Suomen soita ei uhkaa mikään

Suomi on soiden suurvalta. Kaikkiaan Suomessa on soita lähes 10 miljoonaa hehtaaria, mikä on melkein kolmannes koko maapinta-alasta.

Suot ovat Suomelle tärkeä luonnonvara. Paitsi, että ne ovat ekologisen tasapainon kannalta keskeisiä luonnonelementtejä, ne ovat myös tärkeä osa uudistuvia luonnonvaroja. Suot kasvavat sekä turvetta että puuta.

Suomen soista on suojeltu tähän mennessä 1,2 miljoonaa hehtaaria. Määrä on valtava, mutta sekään ei kerro kaikkea. Kaikkiaan luonnontilaisia soita on Suomessa lähes puolet, yli 45 prosenttia.

Osa soista on ojitettu puuntuotannon tehostamiseksi. Suo-ojituksen tulokset ovat tunnetusti olleet vaihtelevia. Puuntuotanto on keskimäärin lisääntynyt, mutta epäonnistumisiakin on tapahtunut. Niinpä soita on ryhdytty myös ennallistamaan takaisin alkuperäiseen olotilaansa. Luonnontilaisten soiden määrä kasvaa.

Turvetuotannossa soista on vain 0,7 prosenttia. Suomen soiden energiasisältö on kuitenkin valtava, se on noin kaksi kolmannesta Norjan öljyvaroista. Turvetta tulisikin käyttää paljon nykyistä enemmän, koska se on kotimainen polttoaine ja paljon parempi vaihtoehto kuin kivihiili tai öljy.

Edellinen hallitus päätti laajentaa soidensuojelua lisäämällä nykyiseen 1,2 miljoonaan hehtaariin vielä 100 000 hehtaaria soita. Osa soidensuojelun lisäohjelmaan kaavailluista soista on yksityisiä, osa valtionmaita.

Uusi ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen halusi vielä tutkia ohjelmaa ja otti valmisteluun aikalisän. Grahn-Laasonen kysyi – aiheellisesti – eikö soidensuojelua voitaisi tehdä ensisijaisesti vapaaehtoisin toimin. Suojeluohjelman ajatus kun oli, että yksityiset suot pakkolunastetaan valtiolle.

Edellisen ympäristöministerin Ville Niinistön mielestä vapaaehtoisuus ei soidensuojelussa toimi. Suorastaan runollisiin korkeuksiin ministeri nousi sanoessaan Helsingin Sanomissa, että ohjelman lykkääminen on ”totaalinen ympäristökatastrofi”.

Tiedossa ei ole, onko Ville Niinistö itse vieraillut usein suolla. Kommenteistaan päätellen ei ainakaan kovin usein.

Suomen soita ei todellisuudessa uhkaa mikään. Suot ovat olleet tuhansia vuosia siellä missä ne ovat. Soiden ottaminen turvetuotantoonkin on aina vuosien mittainen, valvottu prosessi.

Jos soille halutaan suojelustatus, vapaaehtoisuus on tässäkin pakkoa parempi keino. Epäilemättä Grahn-Laasosen rakentava linja tuottaa paljon paremman tuloksen kuin Niinistön räyhäävä sanelupolitiikka.

Ympäristöministeri totesi (MT 5.12), että maanomistajien suojeluhalukkuuteen on vaikuttanut myös kysymys metsästyksen asemasta. Metsästäjien edustajia ei ole aiemmin otettu mukaan valmisteluun, mikä sekin kertoo halusta rakentaa vastakkainasettelua.

Metsästyksen ja kalastuksen kieltäminen suojelualueilla ei ole järkevää. Suojeltu luonto päinvastoin tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet virkistyskäyttöön.

Grahn-Laasonen ilmoitti viime viikolla, että soidensuojelun lisäohjelman valmistelu yksityismailla jatkuu ja asiaa pohtiva toimikunta jatkaa työtään vuoden 2015 loppuun. Kompromissi oli järkevä.

Ministerin linjauksen mukaan nyt selvitetään maanomistajien käsityksiä suojelusta. On kummallista, että tätäkään ei ole tehty kunnolla aikaisemman valmistelun kuluessa.

Suojeluohjelma jaksotetaan ja sitä aletaan toteuttaa ensimmäisenä valtionmailla. Silloinkin on muistettava, että kaikkien yhteiselle Metsähallitukselle on suoritettava asianmukainen korvaus suojelusta.

Valtio on kiristänyt jatkuvasti Metsähallituksen tulostavoitteita tavalla, joka ei ole pitkällä tähtäyksellä kestävää. Jos Metsähallitus saa tuloksensa täyteen vain myymällä maitaan, ollaan metsässä pahemman kerran.