Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Saippuakauppias Christiana Harle, Polvijärvi Tarina myy saippuan

    Christiana Harle muutti Kaliforniasta Suomeen vuonna 1987. Hän on valmistanut saippuaa Polvijärvellä kymmenen vuotta. Kuva: Riitta Mustonen
    Christiana Harle muutti Kaliforniasta Suomeen vuonna 1987. Hän on valmistanut saippuaa Polvijärvellä kymmenen vuotta. Kuva: Riitta Mustonen 

    Saippua ei kiinnostanut minua oikeastaan ollenkaan, ei pätkääkään. Olin perustanut yrityksen, Sola Voiman, ja halusin keksiä jotain muuta enkun hommien, musiikkiterapian ja shamanismiasioiden lisäksi. Pyysin tietoa unen kautta: ”Kuinka saan leipää pöydälle?”

    Unessa pihapiirissä oli vanha rautapata. Höyry nousee sieltä ja iso emokarhu seisoo takana. Menen hänen luonaan ja kysyn, mitä sinä teet siellä. Hän sanoo: ”Saippua!”

    Olin hämmästynyt. Olin itse kokeillut kaikki pesuaineet ja shampoot, jotka lupaa, etteivät kuivata ihoa, sillä kärsin ekseemasta. En ollut löytänyt apua.

    Emokarhu ei anna saippuanteko-ohjetta, mutta keskustelemme periaatteet. ”Katso ympäristö: koivunlehti, kuusenkerkkä. Käytä omat yrtit lähialueelta. Ei keinotekoisia väri- tai säilöntäaineita. Pelkkä rasva, luonnonantimet, eteeriset öljyt. Ensin lähialueelta, sitten maailmalta.”

    Sanon selvä, okei. Muistan sen tunteen unessa: Wau, saippua! Soap from Sola.

    Aloin etsiä tietoa saippuan tekemisestä ja tehdä kokeita. Otin pienen lainan kirkonkylän pankista. Finnveralta sain naisyrittäjälainan, että pystyin ostamaan tietokoneen. Koetin tutkia EU-lainsäädäntöä, mikä liittyy kosmetiikkaan.

    Näin unen helmikuussa 2001. Jo toukokuussa sain kaikki pyörimään.

    Emokarhu oli sanonut myös, että jokainen saippua on tarina. Ensimmäiset saippuani olivat Oma pala metsää, mihin tuli kuusenkerkkää ja koivunlehtiä omalta pihalta, ja turvesaippua. Siihen meni monta koetta.

    Jos en laske kaikkia alihankintoja, niin nyt erilaisia saippuoita on 24.

    Olen erikoistunut myös eläinrasvasaippuoihin: karhu, hirvi, lammas, villisika. Jos saa rasvaa ja lipeää, pystyy tekemään saippuaa. Kaikki muu on lisäkettä.

    Ensimmäinen myyntipaikka oli Polvijärven kirkonkylän Tulijaistupa. Kävin paljon messuilla ja olin mukana verkostohankkeissa ja koulutuksissa. Karelli- ja Ely-keskuksesta sain tukea.

    Messut ovat kalliita. Tarvitsee myydä yli 1 200 palaa saippuaa, että jää plussalle. Olen onnistunut siinä vain kerran. En tykkää enää käydä messuilla, vaikka varmasti myynti on kärsinyt.

    Saippuan keittämisessä on tärkeä mitata aineet tarkkaan ja seurata keittoa. Älä mene tietokoneen äärelle silloin äläkä soita musiikkia tai keskustele kenenkään kanssa.

    Se on kuin ruuantekoa: ensin seos on kiisselimäinen, sitten kunnon kastikemainen, vielä ryynimäinen, omenasose, paksu tahna ja lopuksi vaseliinivaihe. Sitten on mahdollisuus, että olet onnistunut.

    Samanaikaisesti pystyn keittämään enintään neljää eri saippuaa.

    Seos muuttuu koko ajan. Voi sanoa, että lipeä on susi ja neste lammas. Lipeän ja rasvan täytyy rakastella kunnolla, sitten syntyy saippua.

    Lusikoin valmiin seoksen muotteihin, jotka kylän putkimies on tehnyt muoviputkista. Seos jähmettyy yön yli ennen kuin otan sen muotista ja leikkaan paloiksi.

    Leikkurin idean sain munaleikkurista – aiemmin leikkasin palat viivoittimen kanssa veitsellä. Lopuksi pakkaan palat.

    Tämä on käsityötä. Kädet oikeasti koskee saippuaa yli kuusi tuntia ennen kuin se on myytävänä. Ei ole koneita minulla.

    Tätä saippuaa pystyvät käyttämään allergiset ja iho-ongelmista kärsivät. Kymmenen vuotta olen pestänyt saippualla hiuksenikin, ja päänahka voi hyvin.

    Moni ei muista, että vielä 70-luvulla ihmiset käytti pelkkää saippuaa, ei ollut paljon nestemäisiä shampoita. Yksinkertaisuus on parasta. Se ei tarkoita tyhmää tai tylsää. Yksinkertainen ei kuormita ympäristöä ja omaa kehoa.

    Olen ollut uranuurtaja. Nyt saippuayrityksiä on joka nurkan takana. Minä näen edessäni jo polun, että saippua jää pikkuhiljaa pois ja tulee enemmän aikaa muulle.

    Tulevaisuudessa haluaisin olla mehiläisten kanssa. Aah, se on taivas! Olen tehnyt mehiläishoitajan ammattitutkinnon. Tuntuu kivalta laittaa se miun nimen jälkeen. Diplomi, paperi, on tärkeä täällä Suomessa.

    Saan voimaa luonnosta, laulamisesta, ruuan laittamisesta, tanssimisesta, elokuvista ja lukemisesta. Pystyisin syömään kirjoja!

    Se vähän harmittaa, että minun alalla ei ole lomittajasysteemiä, että pystyisin joskus olemaan pois työstä. Kouluttamaan tai virkistämään itseään, ettei tule uupumus. Tänä vuonna olin pois kaksi kuukautta, hoitamassa mehiläisiä. Kyllä, saippua-asiat kärsivät. Mutta ei mehiläiset!

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.