Sertifioinnin pitää tuoda lisäarvoa metsänomistajille – se edellyttää kuluttajien ymmärrystä sertifikaattien sisällöstä

PEFC on yleisin metsäsertifikaatti Suomessa. Kuva: Jarkko Sirkiä

Tunnetut metsäsertifikaatit, PEFC ja FSC, ovat uudistaneet kriteereitään kuluneen vuoden aikana. Uudistusten tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuutta aiempaa paremmin. Esimerkiksi säästöpuiden määrä kasvaa ja vesistöjen suojakaistat levenevät. Suomessa metsistä noin 93 prosenttia on PEFC-sertifioinnin piirissä ja 12 prosenttia FSC:n.

Sertifioinnin tarkoitus on osoittaa puutuotteen loppukäyttäjälle, eli kuluttajalle, että puut on kaadettu taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Suomalaista kuluttajaa merkit eivät kuitenkaan juuri tunnu kiinnostavan. MT:n Kantar Agrilla teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 64 prosenttia suomalaisista kokee, että sertifikaattimerkinnät eivät vaikuta ostopäätöksiin ja 19 prosenttia ei osaa ilmaista asiaan kantaansa.

Enemmän sertifikaatteihin kiinnittävät huomiota korkeammin koulututetut ja pääkaupunkiseudulla asuvat. Näissäkin ryhmissä yli puolet vastaajista viis veisaa sertifikaateille (MT Metsä 2.10.).

Tulos ei varsinaisesti yllätä. Metsien sertifiointi on kaukana keskimääräisen vessapaperin ostajan arjesta. Varsinkin sertifikaattien eroa on tavallisen kuluttajan vaikea hahmottaa. Suoraan kuluttajilta tulevat odotukset eivät olekaan sertifioinnin keskiössä. Niiden merkitys syntyy ennen kaikkea yritysten vastuullisuustavoitteista ja kansalaisjärjestöjen kampanjoista. Kyse on globaalista toiminnasta, jossa metsänomistajien näkemykset eivät useinkaan ole prosessissa riittävästi mukana.

Metsänomistajien kannalta sertifioinnissa on kyse isosta asiasta. Tapio Oy:n ja PTT:n tekemä selvitys arvioi, että tällä kierroksella toteutetut sertifioinnin kriteerimuutokset pienentävät metsänomistajien saamia vuotuisia hakkuutuloja 20,5 miljoonalla eurolla. Sertifioidusta puusta maksettava lisähinta ei useinkaan kata siitä aiheutuvia kustannuksia. Silloin kyse on metsänomistajan näkökulmasta vain kiristyvistä ympäristömääräyksistä.

Metsänomistajilla ei välttämättä ole kuluttajia parempaa tietoa omia metsiään koskevista sertifikaateista. Ryhmäsertifiointiin liitytään usein sen enempää asiaan paneutumatta. Seinäjokelainen metsäyrittäjä Jyrki Ilves muistuttaa maanantaina ilmestyneessä MT Metsän numerossa, että sertifiointi on edelleen vapaaehtoista ja myös sertifioimattomalle puulle on kysyntää.

Kuluttajien välinpitämättömyys sertifikaatteja kohtaan on hyvä muistutus alan toimijoille.  Kuva: Petteri Kivimäki

Suomalaiset metsänomistajat ovat olleet sertifioinnin uranuurtajia ja metsien kattava sertifiointi on edelleen suomalaisen vastuullisen metsätalouden tavaramerkki maailmalla. Sertifiointiin liittyy myös omaisuuden suojan kannalta ongelmallisia piirteitä, kuten FSC:n määrittelemät korkean suojeluarvon HCV-alueet. Metsäyhtiöt kartoittavat HCV-alueita myös PEFC-sertifioinnin piirissä olevista metsistä. EU:ssa on viime vuosina ollut kova yritys tuoda vapaaehtoisen sertifioinnin tilalle EU:n lainsäädäntöön perustuvia kestävyyskriteereitä.

EU:n toimivalta ei kuitenkaan yllä kansalliseen metsäpolitiikkaan, eikä lisäbyrokratia palvelisi sen enempää ympäristön kuin metsätaloudenkaan etuja.

Kuluttajien välinpitämättömyys sertifikaatteja kohtaan on hyvä muistutus alan toimijoille.

Viestintää ei ainakaan voi pitää kovin onnistuneena. Sertifikaattien tarkoitus on tuottaa metsänomistajille lisäarvoa. Jos kuluttajat eivät ymmärrä mitä ne tarkoittavat, ei sertifioiduista tuotteista myöskään makseta korkeampaa hintaa. Jos metsänomistajat eivät katso hyötyvänsä sertifikaateista, vaarana on koko järjestelmän rapautuminen.