Venäjän tapa käydä sotaa on kuluttava ja julma, mutta siihen on Suomessakin varauduttava

Asetelma Ukrainassa käytävässä sodassa kääntyy Venäjän kannalta yhä ikävämmäksi. Hyökkääjästä on tullut puolustaja, joka joutuu tuhoamaan valtaamiaan alueita selvitäkseen vastahyökkäyksistä. Samalla venäläisten silmittömät ohjusiskut siviilikohteita vastaan jatkuvat.

Venäläisten tapa käydä sotaa kannattaa panna tarkasti merkille myös meillä Suomessa. Epädemokraattisen ja totalitaarisen suurvallan valmius altistaa omat joukkonsa tapettaviksi rintamalla on kuluttavaa paitsi venäläisille myös siltä suojautuville.

Erityisesti Venäjää huomattavasti pienemmille rajamaille Ukrainan opetus on silmiä avaava. Äärimmäiseen julmuuteen ja sotarikoksiin on varauduttava. Myös ympäristökatastrofien tahallinen synnyttäminen tappiotilanteessakin tuntuu Venäjältä onnistuvan.

Kun puolustusvoimien komentaja Timo Kivinen ja Nato-komentaja Philippe Lavigne vahvistivat maanantaina allekirjoituksillaan puolustusvoimiemme liittymisen läntiseen sotilasliittoon, ajankohta on enemmän kuin sopiva.

Yksin jääminen lännen ja Venäjän väliin ei olisi enää ollut mahdollista. Tämä on itse asiassa puolustusvoimissa nähty kirkkaana jo vuosia.

Armeijaamme on sovitettu yhteen Naton kanssa jo silloin, kun enemmistö kansasta ja valtiojohdosta vielä suhtautui Nato-jäsenyyteen kriittisesti.

Omaa ulkopoliittista agendaa puolustusvoimillakaan on tuskin ollut. Armeijan johto on kuitenkin tehnyt sitä, mitä sen kuuluukin tehdä.

Varautuminen tulevaan ja erilisiin maan turvallisuutta uhkaaviin riskeihin on puolustusvoimien perustehtävä.

Kun Suomi on nyt Natossa, meidän on rajamaana tehtävä edelleen oma osuutemme alueemme puolustamisessa. Samalla sotilasliiton tuesta on otettava kaikki mahdollinen irti.

Erityisesti alueellisen puolustuksemme kannalta kaikki Naton toiminta, joka saadaan suunnattua maakuntiin on nyt aivan olennaista.

Muun muassa ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on useissa yhteyksissä korostanut alueiden merkitystä Suomen turvallisuuden näkökulmasta.

Hajautetun yhteiskuntarakenteen turvallisuuspoliittiset edut kannattaisi ottaa huomioon myös seuraavassa hallitusohjelmassa.

Pelkästään metropolialueelle ja muihin kasvukeskuksiin yhteiskunnan strategisia toimintoja keskittävä politiikka on yksinkertaisesti vaarallista. Sen on Venäjän toiminta Ukrainassa karulla tavalla todeksi näyttänyt.

Kun Ruotsi, Turkki ja Nato jatkavat tänään keskiviikkona neuvotteluja Ruotsin jäsenyydestä läntisessä sotilasliitossa myös Suomi osallistuu prosessiin aktiivisesti.

Päätös liittyä Natoon ilman Ruotsia oli varmasti oikea, mutta länsinaapurimme saaminen mukaan on myös Suomen kannalta äärimmäisen tärkeä.

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön jatko olisi tärkeää myös Natolle. Samalla pohjoisten maiden yhteinen painoarvo sotilasliiton sisällä kasvaisi.

Tätä tarvitaan varmasti, kun Naton resursseista tulevaisuudessakin alati kilpaillaan.

Vaikka tiedot Ukrainan vastahyökkäyksen etenemisestä ovat tällä hetkellä hyvin sumeat, lännen tuki Venäjää vastaan puolustautuvalle maalle on yhä vankkaa.

Silti Suomessakin joudutaan seuraamaan tarkasti muun muassa Yhdysvaltain ensi vuoden presidentinvaaleissa käytävää keskustelua maan tulevasta Nato-politiikasta.

Olennaisinta lännen ja myös Suomen kannalta on nyt Venäjän johdon tehokas eristäminen kansainvälisestä kanssakäymisestä ja maan sotilaallisen iskukyvyn ja talouden jatkuva rapauttaminen.

Venäjän sisäinen tilanne on lopulta vain venäläisten itsensä käsissä. Ikuisuuksiin heidänkään kestokykynsä ei riitä. Sodan turhuus tulee päivä päivältä yhä selvemmin näkyviin Moskovassakin.