Tanttaroontia talvirallissa

Ralli radalla

Nyt on talvirallin aika. Ralliohjus ärjyy ja luisuu nelipyöräluisua kohti vitivalkoista ojanpenkkaa. Kartturi huutaa kypärän luureihin: Kirraa, kirraa! Mitähän sekin tarkoottaa?

Minä polkaisen kaasun pohjaan. Kuin ihmeen kaupalla auto pomppaa penkalta takaisin tielle. Itsekin yllättyneenä polkaisen tallaa vielä syvemmälle. Kallistuksenvakaajat saavat pieniä kolhuja, eturengas vippaa julmetusti, seitsemän kilsaa erikoiskokeen loppuhun. Varikolla alkaa armotoon ruuvaaminen.

Olen Simo Ralli. Kitaristi ja maanviljelijä Teuvalta. Olen harrastellut kirjoittamisrallia jo pidemmän aikaa jokamiesluokan maakuntasarjassa. Rakkaudesta lajiin.

Nyt kun tuli tilaisuus pärräyttää suoraan Suomen toiseksi suurimman päivälehden tehdaskuskiksi, otin pestin vastahan muuta mukisematta. Tottakai. Etiäpäin on yrittävän mieli!

Mä yritän olla intohimoinen soittaja, intohimoinen maanviljelijä ja yleensäkki yritän teherä asiat, joihin ryhdyn, viimeesen päälle. Se on tämä eteläpohjalainen veri, joka vaatii paljon, mutta myös antaa, kun on siihen aihetta.

Soittohommelit vievät tällä hetkellä suurimman palan ajankäytön kermakakusta. Pelloillani kasvaa mallasohraa ja kuminaa. Muusikon kasvia.

Maan mullistaminen ja oikean työn tekeminen on kelpoa henkireikää kitaran hiplailun ja itsensä antamisen jälkeen. No entäs sitte tuo soittaminen? Se on parasta mitä voi housut jalaas tehdä. Sitä ilman en eläisi!

Maaseudun Tulevaisuus -lehteä olen lukenut koko ikäni. Lapsukaasena lähinnä sarjakuvat, nuorukaasena traktorimainokset, teininä en lukenu koko lehteä, oli se muka niin köppäänen. Nykyään selailen lehden kannesta kanteen ihmetellen tätä alkutuottajan ohjailtua, päätöntä menoa.

Mun sinisenä kirkuvaan postilootaani ilmestyy päivittäin myös toinen aviisi, pääkaupunkiseudun paikallislehti Helsingin Sanomat. Maaseudun Tulevaisuutta ja Helsingin Sanomia yhdistelemällä ja pahimmat propakantaiskut karsimalla oon saanut mielestäni aika värittämätööntä kuvaa maailman menosta.

Kun tämä Kantri-liite ilmestyi ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, tykästyin tähän plarihin välittömästi. Hyvin tehtyjä juttuja, ihmisläheisesti ja kunnolla perehtyen. Hyvät kuvat ja selkeä ilmiasu.

Kantri oli kuin verevä suomalainen nainen. Jotakin jäin silti kaipaamaan. Ehkä pienen pientä flirttiä, pikkuusen antavampaa etumusta, sopivasti peittävää tanttua, salaasta suloosta särmää.

Oli muuten jännä juttu tämä minun ja Maaseudun Tulevaisuuden ensitapaaminen. Mun oli määrä käyläästä toimituksessa. Olin valmistautunut johonkin Hauhon reissuun, Mäntsälän tohinoihin, Laitilan kotkotuksiin. Odotin toimituksen sijaitsevan vanhassa kartanossa, viljavan Uudenmaan syleilyssä.

Mitä vielä! Maaseudun Tulevaisuuden toimitus löytyi Helsingin keskustasta. Siis niin ytimestä, jotta Hesarinkin toimitus on Kantriin verrattuna landella.

Voi hyvänen aika! Täälläkö kivilinnassa tiedetään kuinka maaseudun jannulla menöö? Se on varmasti hyvä omistaa kivitaloo Suomen kalleimmalta paikalta, mutta onko siellä pakko pitää maaseudun asioista toitottavaa toimitusta? Mä olen ihmetellytkin, ettei lehdessä ole otettu paljoakaan kantaa valtion virastojen hajasijoittamisesta.

Tulipa muuten mieleeni, että mulla on pihas tyhjillään jököttävä sata vuotta vanha kivinavetta. Mä voin EU-tukien voimalla kunnostaa siitä maistuvat tilat lehtisopuleille. Isäni meinas ottaa sinne aikanaan nutrioita...

Ensimmäänen etappi tässä pitkässä tunturirallissa on ajettu. Olo on kuin Räikkösellä Citroënin junioritallissa. Kuinkas tässä nyt näin kävi?

Kuinkas mä tänne eksyyn? Mitä tästä tuloo? Alla on nyt kunnon hevoonen. Nyt pitää vain oppia vielä kesyttämään se, suitsemaan raakahan käyttöhön.

Vikuri on nopee. Säysee on hiras. Mun rallikaarani olkoon siltä väliltä!

Simo Eemil Ralli on maanviljelijä ja Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -orkesterin kitaristi Teuvalta.