Metsäsertifiointi on uskon asia

Metsiä ryhdyttiin sertifioimaan 1990-luvulla, koska haluttiin varmistaa metsien kestävä käyttö. Kimmokkeen sertifioinnille antoi sademetsien hävittäminen. Suomessa metsien sertifiointi on edistynyt nopeasti, ja noin 95 prosenttia metsistämme on sertifioitu.

Valtaosa metsistä on sertifioitu metsänomistajaorganisaatioiden perustaman PEFC-sertifikaatin mukaisesti. Näiden metsien osuus on 90 prosenttia. Ympäristöjärjestöjen perustaman ja hallinnoiman FSC:n osuus on noin viisi prosenttia.

FSC:n mukaan sen periaatteet ja kriteerit määrittelevät hyvän, sosiaalisesti hyödyllisen ja taloudellisesti kannattavan metsänhoidon keskeiset vaatimukset. PEFC lupaa puolestaan edistää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää metsätaloutta kaikkialla maailmassa.

Vaikka molemmilla sertifiointijärjestelmillä on samanlaiset tavoitteet, kiistelevät järjestelmien kannattajat, kumpi on ympäristön kannalta parempi. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ympäristöjärjestöjen sertifikaatti olisi hienoisesti niskan päällä, koska monet asiakkaat haluavat FSC-sertifioitua puuta.

Asia ei ole kuitenkaan yksiselitteinen. MTK:n Brysselin toimistossa työskentelevän metsänhoitajan Pentti Linnamaan mielestä kysymys on loppujen lopuksi tuotteen brändäyksestä. Linnamaa muistuttaa blogikirjoituksessaan, että kuten muissakin asioissa ja tuotteissa brändi ei välttämättä takaa parasta laatua. (mtk.fi 20.9.)

Linnamaan mielestä ympäristöjärjestöt ovat onnistuneet viestinnässään ja brändäyksessään huomattavasti paremmin kuin tuottajaorganisaatiot. Erot eri maita koskevissa standardeissa johtavat Linnamaan mukaan epäterveeseen markkinatilanteeseen, jolloin "kestävämmällä" brändillä leimatulla puulla on suurempi kysyntä kuin käytännössä kestävällä raaka-aineella.

Helsingin Hernesaareen rakennettu Löyly-sauna on Suomen ensimmäinen FSC-projektisertifioitu kohde. Löylyn kotisivujen mukaan FSC-sertifikkaatti kertoo markkinoilla kuluttajille metsien vastuullisesta hoidosta ja puun alkuperästä. Sertifikaatti myönnetään metsille, joita hoidetaan Suomen oman FSC-standardin mukaisesti.

Tosiasiassa valtaosa Löyly-saunan puusta tuli Venäjän Kostamuksesta. Puut olivat peräisin 150-vuotiaasta avohakatusta metsästä. Tällaisen metsän kaataminen nostaisi Suomessa ympäristöjärjestöt takajaloilleen, mutta Venäjällä metsä täyttää ympäristöjärjestöjen FSC-standardit.

Vielä pari vuotta sitten ympäristöjärjestöt arvostelivat samojen Kostamuksen vanhojen metsien hakkaamista ja metsiä hakannut Ikea menetti FSC-sertifikaatin väliaikaisesti. Nyt nämä puut kelpasivat Suomessa kestävän metsätalouden mannekiiniksi.

Linnamaa perää metsien sertifioinnista avointa keskustelua, koska nykyinen tilanne ei palvele kuluttajia eikä kohtele metsänomistajia tasapuolisesti.

Kuluttajat ja metsänomistajat ovat Linnamaan mukaan joutuneet sivustakatsojiksi näytöksessä, jossa ympäristöjärjestöt ja muut kansalaisorganisaatiot politikoivat FSC:n sekä PEFC:n puolesta ja vannovat sokeasti omien systeemiensä paremmuutta.

Metsäsertifikaattien kriteerien maakohtainen erilaisuus on ymmärrettävää, koska olosuhteet ovat erilaisia. Se ei kuitenkaan saisi merkitä, että metsien käsittely voi olla saman standardin sisällä täysin erilaista. Vanhan metsän avohakkuuta ei voi yhtä aikaa kieltää ja sallia.

Nykyisten käytäntöjen perusteella näyttää siltä, että asiakkaan kannalta metsäsertifiointi on kestävän metsätalouden takaamisen sijaan vain uskon asia. Se ei kuitenkaan aina ole oikeassa, joka huutaa kovimmin.