Tuottajien todellinen viesti pitää kuulla
Suomessa ei ole nähty samanlaisia mielenilmauksia kuin hollantilaisten viljelijöiden tiesulut ja mellakointi. Tärkeintä on, että kiristyvien vaatimusten keskellä painivia viljelijöitä kuullaan ja tuetaan.
Nopeasti yleistyneet robottipihatot ovat esimerkkejä mittavista, eläinten hyvinvontia ja tuotannon tehokkuutta parantavista investoinneista. Kuvituskuva. Kuva: Johannes TervoHollantilaiset maanviljelijät jatkoivat viime viikolla mielenosoituksiaan maan hallituksen kaavailemia ympäristölakeja vastaan. Moottoriteiden tukkimisen lisäksi viljelijät osoittivat keskiviikkona mieltään levittämällä moottoritielle karjanlantaa sekä heinää, jonka he sytyttivät palamaan. (MT 29.7.)
Viljelijöiden mielenosoituksia on Hollannissa nähty siitä lähtien, kun Hollannin hallitus linjasi vuonna 2019 maan typpipäästöjen olevan kestämättömällä tasolla ja päätti tiukentaa merkittävästi tiloille asetettuja typpioksidi- ja ammoniakkipäästörajoja. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä karjan tuottamat päästöt pystytään puolittamaan.
Monella tilalla rajoitukset ovat pakottaneet vähentämään tuotantoa ja näin heikentäneet kannattavuutta. Moni näkee ainoaksi vaihtoehdoksi tuotannon alasajon, ja jo vuonna 2020 yli 500 sikatilaa tarttui hallituksen tarjoamaan luopumistukeen (MT 20.6.2020).
Viljelijöiden mielenosoituksia kiristyvää ympäristösääntelyä vastaan on Hollannin ohella nähty viime vuosina myös esimerkiksi Saksassa, Belgiassa ja Puolassa.
Vaikka Hollannin hallitus pääministeri Mark Ruttea myöten on vakuuttanut yhteiskunnan tukea tuotannon muuttamiseksi nykyistä ympäristöystävällisemmäksi, moni viljelijä näkee tilanteen aivan toisin. Hallinto, erityisesti maan hallitus ja virkavalta, koetaan ylimieliseksi ja jopa vihamieliseksi maataloustuottajia kohtaan.
Jatkuvasti tiukkenevat vaatimukset ovat tuttuja myös suomalaisille viljelijöille, vaikka vastaavia mielenilmauksia ei meillä olekaan nähty. Maataloudelle asetetut, niin ympäristöä kuin tuotantoeläinten hyvinvointia koskevat vaatimukset ovat vuosikymmenten mittaan kiristyneet. Ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen torjunta tuovat vääjäämättä tuotannolle uusia, yhä tiukempia rajoituksia.
Vuosien varrella monia ympäristön tilaa tai eläinten hyvinvointia parantavia vapaaehtoisesti toteutettuja toimia on aluksi korvattu viljelijätuilla. Sitä mukaan kun toimet ovat valtavirtaistuneet tai ne on sisällytetty lakiin, korvaukset yleensä ajetaan alas ja kasvaneet kustannukset pitäisi saada katettua tuottajahinnoilla. Viljelijöiden heikon neuvotteluaseman vuoksi kustannusten siirto kuluttajahintoihin asti onnistuu vain harvoin, varsinkin kun kauppa usein pystyy kilpailuttamaan suomalaisia tuontielintarvikkeilla, jotka on tuotettu väljempien vaatimusten maissa. Julkisissa hankinnoissakin kriteerinä on yleensä pelkkä hinta.
Jos tuotannon halutaan olevan kestävää, ruuasta on oltava valmis maksamaan sen tuotantokustannuksia vastaava hinta.
Toisaalta samaan aikaan viljelijöitä patistetaan tehostamaan tuotantoa. Esimerkiksi S-ryhmän toimitusjohtaja Hannu Krook on toistuvasti todennut MT:n haastatteluissa, että suomalaistilojen koon pitää kasvaa ja tuotannon tehostua (MT 29.1.2021 ja 11.4.2022). Suomeen verrattuna tämä kehitys on Hollannissa samoin kuin Tanskassa viety huomattavasti pidemmälle: tuotanto on tehokasta ja yksikkökoot suuria. Samalla korostuu myös tuotannon kääntöpuoli eli suuret ympäristövaikutukset.
Ei olekaan ihme, että viljelijöiden näkökulmasta heille asetetut tavoitteet ovat keskenään pahoin ristiriidassa. Siksi niin hallinnon kuin kaupankin olisi päätettävä, mitä maataloustuotannolta todellisuudessa halutaan.
Hollanninkaan äärimmilleen tehostettu tuotanto ei ole syntynyt vain viljelijöiden halusta laajentaa omaa tuotantoaan. Tehostaminen on tapahtunut ennen muuta harjoitetun maatalouspolitiikan ja talouden eli äärimmäistä tehokkuutta vaativan elintarviketeollisuuden ja vähittäiskaupan ohjauksessa.
Jos tuotannon halutaan olevan kaikin tavoin kestävää – niin ympäristön, eläinten hyvinvoinnin kuin sosiaalistenkin vaikutustensa suhteen – ruuasta on oltava valmis maksamaan tuottajalle sen tuotantokustannuksia vastaava hinta.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
