Biden ja Scholz yrittävät epätoivoisesti vaikuttaa Venäjän hyökkäyssodan kulkuun, mutta paljastavat vain omat virheensä

Yhdysvaltain väistyvä presidentti Joe Biden tapasi Saksan liittokansleri Olaf Scholzin Berliinissä lokakuun puolivälissä. Kuva: Imago / Lehtikuva

Pääkirjoitus|Politiikka ja talous

19.11.202414:00

Pääkirjoitus

Tapio Nurminen

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on jatkunut 1000 päivää. Rintamalla ei ole nopeaa käännettä näköpiirissä. Ratkaisevaa muutosta odotetaan poliittiselta puolelta, kun Donald Trump palaa Yhdysvaltain presidentiksi 20. tammikuuta.

Trump on luvannut lopettaa sodan nopeasti, mutta kukaan ei tiedä, mitä se tarkoittaa käytännössä. Sekä USA:ssa että johtavissa EU-maissa varaudutaan kuitenkin selvästi siihen, että Trumpin ”diili” on myrkkyä Ukrainalle.

Yhdysvaltain väistyvä presidentti Joe Biden ja hallituskriisiin ajautuneen Saksan liittokansleri Olaf Scholz ovat tehneet tästä asetelmasta omat hyvin erilaiset johtopäätöksensä.

Biden käänsi takkinsa ja antoi Ukrainalle luvan iskeä USA:n toimittamilla pidemmän kantaman ohjuksilla pitkälle Venäjän puolelle. Scholz puolestaan soitti Venäjän presidentti Vladimir Putinille ja yritti taivuttaa tätä lopettamaan sodan.

Bidenia ja Scholzia on koko konfliktin ajan yhdistänyt pelko siitä, että sota laajenee Naton ja Venäjän väliseksi. USA ja Saksa ovat Ukrainan suurimmat sotilaalliset tukijat, mutta jokaista uutta tukiaskelta on harkittu liian pitkään ja liian tarkasti.

Nimenomaan Bidenia ja Scholzia voi syyttää Ukrainaa tukevan rintaman historiallisesta virheestä. Venäjän hyökkäystä torjuvalle maalle ei ole toimitettu riittävää määrää riittävän tehokasta aseistusta riittävän aikaisessa vaiheessa. Jos olisi, Ukrainan asema rintamalla ja mahdollisissa tulevissa rauhanneuvotteluissa olisi nyt parempi.

Biden yrittää ennen Trumpin paluuta pelastaa, mitä pelastettavissa on. Pidemmän kantaman ohjuksilla Ukraina pystyy Venäjältä valtaamassaan Kurskissa torjumaan venäläisten ja pohjoiskorealaisten joukkojen vastahyökkäyksen. Ja iskemällä venäläisille sotilaskentille ukrainalaiset pystyvät myös estämään ainakin osan Venäjän rajuista ilmahyökkäyksistä.

Bidenin ratkaisulla on kuitenkin merkitystä vain, jos Ukraina voi jatkaa iskujen tekemistä myös sen jälkeen, kun valta Washingtonissa on vaihtunut. Lisäksi sen olisi voitava käyttää vastaaviin iskuihin myös Ranskan, Britannian ja ehkä jopa Saksan toimittamia ohjuksia. Näin tuskin kuitenkaan tapahtuu.

Scholzin neuvottelualoitteesta Ukraina hyötyy vielä vähemmän. Saksan johtajan motiivi oli ennen muuta sisäpoliittinen. Saksassa järjestetään 23. helmikuuta ennenaikaiset parlamenttivaalit. Venäjän hyökkäyssodan lopettaminen on vääjäämättä yksi keskeinen vaaliteema. Scholz yrittää välttää kitkerän tappion profiloitumalla rauhankansleriksi.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi arvosteli Scholzia ja moitti USA:n väistyvää hallintoa siitä, että iskut sallitaan vasta nyt. Samaan aikaan hän korosti haluavansa lopettaa sodan ensi vuonna diplomaattisin keinoin.

Hyvään lopputulokseen Ukraina pääsee kuitenkin vain siinä tapauksessa, että USA puhaltaa myös Trumpin johdolla yhteen hiileen Euroopan kanssa. Ukrainan sotilaallista tukemista on lisättävä ja Putinille on tehtävä selväksi, että hän häviää enemmän kuin voittaa, jos sota jatkuu pitkään.

Euroopan mahtimaiden pitäisi nyt keskittyä neuvottelemaan Trumpin kanssa siitä, millaisilla ehdoilla hän suostuu luopumaan omista yksipuolisista rauhansuunnitelmistaan ja lähtee kampittamaan Putinia yhdessä eurooppalaisten liittolaisten kanssa. Keskeisin ehto, johon pitäisi taipua, lienee se, että Eurooppa kantaa jatkossa suuremman vastuun omasta turvallisuudestaan.

Missään tapauksessa Trumpia ei pidä päästää ratkaisemaan Venäjän hyökkäyssotaa yksin Putinin kanssa ukrainalaisten ja eurooppalaisten päiden yli. Ja toisaalta ilman USA:n tukea Euroopan on turha yrittää painostaa Venäjää Ukrainan kannalta siedettävään ratkaisuun.