Jatkuva kasvatus vaihtoehdoksi

Metsäprofessori Matti Kärkkäisen mukaan avohakkuukielto ei olisi hallinnollisesti nykyaikaa, mutta avohakkaaminen ilmeisesti on. Avohakkaamisesta hyötyvät metsäorganisaatioiden lisäksi metsän uudistamisia tekevät urakoitsijat, metsurit ja taimitarhat.

En yhtään epäile, miksi jatkuvaa kasvatusta vastustetaan metsäsektorilla voimakkaasti vedoten puun riittävyyteen teollisuudelle ja jatkuvan kasvatuksen sopimattomuudesta muutenkin vaihtoehdoksi metsänhoitoon. Avohakkuun seurauksena tulevat jälkityöt maksatetaan metsänomistajilla.

Näitä vääriä valintoja jälkitöiden osalta on ollut myös männyntaimien istuttaminen alueille, missä kuusi oli luonnostaan kasvanut ennen hakkuita. Nyt viime talven tykkylumivahinkojen seuraukset ovat nähtävissä laajoilla alueilla Itä-Suomessa, ja vahinko jää metsänomistajan kontolle.

Metsäyhtiöt toki ostavat tuhoalueiden kuitupuun, mutta eivät käytännössä maksa siitä runsaan tarjonnan vuoksi kunnollista hintaa.

Männyntaimien istuttamisessa väärille alueille näkyy se metsäammattilaisten kädenjälki kaikista konkreettisimmin.

Ihmettelen, miksi Kärkkäinen pelkää jatkuvan kasvatuksen leviävän yksityisten metsänomistajien metsiin. Eikö metsänomistaja voi ja saa jo nytkin valita vapaasti, millä menetelmillä metsäänsä uudistaa?

Ymmärrän, ettei jo kasvunsa kasvanut ikimetsä ole sopiva jatkuvaan kasvatukseen, koska sellaisessa metsässä ei ole elinkelpoista puuaineista jatkuvaan kasvatukseen. Ikimetsät pitää jättää valtion mailla hakkaamatta jo muutenkin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen vuoksi ja myös yksityismetsissä niillä alueilla, missä valtiolla ei ole suojeltavaa metsää. Tämä koskee etupäässä Etelä-Suomea.

Metsäsektorilla käydään kovaa lobbausta tehometsätalouden puolesta yksinomaan siitä syystä, että pidetään vankasti kiinni siitä hakkuuvaihtoehdosta, joka tuo metsäyhtiöille mahdollisimman paljon raaka-ainetta edulliseen hintaan.

Luonnon monimuotoisuuden säilymisestä, maisema-arvoista, riistan elinympäristöjen säilymisestä, ei kanneta oikeasti huolta.

Metsänomistajat ja kansalaiset manipuloidaan uskomaan menneitten vuosikymmenten linjaa edustavien ”metsäprofessorien” vakuutteluun avohakkuusta ainoana uudistamisvaihtoehtona.

Metsätalouden ja -teollisuuden merkitystä maamme hyvinvoinnille ei kukaan kiistä, mutta meillä on oikeasti tarvetta uudistaa metsien käsittelyä metsäluonnon vuoksi. Eihän Suomen metsänhoito ole huippuluokkaa muutoin kuin taloudellisesti, vaikka toisin väitetään. Jo metsien uhanalaisten eliölajiston suuri määrä sen osoittaa.

Jatkuva kasvatus ei ole mikään uhka metsätaloudelle eikä vaikuta millään muotoa metsäteollisuuden puun saantiin. Se on kokeilemisen arvoinen malli valtion metsissä niin kuin luontojärjestöt ovat sitä esittäneetkin. Nyt tarvitaankin avointa keskustelua metsien käsittelyn vaihtoehdoista, ei valmiiksi lukkiintuneita kannanottoja puolesta ja vastaan.

Jatkuva kasvatus on metsänomistajallekin lopulta taloudellisesti parempi vaihtoehto, sillä kalliit uudistamistyöt jäävät kokonaan pois.