Maa- ja metsätalous jäävät Timmermansin jalkoihin

Kuva: Timo Filpus

Euroopan unionin vaikutusvaltaisin komissaari on hollantilainen komission varapuheenjohtaja Franz Timmermans. Hän johtaa suvereenisti ja sivulle vilkuilematta komission kunnianhimoisinta projektia eli Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa.

Hallintoa syytetään usein siiloutumisesta eli siitä, että keskitytään suppeasti oman alan asioihin. Timmermansia tästä ei voi syyttää, koska hänen johtamansa vihreän kehityksen ohjelma ulottuu kaikkialle, koskee kaikkea ja kaikkia.

Erityisesti maa- ja metsätalous ovat olleet Timmermansin listalla korkealla. Komissiolta on tullut vihreä siirtymän varjolla lukematon määrä maa- ja metsätaloutta koskevia esityksiä, direktiivejä ja delegoituja säädöksiä. Yhteisen maatalouspolitiikan lisäksi tällaisia ovat muun muassa lulucf, Red II, ennallistaminen ja taksonomia. EU:lla ei ole metsäpolitiikkaa, mutta Timmermansin säädökset menevät syvälle metsään.

Maa- ja metsätaloutta koskevia esityksiä valmisteltaessa Timmermansin sanotaan kuuntelevan tarkalla korvalla ympäristöjärjestöjä, mutta muita ei oteta huomioon. Vihreän kehityksen ohjelman valmistelussa puolalaisen maa- ja metsätalouskomissaarin Janusz Wojciechowskin ja hänen johtamansa pääosaston yli kävellään mennen tullen. Myös Eurooppa-neuvostossa maatalousministerit on pidetty pitkän kepin päässä päätöksenteosta. (MT 15.2.)

Maataloutta käsitellään parhaillaan myös teollisuuspäästödirektiivin yhteydessä. Komission esityksen mukaan suurimmat kotieläintilat olisivat joutumassa myös teollisuuspäästödirektiivin piiriin. Tämä tarkoittaisi, että yli 150 eläinyksikön tiloja käsiteltäisiin teollisuuslaitoksina. Niitä koskisi muun muassa sitoutuminen päästöjen vähentämiseen.

Päästöjen vähentämiseen pyritään kaikilla aloilla, mutta se pitää toteuttaa oikeudenmukaisesti. On myös otettava huomioon lähtötilanne. Jos kaikkien pitää vähentää yhtä paljon, joutuvat sellaiset maat, joiden päästöt ovat valmiiksi alhaiset, mahdottomaan tilanteeseen. Jo tehdyt päästövähennykset pitää viimeinkin huomioida.

Esimerkiksi maidon- ja naudanlihantuotannossa on eri maiden välillä valtavat erot kasvihuonekaasujen päästöissä suhteessa tuotettua liha- ja maitokiloa kohti. Kehittyvissä maissa päästöt ovat suurimmat, mutta eroja löytyy myös EU-maiden välillä. (MT 8.2.)

Luonnonvarakeskuksen hiljattain julkaisemassa raportissa Suomi on 30 maan vertailussa maidossa neljänneksi ja naudanlihassa kuudenneksi paras. Suomalaisen nautakarjatalouden etuja ovat raportin mukaan esimerkiksi korkeatasoinen karja se, että valtaosa lihasta saadaan lypsykarjataloudesta eivätkä suomalaiset naudat syö soijaa, vaan nurmirehut ovat nautojen ruokinnan perusta. Nurmet muun muassa pitävät yllä biodiversiteettiä monella tavalla.

Tehokkain keino päästöjen vähentämiseksi olisi kaavamaisten, satunnaisiin vuosilukuihin sidottujen vähennysprosenttien sijaan niin sanottujen parhaiden käytäntöjen käyttöönotto EU:ssa.

Nopein keino olisi maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvisen (kesk.) keskiviikkona MTV3:n Asian ytimessä -ohjelmassa esittämä ajatus, että lihalle tarvitaan kestävyyskriteerit. Julkisissa hankinnoissa saisi ostaa vain nämä kriteerit täyttävää lihaa. Kurvinen muistutti, että Suomeen tuodaan vuosittain miljoonia kiloja lihaa, jonka tuottaminen on Suomessa laitonta. (MTV3 15.2.)

Kurvisen esittämä ajatus pitäisi laajentaa koskemaan koko EU:ta ja kaikkea tuotantoa: tuontitavaroille samat vaatimukset kuin EU:n omalle tuotannolle. Timmermans ja EU eivät pysty yksin maailmanlaajuista ilmastonmuutosta estämään, mutta pystyvät heikentämään omien tuottajien kilpailuasemaa.