Kiekkoväki on yltänyt urheilua suurempaan ‒ Suomalaisten voittamisen kulttuuri on omalaatuista, mutta vastustamatonta

Tällä vuosituhannella sekä miesten, naisten että nuorten maajoukkueet ovat saavuttaneet alati vahvistuvaa menestystä, mutta viime vuosien tapaiseen ilotulitukseen kukaan ei olisi uskonut. Kuva: Johannes Tervo

Samalla majoukkueen merkitys koko maan identiteetille on noussut suureksi. Kiekkokulta on suomalaisille tärkeä keino valaa uskoa itseensä, erityisesti nykyisenä epävarmana ja turvattomana aikana.

Kun kansakunta oli nuori, kansallista identiteettiä ja muiden hyväksyntää etsittiin juoksuradoilta ja hiihtoladuilta. Pitkään jääpallo oli talvisista joukkuelajeista isoveli. Vähitellen nopea, moderni ja kansainvälisempi jääkiekko ohitti kilpailijansa. Viimeistään 1970-luvulla jääkiekosta tuli nimenomaan suomalaisten oma juttu, vaikka ensimmäistä arvokisamitalia jouduttiin odottamaan aina Calgaryn olympialaisiin 1988.

Seuraavalla vuosikymmenellä jatkuvasta arvokisamenestyksestä tuli realistinen tavoite. Ensimmäinen maailmanmestaruus 1995 oli samalla symboli ankarasta taloudellisesta lamasta nousulle.

Tällä vuosituhannella sekä miesten, naisten että nuorten maajoukkueet ovat saavuttaneet alati vahvistuvaa menestystä, mutta viime vuosien tapaiseen ilotulitukseen kukaan ei olisi uskonut.

Myös tässä on jotain suomalaista. Menestys on ansaittava hitaasti, työtä tehden, kärsimysten ja pettymysten kautta. Silloin se vasta on ansaittua niin, että koko kansa sitä arvostaa.

Ja tässä ollaan. Paitsi arvokisamitaleja, suomalainen järjestelmä on tuottanut hienon tukun huippuja Pohjois-Amerikan jääkiekkoliigaan NHL:ään.

Samalla suomalainen huippu-urheilu on tuottanut jotakin uutta myös kansainväliseen urheilukulttuuriin. Kiekkoliiton nykyinen valmennusjärjestelmä saattaa olla tällä hetkellä kaikkien lajien parissa maailman paras. Juniorityö on vahvaa, liiton taloudesta on huolehdittu hyvin, valmentaja Jukka Jalonen on yksi parhaista, ellei paras joukkuevalmentaja juuri nyt.

Kiekkoliiton puheenjohtaja, OP-pankkiiri Harri Nummela voi olla syystäkin tyytyväinen. Hänen aikanaan menestys on jatkunut ja jopa vahvistunut. Suomalaisten voittamisen kulttuuri on omalaatuista, mutta ainakin tällä hetkellä vastustamatonta.

Maajoukkueeseen voidaan valita kymmenien pelaajien joukoista aina sopiva otos ja lopputuloksena näyttää olevan yhtenäinen, itsetuntoinen ja järjestelmällisesti pelaava leijonajoukkue.

Siinä on jotain samaa kuin suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa suuria tähtiä ja uhoamista ei ole koskaan lopulta arvostettu. Säntillinen ja uuttera työ on sittenkin arvokkaampaa.

Kiekkoväen menestyksestä suurin osa kuuluu kuitenkin jääkiekkoäideille ja -isille, jotka ovat vuosikymmenten ajan juoniorivalmentajien kanssa jaksaneet puurtaa lastensa kanssa lajin parissa. Pyyteetön ja aikaa ja rahaa vievä vapaaehtoistyö on perusta, jolle nykyinen kansallinen kimallus perustuu.

He ovat jaksaneet opettaa paitsi hyökkäämistä ja puolustamista, myös vastustajan arvostamista ja arvopohjaa, jolla joukkueet menestyvät.

Kun kiekkoliiton pitkäaikainen toimitusjohtaja Matti Nurminen juuri valittiin kansainvälisen jääkiekkoliiton pääsihteeriksi, arvopohjaiselle urheilulle avautuu suuri mahdollisuus. Pitkään kansainvälisessä kiekkoliitossa vaikuttanut Kalervo Kummola on tehnyt ison työn uskaltaessaan ajoissa asettua ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneitä maita vastaan.

Nurmisella on mahdollisuus nyt jatkaa tästä. Jääkiekolla on mahdollisuus erottua edukseen myös korruption vastaisessa taistelussa, joka ei huippu-urheilussa ole minkäänlainen itsestäänselvyys.