Hollannin vaalitulos kertoo kaksi oleellista asiaa Eurooppaa repivistä haasteista – molemmista voi ottaa opiksi

Liberaalipuolue D66:n puheenjohtaja Rob Jetten on todennäköisesti Hollannin seuraava pääministeri. Kuva: Simon Wohlfahrt

Pääkirjoitus|Ulkomaat

2.11.202510:40

Pääkirjoitus

Tapio Nurminen

Aloitetaan vaalien voittajasta, nuoresta ”sosiaaliliberaaliksi” tituleeratusta Rob Jettenistä. Hänessä on sekä eurooppalaisen politiikan kipeästi kaipaamaa uuden polven johtajuutta että myös jotain vanhaa ja tuttua.

Jetten voitti, koska hän profiloitui sopivan lähellä ja riittävän etäällä olevaksi vaihtoehdoksi 2023 vaalit ylivoimaisesti voittaneelle laitaoikeiston Geert Wildersille.

Yksi Euroopan lähivuosien suurista haasteista on se, miten radikaalin oikeiston vyörytys pysäytetään. Jos siinä ei onnistuta, unionin on vaikea puolustaa paikkaansa Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän puristuksessa.

Jetten vakuutti äänestäjät olemalla sekä EU-myönteinen että Venäjä-kriittinen. Näin 38-vuotias vakuuttava esiintyjä teki riittävän ison pesäeron Wildersiin. Se toi ääniä maltillisen keskustan vasemmalta laidalta.

Toisaalta Jetten osasi mennä sopivan lähelle laitaoikeistoa vetämällä tiukkaa maahanmuuttolinjaa ja vaatimalla säästöjä sosiaalimenoihin. Tämä ”liberaali patriotismi” vetosi Wildersiä aiemmin kannattaneisiin. Jetten osoitti, ettei laitaoikeistoa lannisteta kauhistelemalla, vaan lupaamalla käytännön ratkaisuja. Sellaisia, jotka eivät samaan aikaan karkota maltillisen keskustan kannattajia.

Laitoikeiston Geert Wilders kärsi PVV-puolueensa kanssa kirvelevän tappio Hollannin parlamenttivaaleissa. Kuva: Robin Utrecht

Koko Eurooppa voi oppia tästä jotain, vaikka kansallisissa asetelmissa on suuria eroja eikä Hollannin malli tietenkään toimi kaikkialla.

Vielä on liian aikaista pitää oikeistohallituksen kaatanutta 62-vuotiasta Geert Wildersiä menneisyyden miehenä. Hän itse vaikutti vaalitappiosta huolimatta huojentuneelta voidessaan ohjata puolueensa hallitusvastuusta takaisin oppositioon kasvattamaan kannatusta.

Jos Rob Jetten ei uutena pääministerinä onnistu lunastamaan lupauksiaan, laitaoikeisto todennäköisesti palaa entistä hapokkaampana - joko Geert Wildersin tai jonkun muun johdolla.

Jetten voi myös kompastua siihen, että hänessä on paljon Hollantia pääministerinä pitkään hallinnutta ja EU-politiikassa vahvaa roolia vetänyttä Mark Ruttea.

Myös Rutte, Naton nykyinen pääsihteeri, on liberaali ja myös häntä pidettiin alussa positiivista karismaa huokuvana pragmaattisena poliitikkona. Toisaalta Rutte oli pääministerinä teflonmainen kyyninen opportunisti, joka taipui mihin tahansa pysyäkseen vallassa. Se osaltaan siivitti Wildersin voittoon 2023.

Hollannin demarijohtaja Frans Timmermans oli EU-komission varapuheenjohtajana laittamassa suitsia pohjoismaiselle metsätaloudelle. Kuva: Timo Filpus

Vaalien suuri häviäjä ei kuitenkaan ole Wilders, vaan vihervasemmiston kärkiehdokas, entinen EU-komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans. Suomalaiset viljelijät ja metsänomistajat muistavat hänet EU:n vihreän siirtymän itsepintaisena edistäjänä, joka piti perinteistä maataloutta ja pohjoismaista metsätaloutta ilmastonmuutoksen syntipukkeina eikä juuri kuunnellut edes hyvin perusteltuja vastaväitteitä.

Timmermans yritti jo 2023 vaaleissa turhaan todistaa hollantilaisille olevansa kaikkea muuta kuin sisäpoliittisia ongelmia ylenkatsova elitistinen EU-politrukki, joka saarnaa eurooppalaisille, mitä kaikkea uhkaavan ilmastokatastrofin vuoksi ei saa tehdä ja mitä ehdottomasti pitää tehdä.

Viime viikon ennenaikaisissa vaaleissa sama toistui. Sanoma ei mennyt perille tälläkään kertaa. Siksi Timmermans ilmoitti vetäytyvänsä puolueensa johdosta ja politiikasta.

Tässä piilee Alankomaiden vaalien toinen tärkeä opetus.

Viimeistään nyt Brysselin lainsäädäntökoneiston ja myös jäsenmaiden päättäjien pitäisi ymmärtää, että Timmermansiin vahvasti henkilöityvä yksisilmäinen tapa jarruttaa ilmaston lämpenemistä ei maistu äänestäjille eikä siksi edistä kiistatta hyvää asiaa.

Jos Hollannin demarijohtajan opetuslapset Brysselissä eivät suostu antamaan periksi ja sama tuputtaminen jatkuu, EU ei tulevina vuosina pääse missään tapauksessa lähellekään asetettuja kunnianhimoisia päästötavoitteita.