Byrokratiaa ja huonosti valmisteltuja direktiivejä on saatu jo tarpeeksi ‒ uusien EU-päättäjien on tunnistettava maaseudun mahdollisuudet

Eurovaalien ääniharava Li Andersson (vas.) vaatii maataloudelta lisää ilmasto- ja ympäristötoimia. Kuva: Sanne Katainen

Viime syksyn ja talven viljelijämielenosoitukset eri EU-maissa olivat iso teema kesäkuun eurovaaleissa. Viljelijöiden tyytymättömyyteen on monia puhtaasti kansallisia syitä, mutta yhteinen nimittäjä protestien taustalla on viime vaalikaudella hurjasti kasvanut EU:n ympäristö- ja ilmastosääntely. Ympäristönsuojelun kustannuksia ollaan oltu vyöryttämässä kohtuuttomasti maaseudun elinkeinonharjoittajien niskaan. Härkäpäisyys, jolla ympäristösääntelyä ajetaan, herättää myös närää. Hyvä esimerkki tästä on ennallistamisasetus, joka meni läpi Itävallan vihreän ympäristöministerin sooloilun ansiosta. Demokratiassa päätökset pitää tehdä lain mukaan ja niillä pitää olla kansalaisten enemmistön hyväksyntä.

Populistipuolueiden kannatusnoususta huolestuneet valtapuolueet muuttivatkin vaalien alla kantojaan EU:n ympäristöhankkeisiin. Maatalouden asiaa puitiin huippukokousta myöten ja jatkokauttaan varmisteleva EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen löi jarruja päälle kautensa viime metreillä. Yleinen tunnelma on, että tulevan komission ohjelmassa turvallisuus ja elinkeinopolitiikka ajavat kaikkein kunnianhimoisimpien ympäristöhankkeiden edelle. Tilanne ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Vaikka vihreät puolueet kuuluivat vaalien suurimpiin häviäjiin, voi vihreä ryhmä nousta kuningattarentekijäksi, kun von der Leyen hakee enemmistöä valintansa taakse Euroopan parlamentista (MT 1.7.).

Kiinnostavia ovat myös vastavalittujen suomalaismeppien näkemykset maaseudun elinkeinojen asemasta. Vaalien ylivoimaiseksi ääniharavaksi nousseen vasemmistoliiton Li Anderssonin mielestä nykyisillä maataloustuilla on saatava enemmän ympäristö- ja ilmastohyötyjä. Tukisummaa hän ei kokonaisuutena lähtisi leikkaamaan (MT 8.7.). Toisiksi eniten ääniä saanut kokoomuksen Mika Aaltola painottaa maatalouspolitiikassa omavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Ilmastoasioissa EU:n ei kokoomusmepin mielestä tarvitse aina olla edelläkävijä (MT 3.7.). Kysymykseen siitä, millaista EU:n tulevan maatalous- tai metsäpolitiikan pitäisi olla, ei saada vastauksia. Se on valitettavaa, koska ehdotusten teko jää silloin yksin komission virkamiesten harteille.

Useimpien poliitikkojen ymmärrys maatalous- ja metsäasioista on valitettavan ohutta. Sama tietämyksen puute vaivaa päättäjiä lähes kaikissa EU-maissa. Metsät nähdään eurooppalaisessa keskustelussa usein pelkästään suojelun näkökulmasta. Maatalous taas kuvataan vanhanaikaisena ja taantuvana elinkeinona, joka vie rahat uusilta turvallisuuteen ja innovaatioihin keskittyviltä hankkeilta. Tosiasiassa maaseudun elinkeinot ovat EU-maiden talouden ja turvallisuuden selkärankaa. Ruokaketju työllistää unionissa kokonaisuudessaan yli 20 miljoonaa ihmistä. Puun käyttöön perustuvassa teollisuudessa työskentelee yli 3 miljoonaa EU-kansalaista. Ruokavienti on yksi unionin viime vuosien menestystarinoista. Vienti EU-maiden ulkopuolelle on vahvasti ylijäämäistä ja useimpina vuosina se on kasvanut tuontia nopeammin. Viime vuonna ruokaviennin arvo oli lähes 230 miljardia euroa. Esimerkiksi autoja vietiin EU:sta reilun 160 miljardin arvosta.

Taloudellisen merkityksensä lisäksi maaseudun elinkeinot varmistavat sen, että Venäjä tai mikään muukaan maa ei kiristä EU:ta ruuan tai energian saatavuudella. Samalla ne tarjoavat mahdollisuuden sitoa hiiltä ja ylläpitää luonnon monimuotoisuutta. Elävän maaseudun arvo matkailun, virkistyksen ja kulttuurin muodossa on valtava. EU:lta tarvitaan toimia, jotka tunnistavat ja tukevat näitä mahdollisuuksia. Lisäbyrokratiaa ja huonosti valmisteltuja direktiivejä ei Brysselistä kaivata.