Kesäkuistin kaunottaret

Aiemmin kesäkynttilää (Gaura lindheimerii) kasvatettiin yksittäiskasvina. Nykyisin sitä tapaa myös sekaistutuksissa. Sirot kukinnot ovat perhosmaisen keveitä ja kohoavat kauniisti petunioiden ja muiden kesäkukkien ylle. 

Maljaköynnös (Mandevilla) viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla. Sen versoista voi melko helposti juurruttaa uusia köynnöstaimia. 

Ennen vanhaan uljaan sinisarjan (Agapanthus) saattoi löytää kartanon tai pappilan edustalta. Kasvi kukkii runsaasti, kun sille antaa kasvurauhan, eikä päästä ruukkua kesäkuumalla kuivumaan liikaa. Talvella juurakko säilytetään viileässä lähes kuivana. 

Vanhan ajan kaunottarista kenties näyttävimmän paluun on tehnyt maljaköynnös (Mandevilla sp.), jonka värikkäät, torvimaiset kukat hohtavat kirkkaina tumman lehvästön keskellä. Eksoottinen köynnös on kotoisin Etelä-Amerikasta ja Väli-Amerikan saarilta, mutta se kukoistaa varsin uskollisesti myös viileämmissä ilmastoissa. Pakkasta köynnöksen versot eivät tokikaan kestä.

Köynnös kasvaa kesän kuluessa näyttäväksi pylvääksi tai sieväksi, kukkivaksi seinämäksi kukkien punaisin, vaaleanpunaisin, keltaisin tai valkein kukin.

Maljaköynnös viihtyy valoisalla ja lämpimällä paikalla, muttei suorassa paahteessa. Kasvualustaksi sopii tavanomainen, ravinteikas kesäkukkamulta. Hoidossa olennaisinta on tasainen kastelu, sillä köynnöksen juuristo ei anna anteeksi mullan kuivumista.

Kukinta säilyy runsaana, kun köynnöstä lannoitetaan kasteluveden yhteydessä kerran viikossa tai parin viikon välein. Jos kasvia haluaa hemmotella, sitä voi myös sumuttaa vedellä.

Aiemmin maljaköynnöstä on kasvatettu myös huonekasvina. Vielä sata vuotta sitten se saattoi koristaa kartanoiden viherhuoneita ja saleja, joissa talvisin oli valoisaa ja viileää. Nykyisistä kodeista vastaavia tiloja löytyy vain harvoin. Maljaköynnöksen talvettamista voi kuitenkin kokeilla valoisassa ja viileässä, 13–18 asteen lämmössä.

Maljaköynnöksen ohella kukkaistutuksiin on palannut siro kesäkynttilä, eli herrasväenkaura, jonka lempinimi juontuu kasvin vanhasta tieteellisestä nimestä Gaura lindheimerii. Nykyisin kesäkynttilä luetaan virallisesti Oenothera-kasvisukuun.

Ilmavaa ja romanttista kesäkynttilää suosittiin entisaikaan etenkin kartanoiden edustoilla ruukkuistutuksissa. Kasvin lumo perustuu luonnonläheiseen herkkyyteen, jota aateliston säännellyissä pihapiireissä ei juuri ollut tarjolla. Edelleenkin sitä näkee esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan linnojen kesäisissä istutuksissa.

Kesäkynttilän kukinnot ovat useimmiten hennon vaaleanpunaiset, joskus lähes valkoiset. Lehdet ovat kapeita, harmaanvihreitä. Kukkiva mätäs kasvaa tavallisesti 1–1,5 metriä korkeaksi.

Kesäkynttilä viihtyy ruukussa aurinkoisella, jopa paahteisella paikalla hiekansekaisessa mullassa. Siro ja elävä muoto pääsee edukseen, kun ruukun ympärillä on riittävästi avointa tilaa.

Kasvin kukinta jatkuu pitkälle syksyyn, jos kuihtuneet kukkavarret lyhennetään lehvästön tasalle kerran viikossa tai kahdessa. Kasvin talvettaminen saattaa onnistua viileässä, mutta usein on yksinkertaisinta uudistaa kasvu keväällä uusista taimista.

Jos pihan ruukkuihin kaipaa sinisen sävyjä, kannattaa tutustua Afrikan liljaan eli sinisarjaan (Agapanthus praecox ja muut Agapanthus-lajit ja hybridit). Sen kasvatushistoria on kolmikon pisin. Tiettävästi ensimmäiset sinisarjan juurakot tuotiin Eurooppaan Etelä-Afrikasta jo 1600-luvun lopulla.

Kotiseudullaan Afrikassa näyttävä kasvi tunnetaan rakkauden symbolina, ja sitä on käytetty myös rohdoksena ja naisellisena onnenamulettina, jonka uskotaan antavan syntyville lapsille terveyttä ja voimaa.

Sinisarjan näyttävä, pallomainen kukinto on useimmiten taivaansininen, mutta lajikkeiden joukossa on myös vaaleansinikukkaisia ja valkokukkaisia muotoja. Eroja on niin ikään lehtien leveydessä ja värisävyssä.

Sinisarjan kasvattaminen aloitetaan yleensä juurakosta, joka istutetaan keväällä syvään ruukkuun ravinteikkaaseen multaan. Sinisarjan kasvattajalta vaaditaan kuitenkin kärsivällisyyttä, sillä juurakosta kasvatettava kasvi ei kuki vuoteen tai kahteen. Kukkia on odotettavissa vasta, kun juuristo on täyttänyt koko ruukun. Ahtaus saa kasvin kukkimaan.

Samasta syystä myös vanhoille sinisarjoille annetaan kasvurauha, ja ne vaihdetaan uusiin multiin vain neljän–viiden vuoden välein.

Taitava puutarhuri saattaa saada sinisarjasta pitkäikäisen, jopa kymmeniä vuosia kukoistavan koristekasvin. Kasvin perimästä riippuen se saattaa säilyttää lehtensä ympärivuotisesti tai kuivattaa kaiken maanpäällisen kasvun syksyn tullen. Lehtevä kasvi talvetetaan 5–12 asteen lämmössä valoisassa, lehdetön taas viileässä ja pimeässä. Lehdetöntä sinisarjaa ei lepokauden kuluessa kastella juuri lainkaan, lehdellistäkin hyvin niukasti.