Ay-liike ajautui siltaan, josta se ei ilman omia avauksia pääse ylös

Pääkirjoitus|Politiikka

29.9.202305:30

Kolumni

Jouni Kemppainen

Palkansaajaliike on ajautunut oikeistohallituksen edessä hankalaan tilanteeseen. Kun korkojen nousu vie velkaantunutta valtiota yhä pahempaan siltaan, ay-liike löytää itsensä samasta asemasta.

Vielä toistaiseksi suurimman palkansaajajärjestön SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on tyytynyt arvostelemaan hallituksen esityksiä 100 000 uuden työpaikan luomisesta oikeistolaiseksi bluffiksi. Toimihenkilöiden STTK:n Antti Palola on peesannut taustalla.

Eloranta ja koko palkansaajaliikkeen johto tietävät, ettei tämä tässä tilanteessa riitä. Painimatolla on oltava aloitteellinen. Muuten ay-liike putoaa jatkosta väistämättä.

Kun hallitus ajaa läpi uusia käytäntöjä, joilla kansalaisia kannustetaan työllistymään, laajan poliittisen lakko-oikeuden puolustaminen, paikallisen sopimisen vastustaminen ja muiden työmarkkinakonkeloiden ylläpitäminen näyttää menneen maailman meiningiltä.

Palkansaajaliikkeen tavoitteena voisi hyvin olla työllisyyden nostaminen ja valtion verotulojen kartuttaminen.

Lakkovalmistelujen sijasta ay-liike voisi harkita uusia avauksia, joilla se pystyisi kääntämään esimerkiksi paikallisen sopimisen itselleen voitoksi.

Jo tällä hetkellä monilla työvoimapulasta kärsivillä aloilla vallitseva palkkataso ylittää työehtosopimusten tason.

Olisiko liukumien edistäminen itse asiassa sellaista paikallista sopimista, joka voisi olla sekä palkansaajien että yritysten etu?

Myös työttömyysturvan porrastaminen on asia, jossa palkansaajaliike voisi tehdä välttämättömyydestä itselleen helposti hyveen.

Suurimmalle osalle liittojen jäsenistä muutokset kannustavampaan työttömyysturvaan käyvät oikein hyvin.

Aloite asiasta kannattaisi nyt ottaa Hakaniemessäkin omiin käsiin ja edistää väistämätöntä muutosta.

Kiinnostavaa on, millaisilla aloitteilla Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren tulee asiassa esiin. Ei ole lainkaan itsestään selvää, että Akava-pomo lähtee mukaan ay-liikkeen perinneseuraan.

Työtaisteluvalmutta on akateemisillakin, mutta sen lisäksi tilaa olisi muutamalle räväkälle ajatukselle.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on luvannut hallituksensa kuulevan erityisesti työmarkkinoiden keskusjärjestöjä.

Kuuleminen on hyvä, mutta ilman uusia ajatuksia ja tekoja Suomen tilanne ei helpotu.

Tämä koskee myös Elinkeinoelämän etujärjestö EK:ta, joka on tähän asti pystynyt luovimaan hallituksen peesissä. Neuvottelujen aloittamista työnantajat eivät voi loputtomiin väistää,

Kun lakot aikanaan alkavat ja maa ajautuu työtaistelujen kierteeseen, lasku jää yritysten maksettavaksi. Kansantalouden osalta menetykset maksamme me kaikki vähentyneinä verotuloina.

Nopea sopiminen on aina hidasta prosessia parempi. Parasta olisi, jos osapuolilta löytyisi vielä valmiutta välttää katastrofi, josta ei ole pääsyä ulos.

Sankaruutta olisi tekijöille tarjolla.