Hallituksen synty rikkoo vaaliohjelmat

Lähes kaikki puolueet ovat jo julkistaneet päätavoitteensa tuleviin eduskuntavaaleihin. Vaaliohjelmat ovat vielä varsin suurpiirteisiä. Ne täsmentyvät vaalien lähetessä.

Suomalaiseksi käytännöksi on muodostunut, että suuri määrä puolueita käy ensin vaalit, joissa menestyminen ratkaisee aseman hallitusneuvotteluissa.

Monista muista demokratioista tutut blokit puuttuvat. Äänestäjällä on paljon vaihtoehtoja, mutta vaikka oma puolue päätyisi hallitukseen, sen vaikutusvalta riippuu ennen kaikkea hallituksen kokoonpanosta.

On äänestäjälle helpompi, jos vaaleissa kisaavat esimerkiksi porvari- ja vasemmistopuolueiden blokit. Tällöin useampi puolue sitoutuu samansuuntaiseen ohjelmaan jo ennen vaaleja. Äänestäjä tietää, mille asialle äänensä antaa.

Ruotsin esimerkki osoittaa, ettei blokkivaalikaan ole ongelmaton. Suomen järjestelmän riskit taas toteutuivat viime eduskuntavaaleissa, joiden tuloksena hallitus piti kasata kuuden, ideologioiltaan ja ohjelmiltaan hyvin erilaisen puolueen koalitiona.

Tiukat vaaliohjelmat ja -lupaukset voivat muodostua puolueelle ongelmaksi. Ne saattavat rajoittaa hallitukseen pääsyä ja lisäksi karkottaa potentiaalisia äänestäjiä. Vaikeista asioista on siksi tapana puhua vasta vaalien jälkeen.

Vaikka puolueiden vaaliohjelmat olisivat ylimalkaisia – lähinnä lupauksia parantaa, puolustaa tai vastustaa jotakin asiaa – ne kannattaa lukea huolella. Vastoin yleistä väitettä, puolueet eivät petä äänestäjiään, vaan pyrkivät vaikuttamaan päätöksiin ohjelmansa mukaisesti.

Äänestäjien olisi kuitenkin syytä pitää vaaliohjelmia lähinnä puolueiden toiveina, ei lupauksina. Hallitusneuvotteluissa puolueiden vaaliohjelmat rikotaan palasiksi, ja hallitusohjelman suuriksi linjauksiksi päätyvät vain ne tavoitteet, jotka kaikki hallituspuolueet pystyvät hyväksymään.

Koska vaalikauden alussa kootulta Jyrki Kataisen (kok.) hallitukselta puuttui yhteinen ideologia ja ymmärrys Suomen talouden ja kilpailukyvyn vaatimista välttämättömistä toimista, se joutui keskittymään hallinnollisiin karttaharjoituksiin. Myös ne kaatuivat lopulta hallituksen sisäiseen riitelyyn.

Riiteleväkin hallitus antaa toimikautensa aikana tuhansia lakiesityksiä ja asetuksia. Kannattaa huomata, kuinka vahvasti puolueiden ohjelmat ja lupaukset näissä, usein yksittäisen ministerin vastuulla olevissa päätöksissä näkyvät.

Maaseudun Tulevaisuus kävi läpi hallituspuolueiden lupaukset maaseudulle ja sen elinkeinoille (MT 9.2.). Muilta puolueilta kuin kokoomukselta ja vihreiltä niitä ei juuri löytynyt, mutta myös maaseudun kannalta avainsalkut päätyivät näille puolueille.

Kokoomus puolusti lupaustensa mukaisesti suomalaista maataloutta EU-pöydissä kohtuullisella menestyksellä. Suomi sai omia tavoitteitaan läpi cap-uudistuksessa ja myös maatalouden EU-rahoja puolustettiin onnistuneesti.

Luvatun karsimisen sijaan elinkeinoja rasittava byrokratia jatkoi kasvuaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Oliko kansallisen 141-tuen vaihtaminen EU-tueksi voitto tai tappio, selviää myöhemmin.

Vihreiden valta hallituksessa näkyi sekin maatalouspäätöksissä. Luomutuotanto ja sen rahoitus kasvoivat, kuten puolue oli luvannut. Samoin puolue pystyi kiristämään viljelyn lannoiterajoja ja ympäristökorvauksen ehtoja.

Hallituksen kokoonpanosta johtuen sen on ollut helpointa kohdistaa menoleikkauksensa maaseudulle. Julkista rahaa vaativien investointien pääpaino on puolestaan ollut kasvukeskuksissa.

Puolueiden ohjelmilla on lopulta huomattava vaikutus päätöksiin. Merkitystä on myös sillä, mitkä asiat eivät mahdu ohjelmaan laisinkaan.