Ad Blue -hulluuden täytyy loppua – pallo on nyt suomalaisilla virkamiehillä
EU-komissio on luvannut helpotusta jäätyvän urealiuoksen ongelmaan. Traficomin pitää uskaltaa toimia yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa.Euroopan komissio sai viime viikolla harvinaisia kiitoksia. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n mukaan Brysselissä on viimein alettu ymmärtää Ad Blue -lisäaineen jäätymisongelmia pohjoisissa olosuhteissa. Lisäainetta pitää käyttää uudemmissa diesel-autoissa ja työkoneissa typpioksidipäästöjen vähentämiseksi.
Vaikuttamistyötä on tehty vuosia. Suomalaismepit ovat jättäneet komissiolle viisi kirjallista kysymystä. Asia on ollut esillä niin hallituksessa kuin eduskunnassa. Komission virkamiehille jopa esiteltiin pakastimesta nostettua Ad Blue -pulloa. Jäässä oli.
Valitettavasti kannustavat puheet jäävät EU:ssa usein sellaisiksi. On puhuttu uudesta standardista, tulevien Euro 7 -päästörajojen viilaamisesta ja kansallisten tyyppihyväksyntäviranomaisten ohjeistamisesta. Viime kädessä valvonta kuuluu Suomessa Traficomille.
Adblue ei ole pieni ongelma
Ad Blue -ongelman hankaluus johtuu siitä, että aineen käyttöä ei suoraan vaadita EU-lainsäädännössä. Markkinoilla olevat paremmin pakkasta kestävät urealiuokset kyllä täyttävät EU:n vaatimukset, mutta eivät ole asianmukaista ISO-standardia. Moottorivalmistajat taas ovat tyyppihyväksyneet tuotteensa tämän vakiintuneen standardin mukaan. Saksalainen auto- ja komponenttiteollisuus on vahvasti mukana ISO:n standardointityössä. Ad Blue taas on Saksan autoteollisuusliiton omistama tuotemerkki.
Suomalainen, paremmin pakkasta kestävä Defrosta-liuos on tänä talvena ollut koekäytössä sadoissa ammattiliikenteen ajoneuvoissa ja työkoneissa. Sitä voi käyttää omalla vastuulla, mutta esimerkiksi valmistajien viralliset takuut eivät tällöin ole välttämättä voimassa. Kemira kehitti vastaavan liuoksen jo parikymmentä vuotta sitten. Se on myynnissä lähinnä Yhdysvaltojen markkinoilla.
Ad Blue ei ole pieni ongelma. SKAL:n ja koneyrittäjien kyselyiden mukaan urealiuoksen jäätymisestä kärsii yli 70 prosenttia yrittäjistä. Kalliit ja aikaa vievät viat ovat tuttuja lähes jokaiselle dieselautoilijalle ja maatalousyrittäjälle. Kyse on kymmenien miljoonien eurojen kustannuksista. Jäätyminen myös estää aineen varsinaisen tarkoituksen, eli päästöjen vähentämisen. Houkutus kytkeä laitteisto pois käytöstä on korkea.
Ongelman ratkaisu ei saa enää hukkua paperinpyöritykseen. Käytännössä pallo on tyyppihyväksyntäviranomaisella, eli Traficomilla. Komission selkänoja on olemassa. Kerrankin suomalaisten virkamiesten täytyy kyetä ryhdikkäisiin päätöksiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









