Maataloustukien perusta liikkeessä

Suomen kesässä kuumin helle näyttää hetkeksi helpottavan, mutta maatalouspolitiikan valmistelussa sitä on luvassa läpi kesän.

Lähiviikkojen aikana Suomi joutuu piirtämään tiekartan siitä, kuinka EU:n yhteisen maatalouspolitiikan muutokset yhteensovitetaan suomalaiseen tuotantoon ja tukijärjestelmään.

Eurooppalaisen sovun puutteessa capin uuden ohjelmakauden alkua jouduttiin lykkäämään vuodella. EU-tason päätöksen vuosien 2015–2020 päälinjoista pitäisi syntyä kuluvan kuun lopussa.

Uuden ohjelmakauden alustavaa valmistelua on Suomessa tehty jo parin vuoden ajan. Päätösten lähestyessä tunnelma tiivistyy – kyse on kotimaisen maatalouden ja ruuan tulevaisuudesta.

EU-tason väännöissä on jo vakiintunut tapa muodostaa ensin kotimaassa tuottajajärjestöjen, hallituksen ja eduskunnan yhteinen linja, jota Suomi voi eurooppalaisissa pöydissä yhtenäisenä puolustaa. Yhteisen linjan merkitystä ei voi tälläkään kertaa vähätellä.

Uudistuva cap ja sen toimeenpano ohjaavat koko EU:n maataloustuotantoa. Suomelle vähintään yhtä merkittävää on, mitä muutospaineita uudistuksella on jäsensopimukseemme perustuviin kansallisiin tukiin.

Keskisen ja pohjoisen Suomen C-alueiden 142-tuki on luonteeltaan pysyvä. Etelä-Suomeen artiklan 141 perusteella maksettavasta tuesta on jälleen luvassa tiukat neuvottelut komission kanssa.

141-tukea maksetaan tällä hetkellä A- ja B-alueiden kotieläintuotannolle. Artikla koskee koko maata, ja sen perusteella Suomi voi hakea lupaa tuen maksulle, mikäli EU:n yhteinen maatalouspolitiikka aiheuttaa tuotannolle vakavia vaikeuksia.

Vakavia vaikeuksia suomalaisilla tiloilla on riittänyt 141-tuestakin huolimatta. Komissio on jokaisella neuvottelukierroksella pyrkinyt näivettämään artiklaa, mutta Suomen on edelleen välttämätöntä puolustaa sitä. Artikla 141 on Suomen maatalouden henkivakuutus.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) johdolla hallitus on aikeissa hakea 141-tuen jatkoa sika- ja siipikarjataloudelle. Capin muutokset eivät näillä näkymin helpota yksimahaisten ongelmia.

Viime viikon kannanottojen perusteella hallitus näyttää luottavan, että cap toisi jatkossa lisää EU:n rahoittamia, tuotantoon sidottuja tukia nauta- ja lammastiloille. Nautapuolella ne koskisivat sekä lihan että maidon tuotantoa.

Kuten ministeri Koskinen (MT 7.6.) toteaa, tämä kortti on katsottava. On kuitenkin epärealistista odottaa, että jokin uusi EU-rahoitteinen tuki korvaisi nykyisen kansallisen 141-tuen. Siksi myös 141-valmiudet on pidettävä korkealla neuvottelutavoitteissa.

On itse asiassa selvää, että kansallisten tukien tarve pysyy vähintään nykyisenä. Mihin cap-tuen lisäys voisi perustua, kun Suomelle ohjattava tuki on jo linjattu pienenemään 50 miljoonalla eurolla vuodessa?

Epävarmalla pohjalla olevat cap-odotukset koskevat myös maidontuotantoa, jota 2015 alkaen myllertää lisäksi tuotantokiintiöiden poistuminen. Suomen on välttämätöntä löytää tuleviin tukijärjestelmiin ratkaisut, jotka rohkaisevat edelleen investoimaan alalle.

Tämä vaatimus ei luonnollisestikaan koske pelkästään maidontuotantoa, vaan yhtäläisesti kaikkia tuotantosuuntia. Uusia yrittäjiä ja investointeja tarvitaan, mikäli Suomessa halutaan tulevaisuudessakin syödä kotimaista ruokaa.

Tuottajille lisähuolta aiheuttaa se, että hallitus on jo tinkimässä maaseudun kehittämisohjelmaan kuuluvaa maatalouden lfa-tukea noin 50 miljoonalla eurolla vuodessa. Pienimmät tilat eivät saisi tukea lainkaan.

Rytmin on muututtava. Hallituksen on syytä sitoutua koko painollaan puolustamaan suomalaista maataloutta. Brysseliin ei voi lähteä valmiiksi vesitetyin tavoittein.