Kilpailukyky turvattava nyt hyvän sään aikana

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus onnistui kenties keskeisimmässä tavoitteessaan. Työllisyysasteen nouseminen yli 72 prosentin on jopa opposition mielestä hyvä uutinen, vaikka sen tunnustaminen ei kuulu poliittiseen perinteeseen. Asiasta kannattaisi kuitenkin laajasti iloita.

Suomen kaltaisen hyvinvointivaltion kannalta hyvä työllisyys on kaikki kaikessa. Kun vienti vetää ja kotimaiset kuluttajat ovat hyvällä tuulella, talous kasvaa. Samalla yritykset investoivat ja maksavat osinkoja. Tämä työllistää yhä useampia. Palkkasumma kasvaa ja verotulot lisääntyvät.

Työttömyysmenot puolestaan vähenevät ja sellainenkin ihme nähtiin, että valtion velkaantuminen pysähtyi. Tämä hetki jää valitettavan lyhyeksi, mutta olennaista on, että se koettiin.

Silti tätä tilannetta kannattaisi yhä tavoitella, vaikka kevään eduskuntavaalit ja niihin liittyvä työmarkkinakohina tekevät sen vaikeaksi. Suomen talouskasvu on kaikella todennäköisyydellä edelleen niin vahvaa, että vain harva tohtii puhua etuisuuksien heikentämisestä.

Ei, vaikka niiden seurauksena yhä useampi saisi töitä, palkansaajien ostovoima kehittyisi myönteisesti ja varautuminen tuleviin talouspuhureihin kävisi mahdolliseksi.

Ensi vuonna Suomen taloutta nimittäin koetellaan taas. Seuraava hallitus joutuu lähtemään liikkeelle tilanteesta, jossa kansainvälinen kysyntä ei ole enää nousussa ja kotimaista kilpailukykyä parantaneen kiky-sopimuksen antamaa selustatukea ollaan mieluummin murentamassa kuin lisäämässä.

Kansainvälisen talouden ongelmat ovat muutenkin kärjistyneet viime viikkoina pahasti. Maailman osakemarkkinoilla koko syksy on ollut alavireistä ja tummat pilvet varjostavat myös Yhdysvaltain talouden nousubuumia.

Myös Euroopan keskuspankin mahdollisuudet elvyttää vähenevät ja lisämurheita tuovat Ranskan talousuudistuksen kohtaama raju vastustus ja erityisesti Italian populistihallituksen velkavetoinen talouspolitiikka.

EU:n suurin ongelma on kuitenkin se, että Britannian EU-erosta ei ole olemassa sopimusta. Suurin ongelma tämä on briteille itselleen, mutta Euroopan talous ei ylimääräistä paniikkia kaipaisi.

Vaikka Suomi ei maailmantalouden murrokselle mitään voi, siihen varautuminen on toki pienelle maailman taloudesta riippuvalle kansalle aivan välttämätöntä.

Paras tapa varautua maailmantalouden turbulenssiin on pitää oman kansantalouden ja yritysten kilpailukyvystä huolta.

Johtaa seuraavaa hallitusta Antti Rinne (sd.), Petteri Orpo (kok.), Juha Sipilä (kesk.) tai vaikka Pekka Haavisto (vihr.), hänen olisi pystyttävä luomaan hallitusohjelma, joka mahdollistaa yritysten kilpailukyvyn suotuisan kehityksen ja estää valtion velan kasvun. Myös suhteet työmarkkinajärjestöihin pitäisi saada kuntoon.

Ilman valtion vetoapua työmarkkinoilla on harvoin saatu aikaan merkittäviä rakenteellisia ratkaisuja. Olennaista olisi edelleen saada lisää joustoa työn tekemisen ehtoihin. Mutta mitä vastineeksi?

Perinteisesti verotuksen keventämisellä on autettu palkansaajien ostovoimaa kasvuun, mutta seuraavina vuosina tähän ei välttämättä ole varaa. Niin velkainen Suomi on kohtaamaan uudet ongelmat.

Varteenotettava ehdotus olisi lisätä palkansaajien edustusta yritysten hallinnossa. Kun tietoisuus kansainvälisen kilpailun todellisuudesta on käsillä, myös halukkuus paikalliseen sopimiseen saattaisi kasvaa.

Suomessa on monesti löydetty konsensus kriisin partaalla. Nyt tilanne on kriisitietoisuuden herättämiseen vielä liian hyvä.

Tähänkin olisi saatava muutos. Olisivatko hallitusvastuuseen haluavat poliitikot ja työmarkkinapomot jo riittävän valistuneita sopimaan asioista?

Hyvän sään aikana.