Itämeri ei saa olla kaatopaikka

Itämerellä on iso merkitys suomalaisille. Koska Suomi on maailmanmarkkinoiden näkökulmasta saari, on Itämeren kautta tapahtuva tavaroiden kuljetus meille elintärkeää. Taloudellisten arvojen lisäksi meri merkitsee muun muassa ravintoa ja virkistystä.

Itämeren tärkeys näkyy muun muassa siinä, että Suomi on ainoa maa, jolla on oma kansallinen Itämeren alueen strategia. Suomen Itämeri-suurlähettilään Helena Tuurin visio on, että puhdas Itämeri ja sen elinvoimainen meriluonto ovat turvattuja ja kestävästi hyödynnetty voimavara. (MT Yliö 19.10.2020)

Koska Itämeren suojelu ei onnistu ilman kansainvälistä yhteistyötä, on Suomi ollut aloitteellinen. Valtioiden lisäksi yhteistyötä tekevät kansalaisjärjestöt ja kaupungit.

Paljon on saatu aikaan, mutta tekemistä riittää edelleen, koska Itämeren tilaa pidetään hälyttävänä.

Meren tilasta syyllistetään lähes poikkeuksetta ruuantuotantoa, ja monet muut Itämeren tilaan vaikuttavat tekijät jätetään huomiotta.

Itämeren suojelun ekonomian professori Kari Hyytiäinen näkee – monista muista tutkijoista poiketen – Itämeren alkaneen elpyä rehevöitymisestä. Hän muistuttaa, että alkutuotannossa tehdään Itämeren suojelemiseksi paljon ja meren ravinnekuormitusta on vähennetty vuosikymmeniä. Meren tilanne paranee viiveellä, koska toipumista hidastaa Hyytiäisen mukaan myös meren pohjasta vapautuvat ravinteet. (MT 26.3.)

Vaikka meri on alkanut elpyä rehevöitymisestä, uhkaavat sitä toisenlaiset ongelmat. Niitä ovat Hyytiäisen mukaan muun muassa mikromuovit, lääkejäämät, tulokaslajit ja vedenalainen melu.

Muoveja päätyy meriin maailmanlaajuisesti käsittämätön määrä. Ellen MacArhur Foundationin muutama vuosi sitten julkistaman raportin mukaan meriin joutuu vuosittain ainakin kahdeksan miljoonaa tonnia muovia. Lisäksi muovien tuotannon arvioidaan nelinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä.

Esimerkiksi melun vaikutusta merissä eläviin eliöihin ja mikromuovin kulkeutumisesta ravintoketjussa on tutkittu vain vähän. Kaikkea ei tarvitse edes tutkia, koska ongelmat ovat jokaisen nähtävissä ja samalla myös helposti estettävissä.

Hyytiäisen mielestä hyvä esimerkki piittaamattomuudesta ovat tupakan tumpit, joita kulkeutuu muun muassa lumen mukana mereen. Muun roskan lailla mereen joutuu myös auton renkaista irronnutta mikromuovia.

Lääkejäämiä voi vähentää viemällä vanhentuneet ja käyttämättä jääneet lääkkeet apteekkiin sen sijaan että heittäisi ne viemäriin. Lumen mukana meriin kulkeutuvia mikromuovien ja muiden haitallisten aineiden joutumista vesitöihin voidaan estää parhaiten suodattamalla teiltä, kaduilta ja rakennustyömailta tulevat hulevedet maakerrosten läpi.

Myös rannoille rakentaminen on meren kannalta haitallista. Kun siihen liittyy vielä rakennusmaan valtaaminen merestä ja merenpohjan ruoppaaminen, ympäristöongelmat lisääntyvät entisestään ja luonnon monimuotoisuus on uhattuna.

Rakentamisen tiivistämistä entisestään perustellaan usein ympäristösyillä. Perusteluissa ei kuitenkaan oteta huomioon esimerkiksi Suomen talvea. Lumen kippaamista mereen puolustellaan muun muassa sillä, ettei lumelle ole muuta paikkaa. Lisäksi lumen kuljettaminen kauas aiheuttaa päästöjä.

Tämäkin ongelma olisi ratkaistavissa kaavoituspolitiikalla. Kaupunkisuunnittelijoille ei pitäisi olla yllätys, että Suomessa voi sataa talvella lunta. Jos halutaan suojella merialueita, lumelle pitäisi löytyä suodatuskenttiä kohtuullisen matkan päästä.

Itämeren suojeluun pätee sama sääntö kuin muuhunkin toimintaan: Ei pidä vaatia pelkästään muita toimimaan, koska kaikki alkaa itsestä.

Ongelmat ovat jokaisen nähtävissä ja samalla myös helposti estettävissä.