
Aselepo USA:n ja Kiinan kauppasodassa on laiha lohtu, jos Eurooppa ei kahdessa asiassa toimi nopeasti ja päättäväisesti
Kiinan johtaja oli ainoa, joka pani Trumpille kovan kovaa vastaan.Maailman mahtimaiden johtajilla on yksi yhdistävä tekijä. Kiinan Xi Jinping alleviivasi sitä tavatessaan Donald Trumpin Etelä-Koreassa viime kuun lopussa.
Molemmat pyrkivät tekemään keinoja kaihtamatta ja muista piittaamatta omista suurvalloistaan entistä suurempia ja mahtavampia.
USA:n presidentti katsoo enemmän menneisyyteen ja haluaa palauttaa erityisesti taloudessa sellaista menetettyä mahtia, joka ei enää ole tätä päivää. Kiinan kommunistidiktaattori tähtää tulevaisuuteen ja yrittää kiilata Yhdysvaltojen ohi maailman ykköseksi kaikilla mittareilla.
Donald Trump ja Xi Jinping tapasivat Etelä-Koreassa lokakuun lopussa. Kuva: Andrew Caballero-Reynolds / AFP / LEHTIKUVAEuroopalle tämä kaksintaistelu on ennen muuta uhka.
Etelä-Korean huipputapaamisen hyvä uutinen oli se, että suurvallat sopivat vuoden kestävästä aselevosta keskinäisessä kauppasodassa.
Kiinan perääntyminen maametallien vientirajoituksista on helpotus Euroopalle.
Yksityiskohtia hiotaan vielä. Se kuitenkin tiedetään, että Kiina poistaa arvokkaiden maametallien vientirajoitukset ja lupaa ostaa soijapapuja Yhdysvalloista. USA taas helpottaa tehokkaimpien mikrosirujen vientiä ja madaltaa Kiinalle määrättyjä tuontitulleja.
Erityisesti Kiinan perääntyminen maametallien vientirajoituksista on helpotus myös Euroopalle.
Kiista Hollannissa toimivasta perusmikrosiruja valmistavasta kiinalaisten omistamasta Nexperiasta uhkasi seisauttaa eurooppalaisen autoteollisuuden, koska sirutoimitukset Kiinasta tyssäsivät.
Käytännössä tässäkin EU-maat kärsivät nimenomaan USA:n ja Kiinan kahinoinnista. Nyt se on hellittämässä.
Yhdysvallat havittelee Grönlantia itselleen sen runsaiden luonnonvarojen vuoksi. Varapresidentti J.D. Vance vieraili maaliskuussa Tanskalle kuuluvalla saarella. Kuva: Jim Watson / AFP / LEHTIKUVATrump tietysti myi kompromissin suurena omana voittonaan. Todellisuudessa aselepo syntyi, koska Xi ei lähtenyt mielistelemään turhamaista kiinteistömiljardööriä, vaan päinvastoin ajoi vastapuolen nurkkaan tuontirajoituksilla.
Kiina hallitsee 70 prosenttia harvinaisten maametallien kaivostoiminnasta ja 90 prosenttia erottelusta ja jalostuksesta. Nimenomaan jalostusmonopoli on Xin keskeisin kiristyskeino. (Financial Times 9.10.)
Eurooppa on tämän asian kanssa vielä enemmän pulassa kuin Yhdysvallat. Ei vähiten siksi, että Trump yrittää ratkaista USA:n ongelmaa nopeasti ja aggressiivisesti – on itse asiassa yrittänyt jo pitkään.
Kiina hallitsee 70 prosenttia harvinaisten maametallien kaivostoiminnasta ja 90 prosenttia erottelusta ja jalostuksesta.
Grönlanti-öykkäröinnissä oli pohjimmiltaan kyse Tanskalle kuuluvan saaren luonnonvaroista. Trump on kytkenyt myös Ukrainan tukemisen maan maametallivaroihin ja Brasilian, Japanin sekä Australian kanssa on sovittu yhteistyöstä.
Vaikka ongelma on tiedossa, EU:ssa ei ole päästy juuri alkua pidemmälle. Esimerkiksi Brasilian kanssa yhteistyöneuvottelut jämähtivät, koska Trump kiilasi omine ehdotuksineen ohi. (Der Spiegel 30.10.)
Tällainen vatulointi ei enää voi jatkua. Eurooppa ei voi jäädä lepäämään laakereilla, vaikka Kiina osana Trumpin ja Xin diiliä luopuu arvokkaiden maametallien vientirajoituksista.
Myös Suomen maaperästä, erityisesti esimerkiksi Sotkamon seudulta, löytyy arvokkaita maametalleja. Kuva: Pentti VänskäOman eurooppalaisen tuotannon vahvistamiseen pitää panostaa paljon enemmän ja nopeammin, vaikka Kiinasta arvoraaka-aineita saa aina halvemmalla. Myös Suomi voi omine maametallivaroineen kantaa kortensa kekoon.
Kiinan ja USA:n kuhertelussa on myös toinen Euroopan kannalta uhkaava ja huolestuttava piirre.
Trump ei selvästikään halua painostaa Kiinaa vähentämään tukeaan Ukrainaa moukaroivalle Venäjälle. Hän antoi ymmärtää, että asiaa kyllä sivuttiin Etelä-Koreassa, mutta varoi visusti moittimasta Kiinaa.
Trump ei ole luotettava liittolainen. ukrainalaisille eikä eurooppalaisille.
Jo pitkään on ollut selvää, että Euroopan on toimittava huomattavasti päättäväisemmin ja nopeammin, jos halutaan, että Ukraina pysyy itsenäisenä ja että rauhanratkaisu on edes jollain tavalla siedettävä.
Mahtimaiden johtajien tapaamisesta saatiin uusin valitettava vahvistus sille, ettei Trumpin varaan voida laskea. Hän ei ole luotettava liittolainen. Ei ukrainalaisille eikä eurooppalaisille.
Siksi EU-maiden on junailtava Ukrainalle sekä rahaa että aseita niin nopeasti ja niin paljon kuin mahdollista täysin riippumatta siitä, miten ja missä Trump edistää omia etujaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







