Ilmastopolitiikkaan yhteiset tavoitteet

Hallitus hyväksyi viime viikolla pitkään valmistellun ilmastolain. Lain mukaan Suomen tavoitteena on vähentää päästöjä vähintään 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Ilmastolaki on niin sanottu puitelaki eikä se sisällä yksityiskohtaisia velvoitteita tai määräyksiä päästöjen vähentämiseen. Laki on tarkoitettu hallinnon työkaluksi päästövähennysten pitkän aikavälin suunnitteluun ja seurantaan.

Laki koskee EU:n päästökaupan ulkopuolella olevia maataloutta, asumista, liikennettä ja rakentamista.

Ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr.) mielestä ilmastolailla tavoitellaan Suomelle asemaa vähähiilisen yhteiskunnan edelläkävijänä. Niinistön mukaan ilmastolaki ei lisää kustannuksia, vaan tuottaa Suomelle lisäetua ja lisää kansainvälisiä markkinoita ympäristöteknologian ja -tiedon alueelta. (MT 6.6.)

Jopa hallituspuolueiden kesken on ollut erimielisyyksiä siitä, onko ilmastolaki edes tarpeellinen. Lain on pelätty myös lisäävän kustannuksia ja heikentävän Suomen kilpailukykyä.

Muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ja MTK:n mielestä ilman erillistä ilmastolakiakin olisi pärjätty, koska valtaosa säädöksistä tulee EU:sta.

MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mielestä uuden kansallisen lainsäädännön sijaan ympäristöviranomaisten pitäisi keskittää voimansa kansainvälisten päästösopimusten aikaansaamiseksi.

Metsäteollisuus ry:n energia- ja ilmastopäällikön Ahti Fagerholmin mielestä ilmastolaki on vanhanaikainen ja sekava. Hänen mielestään jää epäselväksi, mikä on se ongelma, jota ratkaisemaan ilmastolaki on valmisteltu.

Euroopan komissio julkaisi tammikuussa oman esityksensä EU:n tulevasta ilmastopolitiikasta. Esityksen mukaan jäsenmaiden pitäisi vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä vuoden 1990 tasosta 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Komissio esitti myös päästökaupan ulkopuoliselle sektorille 30 prosentin päästövähennystavoitteen vuoteen 2005 verrattuna. Jäsenmaakohtaiset päästötavoitteet on tarkoitus jyvittää myöhemmin. Ilmastolakiesityksessä hallituksen asettama 80 prosentin tavoite ei ainakaan paranna Suomen neuvottelumahdollisuuksia.

Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston päällikön Esa Härmälän mukaan päästökaupan ulkopuolisten päästöjen maakohtaisesta jyvittämisestä pitäisi saada lisätietoja ennen kuin Suomi sitoutuu 40 prosentin kokonaistavoitteeseen (MT 3.2.).

Suomella on huonoja kokemuksia päästöjen maakohtaisesta jyvittämisestä. EU-komissio esitti hiljattain, että EU:ssa pitäisi leikata ammoniakkipäästöjään kuusi prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

Leikkaukset eivät kuitenkaan jakaannu tasan, vaan Suomelta edellytetään 20 prosentin leikkausta. Tanskan tavoite on 24 prosenttia. Useimmille jäsenmaille leikkaustavoite on 1–4 prosenttia.

Tanskan tuottajajärjestön laskelmien mukaan päästöleikkaus maksaisi elintarvikeketjulle 11 000 työpaikkaa ja miljardi euroa vientitulojen menetyksenä vuodessa.

Hyvänä suorituksena ei voi Suomen kannalta pitää myöskään rikkidirektiivin säästämistä koskemaan vain Itämerta ja Englannin kanaalia.

On tietenkin hyvä, että Suomi on aktiivinen ympäristökysymyksissä. Aktiivisuus pitää kuitenkin suunnata kansallisten päätösten sijaan kansainvälisille pelikentille. Ilmasto- ja ympäristöongelmat ovat maailmanlaajuisia ja ongelmien ratkaiseminen edellyttää globaalia yhteistyötä.

Suomen kilpailukyky ei kestä muita maita tiukempaa säätelyä.