Maaseudulle tarvitaan käsipareja myös ulkomailta – hupenevan työvoiman ja vähenevien tilojen Suomessa maahanmuutto voisi tuoda lisävirtaa myös maatalouteen
Oma maatila voisi tuoda todellista ja mielekästä pitovoimaa monelle maaseudun maahanmuuttajalle. Aivan helppoa maatalousyrittäjäksi ryhtyminen ei kuitenkaan ole, vaikka tiloja onkin markkinoilla kaupan: viljelijöitä ja maataloustuotantoa koskevien vaatimusten lista on erityisen pitkä.
Pakistanilaistaustainen Asim Shaheer Siddiqui näkisi mielellään maahanmuuttajia myös maanviljelijöinä. Isän seurassa tilavierailulla Lohjalla lapset Nashwa, Omama ja Mumammad sekä puoliso Sehsrish Asim. Kuva: Sanne Katainen11.10.202406:30
Suomessa kannattaisi edistää maahanmuuttajien pääsyä paitsi työntekijöiksi maatiloille myös itsellisiksi viljelijöiksi, pohti SOS-Lapsikylä ry:n ja Diakonissalaitoksen järjestämällä maatilavierailulla Lohjalla pakistanilaistaustainen Asim Siddiqui (MT 9.10.). Ulkomaalaistaustaiset eivät ole maatiloilla epätavallinen näky nytkään: yrittäjäperheen ulkopuolisesta työvoimasta jo huomattava osa on kotoisin muualta kuin Suomesta ja kausityövoiman osalta ulkomailta tulevien tekijöiden osuus on erityisen suuri.
Siddiquin esittämä ajatus maahanmuuttajista maatalouden harjoittajina sen sijaan on kokonaan uusi avaus Suomessa, eikä se yleistä ole muuallakaan. Lähinnä kyse on maatilojen omistuksesta, jolloin käytännön töistä ja useimmiten niiden johtamisestakin vastaavat paikalliset. Sen sijaan itselliset viljelijät ovat hyvin harvoin muita kuin syntyperäisiä asukkaita. Poikkeuksena ovat lähinnä hollantilaiset, jotka ovat hankkineet maatiloja niitä itse viljelläkseen esimerkiksi Brasiliasta, Kanadasta ja Norjasta.
Oma maatila voisi tuoda todellista pitovoimaa maaseudun maahanmuuttajalle.
Ottaen huomioon tilojen määrän vähenemisen halukkaiden jatkajien puutteessa ajatusta ulkomaalaistaustaista viljelijöistä kannattaa ennemmin pohtia avoimesti kuin torjua suoralta kädeltä. Lisäpainoa ehdotukselle tuo se tosiseikka, että ulkomaisen työvoiman suhteen maaseudulla iso ongelma on työntekijöiden heikko sitoutuminen paikkakuntaan ja työnantajaan, kuten Pellervon taloustutkimus PTT selvityksessään vuonna 2019 on todennut. Oma maatila voisi tuoda todellista ja mielekästä pitovoimaa monelle maaseudun maahanmuuttajalle.
Maatiloja olisi varmasti ostettavissa tai vuokrattavissa, mutta käytännössä idean toteutus ei aivan helppoa ole. Viljelijä on aina yrittäjä, joka vastaa itse toiminnastaan ja sille asetettujen vaatimusten täyttämisestä. Maataloudessa näiden vaatimusten lista on – kiitos tukiehtojen – erityisen pitkä. Jopa niin pitkä, että jo monelle työikänsä maata viljelleelle ja ikänsä maataloutta seuranneelle se alkaa muodostua ammatinharjoittamisen esteeksi. Miten siitä selviäisi ilman vastaavaa taustaa alalle tuleva ja mahdollisesti vain vähän aikaa suomalaista hallintokulttuuria nähnyt maahanmuuttaja? Vastaus ei voi olla vaatimusten höllentäminen, esimerkiksi Suomessa kiellettyjen halal-käytäntöjen salliminen, vaan viranomaisten tarjoama apu.
Maahanmuuttajien tietä maaseudun ammatteihin ja yrittäjiksi helpottaa eniten asenne: näkemällä tulijat oppivina ja uutta omaksuvina yksilöinä ja auttamalla heitä sisään alalle ja vielä ottamalla tasaveroiseksi osaksi maaseudun yhteisöä. Suomalainen maaseutu ei kaipaa maatilojen omistajiksi kasvotonta ulkomaista pääomaa, mutta Suomeen integroituneet maahanmuuttajat voisivat tuoda maatalouteen kaivattuja työn jatkajia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
