Vaalit puskevat jo eduskuntaan

Politiikassa on tapana sanoa, että vaalit ovat aina tulossa. Ensi keväänä käydään luultavasti kolmet vaalit. Eduskuntavaalit ratkeavat huhtikuun puolessa välissä. Eurovaalit käydään runsas kuukausi myöhemmin. Eduskunnan päätöksistä riippuen keväällä – kenties eurovaalien yhteydessä – valitaan myös uusien maakuntien päättäjät. Ei ihme, jos vaalikuumemittari näyttää jo vähintään pientä lämmönnousua.

Eduskunta aloitti tiistaina valtion ensi vuoden talousarvion käsittelyn. Kyseessä on pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen viimeinen budjettiesitys ennen eduskuntavaaleja. Rahaa budjetissa jaetaan 55,3 miljardia euroa, josta 1,4 miljardia joudutaan yhä kattamaan velanotolla.

Hallituksen budjettiesitys ei eduskunnassa juuri muutu, mutta sen käsittely tarjoaa oivan estradin politiikan teatterille. Parhaat suoritukset palkitaan puoluegallupien nousuna ja tähtiesiintyjien runsaana medianäkyvyytenä.

Kyse ei tietenkään ole pelkästä teatterista. Samalla käydään tärkeää – vaikkakin värikästä – arvokeskustelua suomalaisen yhteiskunnan suunnasta. Enemmän kuin euroihin, keskustelu vaikuttaa siihen, mitkä kysymykset nousevat ensi vuonna ja tulevissa vaaleissa keskeisiksi.

Eduskunnassa näytelmän pääjuoni on, että oppositio hyökkää rajusti hallitusta vastaan. Hallitus puolustaa esitystään yhtä rajusti ja opettaa oppositiolle laskutikulla taloudenpidon alkeita. Näytelmä huipentuu joulun alla, valiokuntakäsittelyjen jälkeen eduskunnan äänestyksiin.

Puolueet hakevat tällä hetkellä asemiaan ja miettivät erottautumiskeinojaan tulevassa vaalikamppailussa.

Suurimman puolueen paikasta eduskuntaan kisaavat SDP, kokoomus ja nykyinen pääministeripuolue keskusta – kyselyjen perusteella tässä järjestyksessä. Vihreiden kannatuksen hiivuttua SDP on noussut opposition pääpuolueeksi ja sen puheenjohtaja Antti Rinne hallituksen näkyvimmäksi haastajaksi.

Syksyn keskeisiin kiistanaiheisiin kuuluu hallituksen suurten uudistusten kohtalo eduskunnassa. Rinne on hallituksen talouspolitiikan lisäksi hyökännyt erityisesti sote-uudistusta vastaan, mutta pääministeriehdokkuus on tuonut kritiikkiin rakentavuutta. Sotesta voisi Rinteen mukaan tulla jopa kelvollinen, mikäli hän ja SDP pääsisivät sitä hieman korjailemaan.

Hallituksen sote-mallissa Rinnettä hiertää erityisesti kokoomuksen vaalima valinnanvapaus. Voikin olla, että Rinne rakentaa valinnanvapaudesta kiistakapulan, jolla SDP voi vaalitaistelussa käydä näkyvää riitaa Petteri Orpon kokoomuksen kanssa.

Politiikassa hyvästä riidasta hyötyvät sen molemmat osapuolet. Hallitusneuvotteluissa vaaliriidat taas lakaistaan häveliäästi kompromissien alle.

Pääministeripuolueena keskustalla on päävastuu hallituksen politiikan puolustamisesta. Keskustajohtaja Juha Sipilä voi sanoa, että vaalilupaukset on pidetty. Hänen hallituksensa jäljiltä maan talous ja työllisyys osoittavat lukuja, joihin pääministeri aloittaessaan kertoi pyrkivänsä.

Sipilän ja keskustan ongelma on, että kansa ei vaaleissa innostu pidetyistä lupauksista. Saavutuksia kelpaa toki luetella, mutta tulosluettelon sijaan äänestäjät kaipaavat visiota tulevasta. Jos Suomi on nyt pantu kuntoon, mitä seuraavaksi? Kysymys on keskustalle ratkaiseva varsinkin, jos SDP ja kokoomus muodostavat näkyvän taisteluparin.

Muissa puolueissa vaalien kannalta kiinnostavia kysymyksiä ovat vihreiden tilanne puheenjohtaja Touko Aallon palatessa sairauslomaltaan sekä Jussi Halla-ahon perussuomalaisten kannatuskehitys.

Niiden pohtimiseen ei tosin jää aikaa, mikäli hallitus kaatuu tänään eduskunnan äänestäessä ulkoministeri Timo Soinin (sin.) luottamuksesta.