Talous muuttuu vihreäksi
”Metsien kasvu ylittää reippaasti nykyiset hakkuut.”Valtiovarainministeriön viime viikolla julkistaman suhdannekatsauksen mukaan Suomen talous lepää tällä hetkellä yksityisen kulutuksen varassa. Vienti ei vedä ja euromaiden velkakriisi lisää epävarmuutta tulevasta.
Kotitalouksien kulutuksen kasvu on kuitenkin hiipumassa, koska ne ovat velkaantuneet matalien korkojen siivittämän ennätyksellisesti. Myös työllisyystilanne on heikkenemässä.
Suomen tilanne on kuitenkin moniin muihin maihin verrattuna hyvä ja tulevaisuus näyttää valoisammalta. Syynä optimismiin löytyy vihreästä taloudesta.
Maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja Juha Ojala katsoo, että tulevaisuudessa taloudellinen kasvu rakentuu yhä voimakkaammin uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön varaan (MT 20.6.).
Ojalan mielestä puuhun perustuvat biopolttoaineet, energia ja jatkojalosteet sekä puurakentaminen ovat tulevaisuuden kasvualoja.
Suomessa on hyvät mahdollisuudet puun hyödyntämiseen, koska metsien kasvu ylittää reippaasti nykyiset hakkuut. Suomalaisissa metsissä kasvaa puuta 101 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, mutta sitä hakataan vuosittain vain noin 60 miljoonaa kuutiota.
Metsäntutkimuslaitoksen mukaan Suomessa on viisi miljoonaa hehtaaria metsää, joita ei ole kolmeen vuosikymmeneen käsitelty mitenkään.
Pellervon taloustutkimuksen (PTT) mukaan kilpailu luonnonvaroista ja maasta tulee maailmassa kiihtymään. PTT:n metsäekonomisti Matleena Kniivilän mukaan maailma on ajautunut kriiseihin, jotka liittyvät luonnonvaroihin, energiaan, ilmastonmuutokseen, ruokaan ja luonnon monimuotoisuuteen.
Suomella on suuret luontaiset mahdollisuudet olla omalta osaltaan ratkaisemassa näitä ongelmia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
