Puolustuskyky perustuu yhä omaan armeijaan – Omaa maanpuolustustahtoa ei voi Natolle ulkoistaa

Maanantaina palvelukseen astuneet 12 tuhatta alokasta ovat mainio esimerkki yleiseen asevelvollisuuteen perustuvasta suomalaisesta puolustuskyvystä.  Kuva: Markku Vuorikari

Uutiset Ukrainasta ovat viime päivinä olleet huolestuttavia.

Venäjä on pystynyt armottomalla kulutussodallaan vahvistamaan asemiaan itärintamalla. Ukrainan armeijalla ei ole voimia työntää hyökkääjiä takaisin.

Sodan kulkua seurataan huolestuneina lännessä, joka pyrkii tasapainoilemaan Ukrainan varustamisen ja kriisin laajentumisen välillä. Erityisen tarkasti Venäjän sodan käynnin tapaa on syytä seurata Suomessa.

Vaikka Venäjä on nyt vahvistanut asemansa Ukrainan itäisillä alueilla ja näyttää onnistuvan luomaan maayhteyden jo vuonna 2014 valtaamaansa Krimiin, se on kärsinyt hyökkäyksessään valtavia tappioita.

Ukrainalaisten arvioiden mukaan jopa yli 30 tuhatta venäläistä olisi kaatunut helmikuussa alkaneessa sodassa. Lisäksi Venäjä on menettänyt valtavan määrä kalustoaan, erityisesti sen yritettyä vallata Kiovan sodan alkuvaiheessa.

Ukrainan arviot ovat luonnollisesti vahvistamattomia ja todennäköisesti liioiteltuja, mutta oikeaa suuntaa ne antavat.

Viime viikkoina myös Ukrainan armeijan tappiot ovat kasvaneet. Syynä on Venäjän epäsuora tulitus asutuskohteisiin, joita se tuhoaa silmittömällä ja Syyrian sodasta tunnetulla tavalla.

Venäjän on arvioitu käyttävän päivittäin jopa kymmeniä tuhansia ammuksia ukrainalaisten kaupunkien moukarointiin.

Tällaisesta tulivoimalta suojautuminen on puolustajille mahdotonta ilman omaa kykyä pitkän kantaman raketti-iskuihin.

On mahdollista, että Ukraina näihinkin vielä kykenee saatuaan länneltä uusia aseita. Tässä vaiheessa pahasti kuluneiden ukrainalaisten joukkojen oli kuitenkin vetäydyttävä Luhanskin alueelta.

Ukrainalaisten mahdollisuuksia tuhotun maan taktiikkaa noudattavan häikäilemättömän vihollisen vastustamiseen tukee toki lännen sitoutuminen maan puolustamiseen. Tähän asti annetut tarvikkeet eivät kuitenkaan auta.

Lisäksi Venäjän kykyä pommittaa siviilikohteita eri puolilla Ukrainaa on vaikea vastustaa, erityisesti jos tulittaminen tapahtuu Valko-Venäjän alueelta.

Myös ukrainalaisten oma halu puolustaa maataan on saanut osakseen kansainvälistä ihailua.

Puolustajien motivaatio on ollut aivan eri luokkaa kuin hyökkääjien, joista osa tuskin on edes ymmärtänyt mihin heidät on usutettu.

Suomi ja Ruotsi tekivät tunnetulla tavalla omat johtopäätöksensä ja ovat hakeneet Naton jäsenyyttä.

Samalla hakijamaat ovat saaneet Yhdysvalloilta, Britannialta ja useilta muilta Nato-mailta turvalllsuustakuut, joiden suojassa puolustautuminen Venäjän mahdollisilta aggressioilta on helpompaa.

Vaikka Nato-jäsenyys aikanaan muuttaa Suomen puolustusvoimien toimintatapaa, pelkästään Natolle puolustusta ei voi ulkoistaa. Omien joukkojen iskukyvystä ja yhteiskunnan suojatumisesta on huolehdittava edelleen itse.

Erityisesti ilmavoimien vahvistaminen ja yhteistyön kehittäminen Ruotsin ja muiden pohjoismaiden kanssa ovat olleet tärkeämpiä asioita kuin aiemmin ehkä ymmärrettiinkään.

Kuten Turkin venkoilusta ja Yhdysvaltain sisäisen poliittisen tilanteen arvaamattomuudesta on nähty, läheisiä kumppaneita pitää hankkia myös itse. Pohjoisen Euroopan maat ovat myös Natossa Suomelle edelleen luotettavia ja luontevia liittolaisia.

Myös kotimainen ruokaturva ja yhteiskunnan rakenteen hajasijoittaminen nousevat nyt aivan uuteen arvoon Venäjän infrastruktuuria ja kaupunkeja tuhoavan sodankäynnin valossa.

Maanantaina palvelukseen astuneet 12 tuhatta alokasta ovat mainio esimerkki yleiseen asevelvollisuuteen perustuvasta suomalaisesta puolustuskyvystä.

Myös tästä on syytä pitää kiinni, vaikka Nato kuinka arvostaisi ammattisotilaiden suorituksia. Omaa maanpuolustustahtoa ei voi Natolle ulkoistaa.