auttajia löytyy ja asioita voi käsitellä sekä yksilö- että ryhmäkeskusteluissa.
Älä ryhdy itse terapeutiksi
Apua tarjoavat monet tahot ja kaikilla on vaitiolovelvollisuus. Jos ei häpeän vuoksi uskalla kääntyä lähimmän auttajan puoleen, voi turvautua naapurikunnassa tai vaikka pääkaupungissa olevaan avuntarjoajaan. ”Kaikissa on koulutettuja henkilöitä vastaamassa ja he ymmärtävät sen, millainen kynnys ihmisellä on hakea apua.”
Avun hakeminen ei tarkoita eron hakemista. Ero tulee kysymykseen vasta, jos mikään ei muutu ja tekijä ei näe omaa osuuttaan tapahtumissa.
”Mutta AA-kerhojen tyyli ei sovi tähän tilanteeseen. Semmoista leimaa en halua kenenkään otsaan, että ’Minä olen Pekka ja olen väkivallan tekijä’. Muutos on mahdollinen, kun ottaa vastuun omasta elämästään. Saa uuden tilaisuuden. Se on iloinenkin asia, kun voi itse vastata itsestään eikä vieritä omaa käytöstä isän tai vaimon syyksi.”
Puoliso ei voi ryhtyä toisen terapeutiksi, vaan kummankin tulee hakea ammattilaisen apua. Siinä uhri voi auttaa, että kannustaa toista auttajan puheille. Lisäksi perheneuvonnasta voi saada välineitä parisuhteen kohentamiseen.
”Jos olet joutunut uhriksi, se vaatii oman aikansa ja tilansa. Ei siinä tarvitse alkaa pohtia puolisonsa väkivallan käytön syitä ja lapsuutta. On hyvä huolehtia itsestään”, Hautamäki opastaa.
Eka lyönti voi olla viimeinen
Usein neuvotaan, että parisuhde kannattaa lopettaa ensimmäiseen lyöntiin. Että jos ihminen lyö kerran lyö, niin se lyö toisenkin.
Hautamäki ei olisi näin jyrkkä.
”Jos ihminen aidosti säpsähtää tekoaan ja ymmärtää sen vakavuuden, ottaa vastuun teoistaan ja käy vielä keskusteluja ulkopuolisen kanssa, niin näen, että pariskunnalla on halutessaan hyvät mahdollisuudet jatkaa suhdetta. Mutta jos lyöjä sanoo, että se oli ihan oikein sille, niin siinä tilanteessa en luottaisi, ettei tulisi toista kertaa.”
Jos väkivalta jatkuu, siihen ei pidä suostua. Siinä pettää itsensä.
”Väkivalta muuttaa uhriksi joutuneen käsitystä normaalista ja sallitusta. Hän alkaa pitää väkivaltaa tavallisena eikä näe omaa elämäänsä samalla tavoin kuin sellainen, joka ei ole kokenut väkivaltaa.”
”Parisuhdeväkivalta on erityisen traumatisoivaa, koska se tapahtuu kotona ja rakastetun taholta. Traumatisoituminen näkyy esimerkiksi tunne-elämän ongelmina, pelkotiloina ja unettomuutena. Traumaprosessi lähtee liikkeelle äkkiä, ja uhri vähättelee asiaa ihan kuin shokissa: ei mulle ole mitään sattunut, voin ihan hyvin.”
Uhri myös syyllistää itsensä herkästi ja häpeää tapahtunutta. Hän saattaa ajatella, että ”kyllähän minäkin ärsytin”, vaikka vastuu lyömisestä ei ikinä ole sillä, jota on lyöty, vaan sillä, joka lyö.
Hae apua lastenkin takia
Väkivalta luo pelkoa väkivallan uusiutumisesta ja turvattomuutta, mutta luottamuksen palautuminen on mahdollista.
”Se vaatii ehdotonta muutosta. Väkivaltaa ei saa esiintyä enää missään muodossa. Se ei ole pelkästään sitä, että pidän aina kädet taskussa, vaan että alan huolehtia omasta itsestä ja läheisistä. Otan perheen huomioon ja alan olla lasten kanssa enemmän. Osoitan läheisilleni, että olen muutoksen tiellä.”
Hautamäen mielestä on hyvä, että isät ovat enemmän mukana vauvan odotuksessa ja hoidossa. Hän toivoo myös, että nuorissa perheissä vaimot antaisivat isille enemmän tilaa tehdä asiat lapsen kanssa omalla tavalla ja tukisivat siten miehen kasvua isäksi. Se koituu myös parisuhteen hyväksi.
”Nämä ovat elämän herkkyyskausia, jolloin ihminen on avoin uudelle. Elämä voi saada uutta suuntaa.”
Väkivalta perheessä vaikuttaa myös perheen lapsiin, jotka vaistoavat ja näkevät paljon enemmän kuin vanhemmat luulevat. Moni päättää lapsena, ettei ikinä aikuisena tee niin kuin kotona on nähnyt. Mutta toisin käy.
”Kotoa opittu malli voi vääristää omaa ajattelua naisena ja miehenä. Lapsuuden kokemukset traumatisoivat, kun on elänyt niin, että koko ajan pitää varmistella, piilotella väkivallan välineitä, elää pelon vallassa.”
”Ei kannata alistua ja antaa tilanteen vain pahentua. Jos ei ajattele itseään, pitäisi ajatella edes lapsia. Kun lapset ovat joskus isiä ja äitejä, lapsuuden traumat voivat aktivoitua uudelleen. Lapset arvostavat hurjasti sitä, että vanhemmat ottavat vastuun väkivallan loppumisesta ja paremmasta elämästä. Se on todella voimaannuttavaa lapsille.”
Kysy kaverilta, mitä sulle kuuluu
Jos lähimmäinen on huolissaan havaitsemastaan väkivallasta toisessa perheessä, Hautamäki neuvoo ottamaan asian puheeksi erikseen uhrin ja tekijän kanssa.
”Voi kysyä, mitä sulle kuuluu ja kannattaisiko sun käydä keskustelemassa jonkun kanssa. Puheeksi ottaminen on arvokas asia, jotta tilanteeseen päästäisiin jo alussa kiinni. Voi myös kysyä uudelleen, miten asiat ovat edenneet.”
Väkivallantekoa ei voi ottaa takaisin, mutta uusi alku on mahdollinen.
”On ollut tosi upeaa huomata, että suomalainen mies osaa puhua ja näyttää tunteita, jos on oikeanlaiset olosuhteet kertomiselle. Kyllä miestenkin päässä rullaa asioita eikä siihen tarvita viinaa.”
Hautamäki on nähnyt useita tapauksia, miten väkivallan käytön voi lopettaa. ”Eihän tätä työtä muuten jaksaisi tehdä”, hän toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
